Symbian avasi ytimensä - avoin koodi edellä aikataulua

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 22.10.2009 20:10 Kommentteja (7)
Symbian avasi ytimensä - avoin koodi edellä aikataulua Muun muassa Nokian älypuhelimissa käytettävää Symbian-käyttöjärjestelmää kehittävä Symbian Foundation on nyt kertonut avanneensa Symbianin ytimen sekä sitä kehitysympäristön. Kyse on osa koko Symbian-käyttöjärjestelmän käynnissä olevaa avoimen koodin prosessia, mutta ytimen muuttuminen avoimeksi on symbolisestikin tärkeää.

Symbianin ydin tunnetaan myös EKA2-nimen alla. Symbian-käyttöjärjestelmä on tarkoitus muuntaa kokonaan avoimeksi Eclipse Public License -lisenssillä. Symbianin mukaan nyt tehty ytimen muuttaminen avoimuuden piiriin tapahtui yhdeksän kuukautta etuajassa.

Ydin vastaa käyttöjärjestelmän perustoiminnoista, kuten prosessien ja virranhallinnasta ja laiteajureista.

Symbian-käyttöjärjestelmä koostuu kokonaisuudessaan 134 eri osasta. Niistä 16 on toistaiseksi viety avoimiksi, joten vielä on työtä jäljellä. Alkuperäisen aikataulun mukaan käyttöjärjestelmän avoimeksi muuttamisen tulisi olla valmista vuoden 2010 loppuun mennessä.

Ensimmäinen Symbian-säätiön alaisuudessa kehitetty versio käyttöjärjestelmästä on Symbian^2. Se voi löytyä jo vaikkapa seuraavista julkistettavista Symbian-puhelimista. Uusien versioiden tahdin pitäisi olla melko kiivas, sillä teoriassa uusia versioita pitäisi olla tarjolla aina puolen vuoden välein.

Symbianin tulevaisuus on laitteiden osalta hieman hämärän peitossa. Nokian laitteissa sillä tulee jatkossakin olemaan keskeinen roolinsa, mutta mitä luultavimmin se tulee pidemmällä aikavälillä siirtymään nykyistä edullisemman hintaluokan laitteita kohti, kun Maemo valtaa alaa aivan malliston huipulta. Muiden kuin Nokian osalta Symbianin tulevaisuus ei ole kovinkaan selkeästi tiedossa - Sony Ericssonilta ja Samsungilta joitakin tuotteita on odotettavissa, mutta jatkossakin Symbianin selkeä vetovastuu on Nokialla.

Lisää uutisotsikoita

7 kommenttia »

  1. Rami (vahvistamaton) @ 22.10.2009 21:58

    Tässä ollaan noin pari vuotta myöhässä. Nyt sovelluskehittäjien mielenkiinto on Android, Maemo ja iphone -alustoissa. Symbian on muutenkin huono vaihtoehto älypuhelimiin.

  2. keke (vahvistamaton) @ 22.10.2009 22:24

    Mielenkiintoista seurata miten Symbian kehittyy. Itselleni alustalla ei ole minkäänlaista merkitystä, kunhan se näyttää hyvältä, tuntuu hyvältä, se on monipuolinen sekä hyviä ohjelmia on paljon.

    Sekin on varsin mielenkiintoista millaisia valintoja Nokia tekee tulevaisuudessa Symbianin ja Maemon välillä. Olen huomannut, että porukka varsin lahjakkaasti on Maemo5:n myötä unohtanut, että myös Symbianilla on todella iso murros tässä pikkuhiljaa käynnistymässä. En usko, että Symbiania parin vuoden sisään enää edes tunnistaa samaksi käyttikseksi.

  3. Puppek @ 22.10.2009 22:41

    En jaksaisi jatkaa pessimistisellä linjalla, mutta kuinka järkevää on ostaa tulevaisuudessa symbian-puhelinta? Puoli vuotta ja puhelimeen ei enää tule päivityksiä - vaikka ne varmasti julkaistaan yhtä bugisena kuin nykyisinkin. Sitten ei saa uutta symbianin versiota käyttöön kuin ostamalla uuden puhelimen.

    Viime jouluna ostin 5800:sen, enää ei tule päivityksiä ja S60 5th on jäämässä historiaan kun tulee tuo Symbian^2. Käyttis on edelleen buginen, lagaava ja huono käytettävä. Maemo 5 unohtuu pian kun tulee 6, mutta saako sen uuden kutosen vaikka N900:seen? Ei.

    Ja tuo symbianin tunnus on lapsellinen.

  4. jackoff (vahvistamaton) @ 23.10.2009 08:19

    Mitä? Eikö Maemo 6:sta saa päivitettyä N900seen?

    Sehän on täysin perseestä.

  5. iKnow (vahvistamaton) @ 23.10.2009 08:35

    @3
    Onhan siihen tulossa. Täälläkin uutisoitu päivityksestä mikä tuo esim kineettisenselauksen.

    @4
    Ainakin yleisen käsityksen perusteella saa. En tiedä onko tästä jotain virallista missään.

  6. Ibanez90 @ 23.10.2009 10:39

    @5

    Sen päivityksen piti tulla oliko viime kuussa vai sitä edellisenä mutta eipä ole kuulunut. Itse myin puhelimen pois koska en jaksanut enää odottaa että puhelin "toimisi"

  7. Phiideer @ 25.10.2009 03:24

    @3

    Päivitykset Symbian käyttöjärjestelmään ja päivitykset laitteeseen(esim. Nokia 5800) ovat eri asioita.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Ei vielä hintoja
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (5)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (6)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta (20.5.2012 14:44)
Kiinan kilpailuviranomaiset ovat viimein antaneet hyväksyntänsä Googlen Motorola-kaupalle. EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset näyttivät sopimukselle vihreää valoa jo tämän vuoden helmikuussa, ....
 
Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa (19.5.2012 14:03)
Microsoftin omien laskelmien mukaan yhtiön Windows Phone -alusta on Kiinan markkinoilla jo suositumpi kuin Applen iPhone eri versioineen. Vaikka Windows Phone -julkaistiin Kiinassa vasta muutama ....
Kommentteja (19)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.