Suomenkielinen huijausviesti liikkeellä - varo tällaista tekstiviestiä

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 7.10.2009 17:08 Kommentteja (7)
Suomenkielinen huijausviesti liikkeellä - varo tällaista tekstiviestiä Suomessa leviää uusi, ikävä tekstiviestihuijaus. Asiasta on kertonut suomalainen tietoturvayhtiö F-Secure blogissaan.

F-Securen mukaan yksi heidän Helsingissä työskentelevistä tutkijoistaan sai puhelimeensa 5. lokakuuta oheisessa kuvassa esillä olevan tekstiviestin. Suomenkielisessä viestissä kehotetaan klikkaamaan mukana olevaa linkkiä. Samasta huijauksesta voi olla myös muita variaatioita liikkeellä.

Viestissä esiintyvän linkin klikkaaminen vie sivulle, joka aluksi vaikuttaa melko viattomalta, tunnettua YouTube-videopalvelua melkoisesti muistuttavalta MobileTube-sivulta. Sivun alareunassa kuitenkin kerrotaan, että käyttäjä on hyväksynyt maksullisen palvelun käyttöönoton ja tarjotaan mahdollisuutta haluttaessa peruuttaa tilaus.

F-Securen mukaan se on törmännyt vastaaviin huijauksiin useasti aiemminkin monilla eri kielillä. Huijaus vaatii toimiakseen ainoastaan WAP-yhteysosoitteen olevan määritelty puhelimessa, jonka jälkeen linkin klikkaaminen ja sivulla vierailu tarjoaa huijaajalle kaiken tarpeellisen tiedon "palvelustaan" laskuttamiseen. Huijaus toimii siis useimmissa peruspuhelimissa.

F-Secure kehottaa käyttäjiä aina odottamattomia linkkejä tekstiviesteissä kohdatessaan vain poistamaan viestin. Jos linkkiä on mennyt klikkaamaan, tulee tarkistaa löytyykö sivuilta sopimuksen peruuttamismahdollisuus - jos löytyy, niin sitä kannattaa käyttää. Jos epäasiallista laskutusta kuitenkin tapahtuu, tulee asiasta ilmoittaa operaattorille.

Ainakaan toistaiseksi uuden tekstiviestihuijauksen leviämislaajuudesta ei ole tietoa. Ilmeisesti ainakaan toistaiseksi kyse ei ole kovin suuresta ongelmasta.


Lisää uutisotsikoita

7 kommenttia »

  1. Enwrath @ 7.10.2009 18:04

    Itsellikin tuli tuollainen, enpä kuitenkaan kokeillut. Eipä kyllä nettikään ole toiminnassa puhelimessa tällä hetkellä :D

  2. azhrak @ 7.10.2009 19:28

    Samainen viesti tuli minullekin. Minä tosin klikkasin lnikkiä. Selaimeni ei näytä kuvia, ja ulkoasusta ei saanut mitään selvää, joten suljin sivun samantien. Hienoa.... -_-'

  3. Dreamlore @ 7.10.2009 19:36

    En vieläkään ymmärrä miksi jotkut tampiot menevät aukomaan linkkejä, ja parhaimmillaan _asentamaan_ ohjelmia jotka tulevat jonkin tuntemattoman viestin mukana? Sietävätkin saada isot laskut niskaansa...

    AMD A64 3000+ @ 2.5GHz | 2GB DDR400 | EpoX 9NPA+Ultra | 3.8TB total HD | Manli GeForce 8800GTS 320MB 670/1000 | 2*LG 19" Wide |

    Matkakaverina Asus EeePC 701 | Ubuntu 9.04 | Nokia 5800XM | Windows 7 @ 266MHz & 160MB RAM - Ja sama 64 megalla :) |

  4. jebulol @ 7.10.2009 20:05

    Tuli kyseinen viesti. En avannut mutta kiva että varotus tulee 2 päivää myöhäs.

    http://ezlaptop.com//?r=650756

  5. badmf @ 8.10.2009 00:46

    Tänne tuli kanssa..arvelutti sen verran että tsekkasin koneelta viestin tiedot ja selvitin mestan mikä lähetti sen ja huomasin että huijaustahan tuo..

  6. Ddarud @ 8.10.2009 10:44

    Wap on maailman tyhmimmät keksinnöt -listalla melkosen hyvällä sijalla. Siellä kun menee väärälle sivulle niin alkaa lasku kasvaa vaikkei edes klikkaisi mitään. Aivan idioottimaista. Jos normi internetissäkin olisi rahan saaminen noin helppoa että riittää kun ihminen eksyy väärälle sivulle niin huhhuh... Koko wap pitäisi bannata maailmanlaajuisesti.

  7. 79atanos @ 11.10.2009 15:02

    Tämä kyseinen huijaus ei olekaan ihan niin uusi kuin mitä F-Secure antaa ymmärtää, ensimmäiset tapaukset Suomessa tulivat jo maaliskuussa:

    http://murobbs.plaza.fi/yleista-keskuste...n-173171-a.html

    Edit:
    Ulkomailla havaittu jo vähän reilu vuosi aiemmin samanlainen huijaus samalta "firmalta":
    http://www.wirelessforums.org/uk-telecom...sage-30064.html

    HP a6230.sc | Intel E4500 Core2Duo @2.2GHz | 2*1GbDDR2 SDRAM | HPw1907v | A-Link rr24(i) | näppis ja rotta HP | Vista32bit Home Basic SP2 | Elisa 2M/512k ADSL ...eipä tällä ihan Kuuhun asti mennä, eikä taida edes toimia!

    Ennen postaamista; Keskustelualueen säännöt! ja Foorumin epävirallinen opas!

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Ei vielä hintoja
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (5)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (6)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta (20.5.2012 14:44)
Kiinan kilpailuviranomaiset ovat viimein antaneet hyväksyntänsä Googlen Motorola-kaupalle. EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset näyttivät sopimukselle vihreää valoa jo tämän vuoden helmikuussa, ....
 
Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa (19.5.2012 14:03)
Microsoftin omien laskelmien mukaan yhtiön Windows Phone -alusta on Kiinan markkinoilla jo suositumpi kuin Applen iPhone eri versioineen. Vaikka Windows Phone -julkaistiin Kiinassa vasta muutama ....
Kommentteja (19)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.