Google toi Latitudeen sijaintihistorian ja -hälytykset

Markus Lehtiniitty

Google toi Latitudeen sijaintihistorian ja -hälytykset
Google on lisännyt Google Maps -karttapalvelunsa päällä pyörivään Google Latitudeen kaksi uutta ominaisuutta: Google Location History ja Google Location Alerts.

Google Latitude on palvelu, joka mahdollistaa oman sijainnin jakamisen ystäville ja vastaavasti ystäjien sijainnin näkemisen. Google toi Latituden alun perin saataville helmikuussa. Googlen mukaan nyt lanseeratut kaksi toimintoa ovat olleet käyttäjien palautteissa toivotuimpien joukossa.

Google Location Historyn, eli suomeksi sijaintihistorian, myötä käyttäjä voi tarkistaa missä on milloinkin ollut. Pelkän huvin ohella omien sijaintitietojen tallentamisesta voi olla hyötyäkin - Googlen mobiiliblogissa uusista toiminnoista kertonut Chris Lambert muun muassa nostaa esiin käyttöskenaarion, jossa sijaintihistorian myötä onnistui löytää nimi ravintolalle, jossa oli tullut käytyä viime kesänä.



Toinen uusi ominaisuus, Google Location Alerts, puolestaan hälyttää ystävän ollessa lähellä. Kun tietää ystävän olevan lähistöllä, voi häneen ottaa vaikkapa yhteyttä. Toiminto on toistaiseksi beetatestivaiheessa. Sijaintihälytysten käyttöönotto vaatii myös sijaintihistorian käyttöönottoa, koska näin voidaan poistaa väärät hälytykset, esimerkiksi kotona tai työpaikalla. Sijaintihistorian perusteella sovellus havaitsee paikat, joissa käyttäjä käy joka päivä samaan aikaan, eikä hälytä niissä. Hälytyksiä tulee siis vain epätavallisessa paikassa tai tutussa paikassa epätavalliseen aikaan oltaessa.

Uusien toimintojen käyttöönotto onnistuu osoitteessa google.com/latitude/apps. Luonnollisestikin ennen tätä täytyy olla rekisteröitynyt jo Latitude-käyttäjäksi.

Molemmat uudet toiminnot liippaavat myös omilta tavoillaan hyvin läheltä yksityisyysasioita, joten Google painottaa, että toiminnot eivät ole automaattisesti käytössä vaan käyttäjän tulee ne erikseen kumpikin aktivoida. Lisäksi koko sijaintihistorian tai osan siitä voi poistaa koska tahansa. Lisäksi sijaintihistoria on vain käyttäjän itsensä nähtävissä, ei ystävien.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
99 € Mobiilipiste.fi

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G) – hinta laskenut -33%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G)
319 € Hobby Hall
449 € Proshop
475 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 475 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.