Nokian Symbian-käyttöjärjestelmällisten kosketuspuhelinten S60-käyttöliittymää on kritisoitu alusta asti rankasti. Sen on sanottu olevan muun muassa jälkeenjäänyt, ruma ja yksinkertaisesti käytettävyydeltään huono.
Nokian tavoitteena on kuitenkin tuoda tilanteeseen muutos, mutta aikaa tähän menee tovi. Kuten jo aiemmin olemme kertoneet, niin Symbian^2:ssa kineettinen selaus muuttuu vakiotoiminnoksi, Symbian^3 selkeyttänee käyttöä poistamalla kaksoiskosketukset, mutta suurempi uudistus on tulossa vasta Symbian^4:n myötä. Symbian^4:n ehtiessä laitteisiin asti kalenteri tulee olemaan jo vuoden 2011 puolella.
Symbian^4:n yhteydessä tapahtuva merkittävä muutos on siirtyminen vanhoista AVKON-käyttöliittymäkirjastoista Qt:hen ja Orbit-kirjastoihin. Tämän myötä odotettavissa on lisää sekä näyttävyyttä että käytettävyyttä.
Tämän päivän videollamme esitellään Qt:n mahdollisuuksia. Alta löytyvällä videolla Nokian 5800 XpressMusic -puhelimessa esiteltävän Qt-demon on kehittänyt suomalainen Tieto-yhtiö. Symbian^4 tulee mahdollisesti muistuttamaan ainakin joiltain osin tätä jo nyt nähtyä rakennetta - tosin varmasti hyvin paljon viimeistellympänä.
Tsekkaa kaikki Videolla-juttumme!








Mikael (vahvistamaton) @ 12.11.2009 16:27
Symbianin kehitys on ihan liian hidasta! Pitäisi jo olla kaikki jutussa mainitut uudistukset käytössä ja oikeastaan paljon muutakin, että olisi kunnolla mahkuja selvitä markkinoilla! Siihen asti ei mikään ihme, jos osuus tippuu koko ajan.
Dollarinen (vahvistamaton) @ 12.11.2009 17:15
Aika törkeästi matkittu X10:n ja Androidin käyttöliittymiä.
juupa juu... (vahvistamaton) @ 12.11.2009 17:17
Aikalailla yhtäläisyyksiä Sony Ericsson X10:ssä olevaan Androidin käyttöliittymään. Samanlaiset efektit :D.
Ja olen samaa mieltä, että Nokia porskuttaa eteenpäin liian hitaasti. Siinä missä muut valmistajat menevät viuhahtaen ohi, Nokia rämpii mudassa kaukana takanapäin!
Plaaaa (vahvistamaton) @ 12.11.2009 17:36
Ehdin jo innostua asiasta kunnes tuotteen suunnittelijana mainittiin tietoenator :D nyt osaan varautua 'laatuun'.
keke (vahvistamaton) @ 12.11.2009 19:08
@2&3
Tuo onkin demo, jossa näytetään qt:n tuomia mahdollisuuksia, ei välttämättä niinkään jotain mikä oikeasti olisi tulossa. Kuitenkin hienon näköinen pätkä. Tuon tyylinen s60 5th editionin olisi pitänyt olla(lähes) alusta saakka, eikä tietenkään yhtä tökkivänä kuin videolla.
Taas mentiin tyrimään siinä, että jos tuossa videossa on jotain uutta ja innovatiivista mitä ei vielä muut ole toteuttaneet, on se kilpailijoiden luureissa 1/2 vuoden sisään. Nokialla samaan menee 2v.
jackoff (vahvistamaton) @ 13.11.2009 09:44
Symbiania on niin työläs koodata, että sille ei tee mitään nopeaa. Sen lisäksi kehitystyökalut on hanurista.
Itse olen työnpuolesta joutunut tutustumaan tuohon maailmaan ja voin sanoa, että enään en ole koskemassa pitkällä tikullakaan koko hommaan.
Ergopad @ 13.11.2009 13:01
Niin, Symbian on työlästä koodata, mutta tämä onkin tehtyä QT:lla, joka vain pyörii Symbianin PÄÄLLÄ ja koodi on C++ pohjaista ilman siivouspinoja ja leaveja.
jackoff (vahvistamaton) @ 13.11.2009 13:56
No tuossa QTssa piilee siis lupaus paremmasta. Mutta harmittavan myöhään tulee.
K (vahvistamaton) @ 2.12.2009 14:32
Ootte kyllä avuttomia, jos siivouspinot ja leavet aiheuttaa teille ongelmia :D