Palaute
 
 

LG:ltä tulossa "kypsempi" Android-puhelin, GW620 saapumassa markkinoille

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 9.11.2009 19:43

LG:ltä tulossa "kypsempi" Android-puhelin, GW620 saapumassa markkinoille Maailman kolmanneksi suurin puhelinvalmistaja LG aikoo jatkossa panostaa aiempaa enemmän myös älypuhelimiin. Yhtiö on valinnut käyttämikseen käyttöjärjestelmiksi Microsoftin Windows Mobilen sekä Googlen Androidin.

Toistaiseksi LG on jo julkistanut ensimmäisen Android-puhelimensa, GW620:n (kuvassa), mutta nyt julkisuuteen on tullut tietoa myös toisesta, kehittyneemmästä mallista.

LG:n tulevasta Android-puhelimesta toistaiseksi saatavilla jaetut tiedot ovat vielä hyvin epämääräisiä. Tietojen mukaan siitä pitäisi löytyä Qualcommin Snapdragon-alusta, joka kertoo myös tehokkaasta suorittimesta. Aiemmin Snapdragon on tavattu Android-puhelimissa vasta Sony Ericssonin XPERIA X10:stä sekä Acerin Liquidistä.

Lisäksi puhelimen odotetaan saapuvan LG:n Korean kotimarkkinoille vuoden 2010 toisella neljänneksellä, mutta saatavuuden odotetaan kuitenkin myös laajenevan kattavammalle alueelle. Edellä mainittujen tiedonmurujen ohella toistaiseksi LG on kertonut vain, että tulevan puhelimen pitäisi olla jo julkistettua GW620:ta "kypsempi". Tämä saattaisi viitata myös jonkinlaiseen LG:n omaan käyttöliittymätoteutukseen, vaikkapa S-Class 3D:hen, Androidin päällä.

LG:n toistaiseksi julkistama Android-puhelin GW620 on melko persoonaton tarjokas. Se tarjoaa melko perustason ominaisuudet, yksinkertaisesti muotoilluissa kuorissa ja ilman LG:n omaa ohjelmistopuolen panostusta.

GW620 on myös pikku hiljaa alkamassa saapua markkinoille globaalilla tasolla. Suomen markkinoilletulon osalta ei vielä toistaiseksi ole merkkejä aikataulun suhteen. GW620:n tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat kolmituumainen 320x480 pikselin kosketusnäyttö, viisirivinen QWERTY-täysnäppäimistö, viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera, GPS-paikannus ja 3G-, HSDPA-, WLAN- ja stereo-Bluetooth-yhteydet.





Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia? Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia?
Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken

 
Viikon kysymys

Tiedätkö tietokoneen sielunelämästä opettajaasi


Tuoreimmat uutiset

Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos (3.9.2010 15:44)
Suomessa lähinnä mokkuloista tunnettu Huawei on esitellyt Saksassa pidettävillä IFA-messuilla tulevia Android-puhelimia, joiden luvataan olevan edullisia. Android 2.2:lla varustettujen Ideos-puhelinten ....
Kommentteja (1)
Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta (3.9.2010 14:45)
Oman N8-puhelimen hankintaa suunnittelevien ihmisten kannattaa suunnata selaimensa Nokian sivuille, sillä yritys käynnistää 13. päivä syyskuuta kuukauden kestävän kilpailun, jossa joka päivä ....
Kommentteja (2)
Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun (2.9.2010 14:30)
Matkapuhelinvalmistaja Nokia on ilmoittanut lopettavansa Ovi-palvelukokonaisuuteen kuuluneen Ovi Files -tiedostonjakopalvelun. Ovi Filesin avulla käyttäjä on voinut jakaa tiedostoja puhelimensa ....
Kommentteja (7)
Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin (2.9.2010 14:04)
Omaa Windows Phone 7 -puhelinta innolla odottavat kuluttajat kuulivat eilen mukavia uutisia, kun Microsoft ilmoitti saaneensa käyttöjärjestelmän julkaisukuntoon. Ohjelmiston toimitukset puhelinvalmistajille ....
Kommentteja (11)
Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille (2.9.2010 10:43)
Kosketusnäytöillä varustetuissa puhelimissa tekstin syöttämiseen on tarjolla useita eri keinoja, joista viimeisen vuoden aikana suosiotaan on kasvattanut nopeasti Swype, joka on nyt saapunut ....
Kommentteja (5)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C6 Nokia C6
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia C5 Nokia C5
HTC Wildfire HTC Wildfire
Nokia X6 Nokia X6
HTC Desire HTC Desire
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto