HTC:n Herolle odotettu nopeuttava päivitys

3
Markus Lehtiniitty

HTC:n Herolle odotettu nopeuttava päivitys
HTC:n Hero-puhelimelle on tullut saataville odotettu puhelimen toimintaa huomattavasti nopeuttava päivitys, josta olemme kertoneet jo aiemminkin.

Päivitys on ollut jo jonkin aikaa saatavilla epävirallisina versioina ja erilaisin virityksin, mutta nyt HTC:n sivuille on tullut saataville virallinen päivityspaketti yleiselle eurooppalaisella ohjelmistoversiolla varustetuille puhelimille. Suomen kieltähän Herosta ei vielä löydy eikä tämä uusi päivityskään sen tukea mukanaan tuo.

Erityisesti uusi päivitys nopeuttaa toimintaa vaihdettaessa eri kotinäyttötilojen välillä. Lisäksi samalla on tehty myös yleisempiä nopeusparannuksia ja myös kameraan kerrotaan lisätyn kosketustarkennustoiminto.

ROM-päivitys on ladattavissa HTC Heron Euroopan tukisivuilta. Uusi päivitys on versionumeroltaan 2.73.405.5.



HTC:n Herosta löytyy Googlen Android-käyttöjärjestelmä, jonka päälle HTC on rakentanut oman Sense-käyttöliittymänsä. Puhelinta on yleisesti kiitelty, ja onpa se käynyt meidänkin testattavana, mutta toimintanopeutta on yleisesti pidetty laitteen heikkona kohtana. Tuoreen päivityksen myötä tilanteen pitäisi tältä osin siis korjautua.

Suomalaisista operaattoreista Saunalahti kauppaa Heroa Suomessa 504 euron hintaan. Saunalahti on panostanut puhelimen markkinointiin varsin näyttävästi ja on esimerkiksi verkkosivustonsa etusivulla promonnut sitä "Tulevaisuus on tässä" -lausahduksen kera. Heron tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa 3,2 tuuman kapasitiivinen kosketusnäyttö, viiden megapikselin kamera automaattitarkennuksella, 3G-, HSDPA- ja WLAN-yhdeydet sekä GPS-paikannus.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentit (3)

Tonoppeli
Tonoppeli

3

Päivitin juuri eilen omani ja ero on huomattava. Mitään lägittelyä en ole päivityksen jälkeen huomannut. Hieno homma!

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.