Palaute
 
 

TomTomilta merkittävä päivitys iPhone-navigaattoriin

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 13.11.2009 17:00

TomTomilta merkittävä päivitys iPhone-navigaattoriin TomTom on tuomassa Applen iPhonelle saatavilla olevaan navigointisovellukseensa merkittävän päivityksen. Uusi päivitys tulee tuomaan sovellusta yhä lähemmäs erillisiä navigaattorilaitteita. Päivitys ei ole vielä saatavilla, vaan se odottaa toistaiseksi Applen hyväksyntää.

Alun perin TomTom julkaisi iPhonen navigointisovelluksensa elokuussa. Päivitys tulee olemaan ilmainen kaikille sovelluksen aiemmille käyttäjille. Yhtiön mukaan päivityksen tarkoituksena on varmistaa, että sovelluksen käyttäjillä on aina ajantasaiset navigointityökalut.

Uuden päivityksen yksi tärkeimmistä uudistuksista on kehittynyt kaistanohjaus, jonka myötä sovellus osaa neuvoa kattavammin myös monimutkaisissa liittymissä- Toinen merkittävä uudistus on iPod-sovelluksen ohjausmahdollisuus TomTomista, mikä helpottaa musiikin kuuntelua navigoinnin aikana.

Edellä mainittujen merkittävimpien uudistusten ohella myös kustomoitavat äänivaroitukset, tekstien luku ääneen tietyissä yhteyksissä sekä niin sanottu hätävalikko ovat uusia ominaisuuksia. Lisäksi luonnollisesti samassa yhteydessä seuraa myös kartta- sekä valvontakamerapäivitys.

Pohjoismaiden kartoilla varustetulla iPhonelle tarkoitetulla TomTom-sovelluksella on hintaa 69,99 euroa.

"iPhone-sovellus on meille tärkeä ja haluamme kehittää sitä pitkällä aikavälillä. Maksuttomia päivityksiä on odotettavissa tulevaisuudessakin", sanoo TomTomin maajohtaja Jukka Tiitinen.

Uusi versio TomTomin sovelluksesta tulee luultavasti löytymään Applen App Storesta seuraavan parin viikon aikana. Aikaa on mahdotonta määritellä tarkkaan, sillä se riippuu Applen hyväksymisprosessin kestosta, joka on vaihteleva.





Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia? Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia?
Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken

 
Viikon kysymys

Tiedätkö tietokoneen sielunelämästä opettajaasi


Tuoreimmat uutiset

Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos (3.9.2010 15:44)
Suomessa lähinnä mokkuloista tunnettu Huawei on esitellyt Saksassa pidettävillä IFA-messuilla tulevia Android-puhelimia, joiden luvataan olevan edullisia. Android 2.2:lla varustettujen Ideos-puhelinten ....
Kommentteja (1)
Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta (3.9.2010 14:45)
Oman N8-puhelimen hankintaa suunnittelevien ihmisten kannattaa suunnata selaimensa Nokian sivuille, sillä yritys käynnistää 13. päivä syyskuuta kuukauden kestävän kilpailun, jossa joka päivä ....
Kommentteja (2)
Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun (2.9.2010 14:30)
Matkapuhelinvalmistaja Nokia on ilmoittanut lopettavansa Ovi-palvelukokonaisuuteen kuuluneen Ovi Files -tiedostonjakopalvelun. Ovi Filesin avulla käyttäjä on voinut jakaa tiedostoja puhelimensa ....
Kommentteja (7)
Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin (2.9.2010 14:04)
Omaa Windows Phone 7 -puhelinta innolla odottavat kuluttajat kuulivat eilen mukavia uutisia, kun Microsoft ilmoitti saaneensa käyttöjärjestelmän julkaisukuntoon. Ohjelmiston toimitukset puhelinvalmistajille ....
Kommentteja (11)
Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille (2.9.2010 10:43)
Kosketusnäytöillä varustetuissa puhelimissa tekstin syöttämiseen on tarjolla useita eri keinoja, joista viimeisen vuoden aikana suosiotaan on kasvattanut nopeasti Swype, joka on nyt saapunut ....
Kommentteja (5)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C6 Nokia C6
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia C5 Nokia C5
HTC Wildfire HTC Wildfire
Nokia X6 Nokia X6
HTC Desire HTC Desire
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto