Multimediaviestituki saapui iPhonelle myös Yhdysvalloissa

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 26.9.2009 15:20 Kommentteja (9)
Multimediaviestituki saapui iPhonelle myös Yhdysvalloissa Myös Yhdysvalloissa Applen iPhone-puhelinten käyttäjät ovat vihdoin päässeet MMS-multimediaviestien makuun laitteissaan. iPhonea Yhdysvalloissa kauppaava AT&T-operaattori toi MMS-tuen saataville eilen.

Muualla mailmassa MMS-multimediaviestien tuki on ollut arkipäivää iPhonessakin jo jonkin aikaa, iPhone-käyttöjärjestelmän 3.0-versiopäivityksestä asti. Jostain syystä AT&T ei kuitenkaan tuolloin vielä ollut valmis tuomaan MMS-tukea iPhonelle, vaan tuo sen jälkijättöisesti vasta nyt.

MMS-tuki saapui iPhonelle iTunesin kautta ladattavan operaattoripäivityksen muodossa. Alkuperäiselle iPhonelle MMS-tukea ei kuitenkaan ole saatavilla, vaan asia koskee vain iPhone 3G:tä sekä iPhone 3GS:ää. Multimediaviestituki mahdollistaa kuvien ja videoiden lisäämisen viestin sisällöksi tekstin rinnalle - sekä luonnollisesti vastaavien viestien vastaanottamisen.

Multimediaviestituen puute oli yksi selkeimpiä epäkohtia iPhonessa ennen ongelman korjausta. Mielenkiintoista on, että nyt Nokia on samassa tilanteessa. Yhtiön tuoreesta, ensimmäisestä myös puhelinominaisuuksilla varustetusta Maemo-laitteesta, N900:sta, ei ainakaan toistaiseksi löydy MMS-multimediaviestien tukea.

Usein MMS-viestien merkitystä myös väheksytään. Tuoreiden tilastojen mukaan Suomessa lähetettiin vuoden 2009 ensimmäisellä vuosipuoliskolla 1,85 miljardia tekstiviestiä, kun multimediaviestejä liikkui vain 20 miljoonaa kappaletta. Totta on, että jos multimediaviestien merkitystä verrataan tekstiviesteihin, on se hyvin pieni. Mutta siltikin jokainen suomalainen vastaanottaa keskimäärin vuodessa karkeasti ottaen kahdeksan multimediaviestiä.

Lisää uutisotsikoita

9 kommenttia »

  1. Arthetzki @ 26.9.2009 19:11

    No Apple otti taas suuren askeleen ettenpäin lisäämällä viisi vuotta vanhan ominaisuuden ja hehkuttamalla sitä. Sama juttu kuin Maceissa

  2. ake (vahvistamaton) @ 26.9.2009 20:21

    @1

    Tiettääkseni tämä oli kyllä operaattorin verkon syy.

  3. Ibanez90 @ 27.9.2009 12:21

    @1
    Tämä mms viesti ominaisuus on ollut saatavina jo todella kauan. Tämä johtui operaattorista.

  4. Dreamlore @ 27.9.2009 20:14

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Arthetzki: No Apple otti taas suuren askeleen ettenpäin lisäämällä viisi vuotta vanhan ominaisuuden ja hehkuttamalla sitä. Sama juttu kuin MaceissaJa kun Nokia tuo tämän saman puutteen korjauksen N900:een, niin kaikki viestit ovat laatua "GJ Nokia!". On se jännä...

    AMD A64 3000+ @ 2.5GHz | 2GB DDR400 | EpoX 9NPA+Ultra | 3.8TB total HD | Manli GeForce 8800GTS 320MB 670/1000 | 2*LG 19" Wide |

    Matkakaverina Asus EeePC 701 | Ubuntu 9.04 | Nokia 5800XM | Windows 7 @ 266MHz & 160MB RAM - Ja sama 64 megalla :) |

  5. miksuh2 @ 1.10.2009 14:33

    "Tiettääkseni tämä oli kyllä operaattorin verkon syy."

    Miten se muka voi olla operaattorin verkon syy, kun samassa verkossa muiden valmistajien puhelimilla on voinut kokoajan lähettää MMS-viestejä. Tuo sinun väitteesi on silkkaa operusteetonta tekostyiden etsimistä.

  6. miksuh2 @ 1.10.2009 14:36

    "Tämä mms viesti ominaisuus on ollut saatavina jo todella kauan. Tämä johtui operaattorista."

    Älä viitsi puhua roskaa, se ei taatusti ollut mikään operaattoprin syy, koska sillon MMS-viestien lähettäminen ei olisi onnistunut muidenkaan valmistajien puhelimilla, mutta sehän on onnistunut muiden puhelimilla kokoajan. Ja jos jonkin tietyn operaattoribn verkossa olisi ongelmia, niin ei sen takia jätettäs ominaisuutta puhelimesta pois koko maailman laajuisestui. Minusta on suorastaan säälittävää miten Apple-fanipojat yrittää kehittää tekostitä ja pistää syyn jonkun muun kuin Applen niskoille, vaikka syyllinen on Apple itse.

  7. miksuh2 @ 1.10.2009 14:45

    Muuten, käsittääkseni iPhonen MMS-viestituki käsittää vain kuvien lähjettämisen. iPhoneporukka ei oikeen ole tainnut käsuttää, että MMS-viestejä voi käyttää paljon muuhunkin. Näiden alla listattujen lähettäminen onnistuu Nokian Symbian puhelimilla MMS-viestinä, mutta käsittääkseni iPhonella ei edelleenkään onnistu muu kuin kuvien lähettäminen:

    - Valokuva, tai muu kuva (tai useita kuvia samassa viestissä)
    - Uusi valokuva suoraan kamerasta viestiin (tai useita)
    - videoleike (tai useita)
    - uusi videoleike suoraan kamerasta viestiin (tai useita)
    - muistiinpano muisyikirjasta (tai useita)
    - käyntikortti osoitekirjasta (tai useita) vastaanottaja voi lisätä viestistä tiedot suoraan osoitekirjaansa
    - multimediaesitys, joka voi sisältää kuvia, tekstiä ja efektejä
    - äänite (tai useita)
    - uusi äänite suoraan puhelimen mikrofonin kautta viestiin (tai useita)
    - mikä tahansa binäärimuotoinen liitetiedosto, paitsi sis-paketti tietoturvassyystä

  8. miksuh2 @ 1.10.2009 14:50

    Niion ja Nokian puhelimilla, esim omalla Nokia 5800 XpressMusic luurillani, MMS viesti voi sisältää useaa eri tyyppiä olevaa sisälyöä. On siis täysin mahdollista lähettää esim MMS-viesti, joka sisältää esim kaikkea näitä: tekstiä, useita kuvia, äänitetyn tervehdyksen ja käyntikortin osoitekirjasta. Nokia puhelimissa MMS-viesti on siis nimensä mukaisestimultimediaviesti, iPhonessa voitaisiin puhua lähinnä kuvabiesteistä.

  9. miksuh2 @ 1.10.2009 14:54

    Niin ja Nokian puhelimilla, esim omalla Nokia 5800 XpressMusic luurillani, MMS viesti voi sisältää useaa eri tyyppiä olevaa sisältöä. On siis täysin mahdollista lähettää esim MMS-viesti, joka sisältää esim kaikkea näitä: tekstiä, useita kuvia, äänitetyn tervehdyksen ja käyntikortin osoitekirjasta. Nokia puhelimissa MMS-viesti on siis nimensä mukaisesti multimediaviesti, iPhonessa voitaisiin puhua lähinnä vain kuvaviesteistä.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Ei vielä hintoja
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (5)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (6)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta (20.5.2012 14:44)
Kiinan kilpailuviranomaiset ovat viimein antaneet hyväksyntänsä Googlen Motorola-kaupalle. EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset näyttivät sopimukselle vihreää valoa jo tämän vuoden helmikuussa, ....
 
Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa (19.5.2012 14:03)
Microsoftin omien laskelmien mukaan yhtiön Windows Phone -alusta on Kiinan markkinoilla jo suositumpi kuin Applen iPhone eri versioineen. Vaikka Windows Phone -julkaistiin Kiinassa vasta muutama ....
Kommentteja (19)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.