Sony Ericssonin Symbianilla varustetusta Kurara-puhelimesta uusia kuvia ja teknisiä tietoja julki

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 17.11.2009 19:56 Kommentteja (5)
Sony Ericssonin Symbianilla varustetusta Kurara-puhelimesta uusia kuvia ja teknisiä tietoja julki Sony Ericssonin odotetaan julkistavan uuden Nokiankin älypuhelimista tuttua Symbian-käyttöjärjestelmää käyttävän älypuhelimen ensi vuoden alkupuolella. Kyseinen puhelin tunnetaan toistaiseksi Kurara-kehitysnimellä, ja olemme kertoneet siitä pariin otteeseen jo aiemminkin. Uusien tietojen mukaan Kurara tunnetaan myös Sony Ericsson U5 -nimellä.

Nyt GSMArena-sivusto on tuonut julkisuuteen kaksi uutta kuvaa sekä uusia tietoja teknisiä tietoja Kurarasta. Uusissa kuvissa Kurara esiintyy aiemmasta poiketen vaaleanpunaisen värisenä - aiemmin on nähty vain harmaa väriversio. Lisäksi nyt puhelimen takaa löytyy jälleen HD-teksti, joka ensimmäisistä Kurara-kuvista aikanaan löytyi, mutta tuoreemmista välillä jälleen puuttuikin.

Kyseinen takakannen HD-teksti viittaa HD-videokuvaukseen. Kurarastahan pitäisi jo aiempien tietojen mukaan löytyä kahdeksan megapikselin kamera. Tällä osa-alueella uusi edullisempi malli jää jälkeen Satio-lippulaivamallista, joka tarjoaa 12-megapikselisen kameran. Myös Kuraran näyttö tulee olemaan Satiota pienempi 3,2 tuuman koollaan.

Näytön koon ohella GSMArenan mukaan Kuraran pitäisi sisältää sama laitteistoarkkitehtuuri kuin Sationkin, eli Texas Instrumentsin OMAP3430, joka rakentuu 600 megahertsin ARM Cortex-A8 -suorittimesta sekä PowerVR SGX530 -näytönohjaimesta. Vastaavaa pohja on käytössä muun muassa Applen iPhone 3GS:ssä sekä Nokian N900:ssa. Kuraran käyttöliittymä tulee ilmeisesti olemaan S60 5th Edition, eli uuden nimeämisjärjestelmän mukaan Symbian^1, eikä vielä uudempi Symbian^2.

Kuraran muihin ominaisuuksiin edellä mainittujen ohella pitäisi kuulua myös 1200 milliampeeritunnin akku, WLAN-yhteys DLNA-tuella, tuki sekä HSDPA:lle että HSUPA:lle 3G-verkossa, GPS-paikannus, 3,5 mm:n standardi kuulokeliitäntä sekä microSD-muistikorttipaikka. Lisäksi Kurarasta ei pitäisi enää löytyä Sony Ericssonin omaa Fast Port -liitintä, vaan se on korvattu standardilla microUSB-liitännällä.

Sekä Kuraran julkistuksen että myyntiintulon pitäisi aiempien tietojen mukaan ajoittua vuoden 2010 ensimmäiselle puoliskolle.


Lisää uutisotsikoita

5 kommenttia »

  1. elastic (vahvistamaton) @ 17.11.2009 20:55

    Sony-Ericsson saa sentään *jopa* Symbianin näyttämään houkuttelevalta vaihtoehdolta.

  2. Jeppiskamaa (vahvistamaton) @ 17.11.2009 21:08

    Kerrankin joku laittaa kunnon rautaa sisään symbian puhelimeen. Eiköhän noilla spekseillä pitäisi olla melko sulavaa toimintaa.

  3. saaben @ 17.11.2009 21:13

    Ei paha.

  4. Foxi (vahvistamaton) @ 17.11.2009 22:05

    Noni. Onneksi Ericssonikin alkaa tekemään kunnon puhelimia, ja toivottavasti Ericsson pystyy nousemaan markkinoilla =).

  5. bgf (vahvistamaton) @ 4.2.2010 18:37

    iha hunoi noi KUVAT!!!!

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Ei vielä hintoja
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (5)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (6)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta (20.5.2012 14:44)
Kiinan kilpailuviranomaiset ovat viimein antaneet hyväksyntänsä Googlen Motorola-kaupalle. EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset näyttivät sopimukselle vihreää valoa jo tämän vuoden helmikuussa, ....
 
Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa (19.5.2012 14:03)
Microsoftin omien laskelmien mukaan yhtiön Windows Phone -alusta on Kiinan markkinoilla jo suositumpi kuin Applen iPhone eri versioineen. Vaikka Windows Phone -julkaistiin Kiinassa vasta muutama ....
Kommentteja (19)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.