Yhteensä vain 5 000 iPhonea kaupaksi ensimmäisenä viikonloppuna Kiinassa

18
Markus Lehtiniitty

Yhteensä vain 5 000 iPhonea kaupaksi ensimmäisenä viikonloppuna Kiinassa
Applen iPhonea Kiinassa myyvä China Unicom -operaattori on ilmoittanut, että ensimmäisen myyntiviikonlopun iPhoneja meni virallisten myyntikanavien kautta kaupaksi vain 5 000 kappaletta. Asiasta on kertonut muun muassa uutistoimisto Bloomberg.

Olemme jo aiemmin kertoneet iPhonen Kiinan menestyksestä kahdessa erillisessä jutussa. Ensimmäisessä kerroimme, ettei iPhone pystynyt nostattamaan Kiinassa mitenkään erikoista suosiota ja toisessa pääpaino oli China Unicomin Pekingin myymälän surkealla iPhone-myynnillä: kymmenen lauantaina ja vain yksi sunnuntaina.

iPhonen heikkoon suosioon on yleisesti nähty olevan kolme tärkeää syytä: korkea hinta, epävirallisten kanavien iPhonet sekä langattoman WLAN-lähiverkkoyhteyden puute China Unicomin myymistä iPhoneista. Useiden arvioiden mukaan Kiinassa on käytössä jo miljoonia iPhoneja, mikä ei voi olla vaikuttamatta iPhone-myyntiin.



WLAN:in osalta iPhone joutui epäonnisen ajoituksen uhriksi: viranomaiset olivat kieltäneet WLAN:in käytön puhelimissa pönkittääkseen vastaavaa kiinalaista standardia. Tuosta kiellosta on kuitenkin jo nyt luovuttu, mutta Kiinaan suunnattujen iPhonejen tuotanto oli jo aloitettu tätä ennen.

iPhonen hinnoittelu on myös aiheuttanut kummastusta: esimerkiksi Hong Kongista iPhonen saa käsiinsä China Unicomin tarjousta huomattavasti halvemmalla, ja löytyypä tuolloin puhelimesta myös WLAN-yhteys. Erittäin heikosta menestyksestä huolimatta China Unicom on kertonut olevansa tyytyväinen iPhonen lanseeraukseen ja uskoo, että iPhonella tulee olemaan positiivinen vaikutus sen vuoden 2009 neljännen neljänneksen liikevaihtoon.

Aiemmin Kiinan lanseerauksesta on odotettu merkittävää lisäystä iPhone-myyntiin, mutta kaikkien tuoreiden tietojen valossa näin ei tule käymään. Pelkästään mennellää vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä Apple toimitti 7,4 miljoonaa iPhonea, joten vuositasolla mahdollinen Kiinasta tuleva muutamankaan sadan tuhannen puhelimen myynti ei muuta kokonaiskuvaa kovinkaan merkittävästi.

Monet analyytikot ovat ilmaisseet pettymyksensä Kiinan iPhone-myyntiin, heidän joukossaan muun muassa hyvin Apple-positiivisena tunnettu Piper Jaffray -yhtiön Gene Munster.

Applella on kolmen vuoden mittainen sopimus iPhone-myynnistä China Unicomin kanssa, mutta se ei sisällä yksinoikeutta. Applen onkin kerrottu neuvottelevan iPhonen tuonnista Kiinassa saataville myös maan suurimman mobiilioperaattorin, China Mobilen, kautta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (18)

EmDzei
EmDzei

5

Huonoa mäihää Applella ettei nyt toimitetuissa puhelimissa ole WLANia tai älyä sitten avata luuri ja lisätä se palikka jälkikäteen. Ehkä myös valittu väärä operaattoori. Toisekseen koko kytkysopimus on *aatanasta. ;-)

Vastaa
Tiimoo
Tiimoo

6

Yritin jo kirjoittaa tähän tuntemuksiani, mutta kummasin kaiken. Ihan hyvä että oli floppi. Ainakin alkuun.

Vastaa
Porgis
Porgis

7

Asukaslukuun nähden (1 313 974 000)

Voimme onnitella Kiinalaisia, 0.000380% kiinalaisista omistaa ensimmäisen myynti viikonlopun jälkeen iphonen...

Vastaa
ZZboy
ZZboy

8

Ne jotka on Kiinassa käyneet viimeisten parin vuoden aikana tietävät, että iPhoneja on voinut ostaa esim. Shanghaissa enemmästä kuin 500 eri myymälästä ja niitä näkee käytössä todella paljon. Tänään kävin Xujiahuin kauppakeskuksessa ja kysyin uudessa Bainao'ssa kuinkas iPhonen myynnin virallistuminen on vaikuttanut heidän myyntiinsä ja kuulema jonkun verran enemmän on myyty, mutta ei mitään erikoisempaa piikkiä. BestBuyssa oli Unicomilla oma nurkkaus ja pari iPhonea näytti menevän kaupaksi sillä aikaa kun kävelimme ympäriinsä. Heillä myynti oli mennyt ylös kuulema 1000%, kas kun he ovat virallinen Apple diileri, mut eivät ole voineet myydä iPhonea. WLANin puute ei kuulema haittaa (pyh sanon minä, sitähän tässä käytetään koko ajan).

Unicomilla menee vielä piiitkääään, että saavat China Mobilen kiini, luin jostain että CM'llä on verkossaan 1.5 miljoonaa iPhonea, mutta tuo saattaa olla vanhaa tietoa. Lukitsemattomia Hong Kong puhelimia saa ostaa netistä kuka tahansa ja ovat vielä mokomat vähän halvempiakin kuin Unicomin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mikko (vahvistamaton)

9

"luin jostain", netissä luki = pakko olla totta. iphonesta ja kiinasta on kirjoitettu paljon bs:ää, nyt saatiin faktoja pöytään. ja apple fanipojat heitti heti täyden denialin päälle. lol.

Vastaa
Sokar80
Sokar80

11

Ei myöskään kaikilla suomalaisilla ole varaa tohon siis sitten kun tulee tänne suomi hinnalla

Kuinka monella on joku 500-600€ yli määrästä pistää tohon puhelimeen kun on parempiakin myynissä tai on jo käytössä

Vastaa
ZZboy
ZZboy

12

No se "luin jostain" oli kyllä jonkun firman vuosikatsaus, netistä kun katsoo niin iPhoneja on Kiinassa 2-5 miljoonaa, riippuen lasketaanko vain yhden operaattorin, vain kiinalaisten, vain 2G-3G mallit (1G iPhoneja tuli ekan 6kk aikaan maahan 400000 kpl), täällä on myös paljon ulkomaalaisia firmoja ja kouluja joilla on paljon uitettuja iPhoneja, jotka eivät välttämättä näy verkossa.

500-600€ ei varmaan riitä, omassa iPhonessakin on yli 200€ edestä softaa, koska se on työkalu jolla voin seurata esim. muutaman tehtaan materiaalin kulutusta ja varastotilannetta, ja vastaavasti Korealaisen kemikaalitehtaan tuotantoa realiajassa. Kyllä entiset Noksut ja Samsungit oli tämän tilalla vain leluja, vähän niinku veivattava puhelin tietokoneen rinnalla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mikko (vahvistamaton)

13

zzboy, bs. tai laita linkki tuollaiseen firman vuosikatsaukseen jossa kerrottaisiin jotain iphoneja olevan 1.5m käytössä jollain kiinalaisoperaattorilla. jos tapaat lukea kiinalaisten teleoperaattoreiden vuosikatsauksia tuon löytymiseen ei varmaankaan montaa minuuttia mene, mahdollisuuksia kun taitaa olla kokonaista kolme kappaletta.

Vastaa
ZZboy
ZZboy

15

http://www.exor.com/?p=&s=&lang=en Voisin vaikka vannoa et tuolta sivulta löytyi, mut en kyllä nyt löytänyt. Kyseessä oli se miten iPhonen vaikutus pitää laskea mukaan, kun investointoidaan vapaa-aikajan projekteihin ja turismiin.

iPhone dataa ei kovin helposti saa käsiinsä, telekomit kun ei tyrkytä noita tietoja ja kun Kiinassa on 770 miljoonaa kännykän käyttäjää silläkin voi olla vaikutusta. Investointiyhtiöt kyllä kyllä tuon tiedon saavat suhteellisen helposti.

Netissä ja BBS palstoilla olevat miljoonien luvut tulee yleensä henkilöiltä jotka ovat jollain telecomilla töissä tai vaikkapa ministeriössä ja niistä ei aina tiedä. Ericssonin televerkkoja uudistava kaveri kertoi kk sitten et iPhoneja on "muutama miljoona", et kyllä niitä täällä on ja paljon.

http://tech.sina.com.cn/focus/iPhone_China/ tosta ainakin näkyy et epävirallisesti tuotuja (parallel imports) iPhoneja on Kiinassa yli miljoona. Tietysti ihmiset on ostaneet niitä ulkomaan matkoilla ollessaan, saaneet lahjaksi tai tuottaneet kavereillaan. www.taobao.com sivuilta voi katsoa paljonko iPhonet maksaa, eli n. 300-500€ ts. teknikon kk palkan.

Se on myös hyvä muistaa et Kiinassa monet ei maksa asumisesta juuri mitään, asuvat kotona naimisiin menoon asti tai esim. Shanghaissa 60€/kk pikkukämpissä jos ovat mualta tulleita.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mikko (vahvistamaton)

17

eli se ei sitten ollutkaan mistään vuosikatsauksesta vaan ihan näitä nettijuttuja "serkku kuuli kun sen tyttöystävän isä on operaattorilla duunissa".

kuten todettua niin noita juttuja on netissä liikkunut vaikka mitä, nyt saatiin faktaa pöytään eli mennään sillä niin kauan kunnes jotain muuta uskottavaa löytyy.

sinänsähän apple fanpoikien "kiinassa jo 1,5m iphonea" jutut on siitä hauskoja että samaan aikaan samat henkilöt höpöttää sitä kuinka monta iphonea on myyty esim jenkeissä ja jättävät sitten sujuvasti vähentämättä niistä sitä osaa joka omien juttujen mukaan on mennyt kiinaan intiaan ja ties minne :)

Vastaa
ZZboy
ZZboy

18

Ei ilmeisesti vuosikatsauksesta vaan jonkun firman sijoittajilleen kertomasta markkinatilanteesta, jonka he lain mukaan joutuvat kertomaan tyyliin: "Kiinan viestintäministeriön mukaan Kiinassa on 1.5 miljoonaa iPhonea, jonka mukaan iPhone tulee pelaamaan merkittävää roolia, kun aloitamme näiden turistikohteiden hallinnan". Oishan tuo hyvä ollut löytää, mut vaimo epäili sen olleen jonkun jenkki firman prospectuksen jonka oli jo heittänyt pois.

Niin kuin muuallakin maailmassa, myös Kiinassa käytetään iPodeja museoiden ja turistinähtävyyksien tulkkeina ja uusilla Augmented Reality ohjelmistoilla tietoa saa siittä mihin iPhonen kameran osoittaa. Eli siittä tuo kiinnostus.

Kiinan markkinat on varmaan sekoittaneet muitten maitten iPhone myyntiä, Kiinalaisia asuu ulkomailla yli 55 miljoonaa ja he kyllä tietävät miten järjestellä iPhonet köyhille sukulaisilleen.

Kysyin Applen huollosta montako iPhonea he luulevat Kiinassa olevan: "Yli kaksi miljoonaa, perustuen siihen montako näyttöä on mennyt rikki, se on kaikissa maissa samanlainen prosentti. Sitä todellista tietoa ei ole olemassa, sitä ei tiedä operaattorit, Apple, ministeriö, tulli, ei kukaan, kaikki netissä oleva tieto, varsinkin jos puhutaan 5 miljoonasta on bs. Siihen on jo silloin pitänyt laskea mukaan iPod Touchit ja ehkä joitan kopiopuhelimiakin".

Kiinasta puhuttaessa kannattaa muistaa, että läänien pääkaupungeissa on n. 300 miljoonaa ihmistä ja Kiinalaisilla on rahaa pankissa, jos he jonkun iPhonen haluavat niin ei se hinta ole kummoinen este.

P.S. 1G on siis ensimmäisen sukupolven iPhone.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.