Sony Ericssonin uutuuskolmikko Satio, Aino ja Yari saapumassa kauppoihin

2
Markus Lehtiniitty

Sony Ericssonin uutuuskolmikko Satio, Aino ja Yari saapumassa kauppoihin
Sony Ericsson on tiedottanut, että sen aiemmin julkistama uutuuspuhelinten kolmikko on nyt saapumaisillaan kauppoihin. Uudet puhelimet ovat nimiltään Satio, Aino ja Yari. Sony Ericsson kertoo tiedotteessaan uutuuksien saapuvan markkinoille loka-marraskuun vaihteessa.

Verkkokauppa.comin varastotietojen mukaan Satiota ja Ainoa joutuu yhä odottamaan pidempään, mutta Yari olisi jo saapunut markkinoille. Yaria löytyy muun muassa Verkkokauppa.comin Helsingin ja Oulun myymälöiden sekä maahantuojan hyllyistä.

Uusista puhelimista kattavimmilla ominaisuuksilla on varustettu Satio (kuvassa vasemmalla). Sen ominaisuuksiin lukeutuvat muun muassa 3,5 tuuman kosketusnäyttö 360x640 pikselin tarkkuudella, 12,1 megapikselin kamera automaattitarkennuksella ja ksenonsalamalla sekä LED-videovalolla, GPS-paikannus, 3G-, HSPA- WLAN- ja Bluetooth-yhteydet sekä microSD-muistikorttipaikka. Sation käyttöjärjestelmä on Nokiankin kosketuspuhelimista tuttu Symbian^1 hieman kustomoituna. Lisäksi Satiosta löytyy myös PlayNow arena -sisältölataamo.



Sony Ericsson Aino (alla vasemmalla) on sinällään mielenkiintoinen puhelin, että siitä löytyy sekä kolmen tuuman kapasitiivinen kosketusnäyttö 240x432 pikselin tarkkuudella että perinteinen puhelinnäppäimistö liukukannen alta. Ainon toinen erikoisuus on sen PLAYSTATION 3 -etätoiston tuki, joka mahdollistaa kyseisen laitteen mediasisällön käyttämisen puhelimella verkon yli. Myös Ainolla kerrotaan onnistuvan elokuvien lataaminen PlayNow arenasta. Ainon ominaisuuksista voidaan mainita muun muassa 8,1 megapikselin automaattitarkenteinen kamera LED-kuvausvalolla, microSD-muistikorttipaikka, GPS-paikannus sekä 3G-, HSPA- WLAN- ja Bluetooth-yhteydet.

Uutuuskolmikon vaatimattomin tarjokas on Sony Ericsson Yari (alla oikealla), jossa erityinen painopiste toiminnoissa on peleissä. Yarin kerrotaan mahdollistavan ele- ja liikeohjatut pelit, se sisältää A- ja B-painikkeet pelejä silmällä pitäen ja pelikarusellin kautta peleihin pääsee käsiksi suoraan työpöydältä. Pelejä kerrotaan voivan ladata PlayNow arenasta. Yarin ominaisuuksia ovat 2,4 tuuman näyttö 240x320 pikselin tarkkuudella, viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera LED-kuvausvalolla, microSD-muistikorttipaikka, GPS-paikannus sekä 3G-, HSDPA- ja Bluetooth-yhteydet.

Sation hinta asettuu hieman alle 600 euroon, Ainon noin 450 euroon ja Yarin alle 300 euroon.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentit (2)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.