Yhdysvallat tärkein markkina iPhonelle - iPhone tärkeä Yhdysvaltain markkinoilla

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 26.10.2009 17:39 Kommentteja (4)
Yhdysvallat tärkein markkina iPhonelle - iPhone tärkeä Yhdysvaltain markkinoilla Yhdysvallat on edelleen Applen iPhone-puhelimen ehdottomasti tärkein markkina-alue. Samaan aikaan iPhone pysyy myös yhä merkittävänä kilpailuvalttina Yhdysvaltain markkinoiden toiseksi suurimmalle AT&T-operaattorille.

AT&T aktivoi Yhdysvalloissa kolmannen vuosineljänneksen (heinä-syyskuu) aikana 3,2 miljoonaa iPhonea. Apple puolestaan kertoi toimittaneensa vastaavalla ajanjaksolla yhteensä 7,4 miljoonaa iPhonea. Vaikka luvut eivät täysin samaa asiaa mittaakaan, niin voi näidenkin lukujen perusteella arvioida Yhdysvaltain markkinoiden muodostavan noin 35-45 prosenttia koko iPhone-myynnistä.

Yhdysvaltain markkinoiden osuus koko iPhone-myynnistä on siis yhä erittäin korkea. Yhteensä iPhone on saatavilla jo 80 maassa.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana Yhdysvaltain markkinoilla Apple on jo Nokiaa suurempi tekijä: Nokia kertoi toimittaneensa vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä Yhdysvaltain markkinoille yhteensä 3,1 miljoonaa puhelinta, kun Applen iPhoneja siis aktivoitiin 3,2 miljoonaa. Tämä vertailu kertoo omaa karua kieltäään Nokian tilanteesta Yhdysvaltain markkinoilla.

iPhone pysyy Yhdysvalloissa myös yhä erittäin merkittävänä kilpailuvalttina AT&T:lle. Kolmannella neljänneksellä raportoiduista 3,2 miljoonasta aktivoidusta iPhonesta 40 prosenttia tulivat uudelle AT&T:n asiakkaalle. 1,28 miljoonaa uutta asiakasta siis valitsivat iPhonen - AT&T:n mukaan tämä edusti yhden kolmanneksen osuutta uusista asiakkaista. Kokonaisuudessaan AT&T:n asiakasmäärä kasvoi menneen neljänneksen aikana kahdella miljoonalla 81,6 miljoonaan.

Applen iPhone on toistaiseksi saatavilla Yhdysvalloista yksinoikeudella vain AT&T:n kautta, mutta kaikki merkit viittaavat yksinoikeuden päättymiseen joskus tulevaisuudessa. Viime aikoina iPhone on saapunut markkinoille useampien operaattoreiden kautta merkittävillä markkinoilla jo Isossa-Britanniassa sekä Kanadassa. Myöskään Kiinan iPhone-sopimus China Unicomin kanssa ei sisällä yksinoikeutta. Kiinassa ja Yhdysvalloissa yksinoikeuden murtumista hidastavat kuitenkin tekniset seikat.

Suomessa iPhonea myy toistaiseksi vain Sonera - vaikka hiljattain se myönsi, ettei sillä edes ole ollut iPhoneen koskaan yksinoikeutta. Mitään vahvempia viitteitä iPhonen rantautumisesta saataville myös Elisan tai DNA:n kautta ei toistaiseksi ole saatu.

Lisää uutisotsikoita

4 kommenttia »

  1. olliboi @ 26.10.2009 18:05

    jotenki saanu sellasen käsityksen et AT&T ois iha niinku suomen sonera :D

  2. mikko (vahvistamaton) @ 26.10.2009 18:07

    itse asiassa jenkkien merkitys applelle on vielä suurempi, viimeisen osavuosikatsauksen kommentoinneissa apple kertoi että 7,4m iphonesta noin 2m on kanavassa. kuluttajille myytyjen iphonejen määräksi jäi siis noin 5,4m (mikä muuten sattumalta täsmää jobsin syyskuun alussa ilmoittaman 30m myydyn iphonen perusteella laskettuun heinä-syyskuun myynnin kanssa). osa noista meni vanhoille käyttäjille (varmaankin kaikki noin miljoona ensimmäisen generaation iphonen ensimmäisten joukossa ostaneet vaihtoivat luurinsa uuteen versioon), joten voisi arvioida että 4,4m iphonea meni uusille käyttäjille. näistä siis att aktivoi 3,2m uutta iphone liittymää, ja 1,2m iphonea myytiin yhdysvaltojen ulkopuolelle. yhdysvaltojen osuus (3,2+1)/5,4 = hulppeat 77%, muu maailma 23%.

    eipä tämänkään julkaisun juttuvalikoimasta uskoisi. taitaa olla lähinnä jenkeille suunnattu?

  3. Hage452 @ 26.10.2009 19:25

    Mikko: Vaikka virhemarginaali olisikin laskuissasi suuri, antavat ne kyllä hyvän osviitan todellisesta tilanteesta :)

    Ihan vain sivukommenttina, että jenkkilässä iluurin käyttökustannukset ovat melkoiset näin suomalaisesta vinkkelistä, sillä keskimäärin käyttäjä maksaa at&t:lle 94.74$/kk* (+sopimukset ovat 2 vuotisia)

    Vaikka itse en olekkaan iluurista kiinnostunut on pakko ihailla Applen saavuttamaa mind sharea. Keskimääräisen uutisoinnin perusteella voisi melkein kuvitella, että maailmassa ei mitään muita puhelimia olekkaan (en viittaa puhelinvertailu.com:n :).


    *http://gigaom.com/2009/04/22/why-att-is-desperately-addicted-to-the-iphone/

  4. ischeinin @ 26.10.2009 19:56

    @2

    Jos myynnistä vähentää loppuvaraston, pitää kyllä huomioida myös se alkuvarasto...

    "In terms of your channel inventory question, we now have about 2.4 million units in the channel and that’s an additional 585,000 from the previous quarter end."

    Eli myytyjen määrä 6,8 miljoonaa.

    Lähde: http://seekingalpha.com/article/167404-a...anscript?page=4

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Ei vielä hintoja
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (5)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (6)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta (20.5.2012 14:44)
Kiinan kilpailuviranomaiset ovat viimein antaneet hyväksyntänsä Googlen Motorola-kaupalle. EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset näyttivät sopimukselle vihreää valoa jo tämän vuoden helmikuussa, ....
 
Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa (19.5.2012 14:03)
Microsoftin omien laskelmien mukaan yhtiön Windows Phone -alusta on Kiinan markkinoilla jo suositumpi kuin Applen iPhone eri versioineen. Vaikka Windows Phone -julkaistiin Kiinassa vasta muutama ....
Kommentteja (19)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.