Palaute
 
 

Motorolan seuraavan Android-puhelimen nimeksi Backflip?

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 26.11.2009 16:31

Motorolan seuraavan Android-puhelimen nimeksi Backflip? Motorolan seuraava Googlen Android-käyttöjärjestelmällä varustettu puhelin on tähän asti tunnettu Motus-kehitysnimellään. Nyt puhelimen tulevasta virallisesta mallinimestä on kuitenkin mahdollisesti saatu tietoa: Motorola on rekisteröinyt Euroopassa Backflip-nimen, joka sopisi Motuksen mallinimeksi sen erikoisen rakenteen takia erinomaisesti.

Motorola on jättänyt Backflip-rekisteröintihakemuksena 30. heinäkuuta 2009. Sitä voi tarkastella OHIM:in tietokannan kautta.

Tämän jutun lopusta löytyvän, aiemminkin esittelemämme, kuvan perusteella laitteen rakennetta oli melko vaikea hahmottaa, sillä näyttö- ja näppäimistöosan kytkeytymistä toisiinsa on melko vaikea hahmottaa. Tietojen mukaan Motuksen rakenteen pitäisi kuitenkin olla niin sanottu käänteinen simpukkarakenne - lisäksi takaa löytyy vielä suuntaohjain.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan Motus/Backflip ei ole järjettömän erikoinen, ennemminkin sitä voisi kutsua mukiinmeneväksi. Sen tärkeimpiin ominaisuuksiin lukeutuvat 3,1 tuuman kosketusnäyttö 320x480 pikselin HVGA-tarkkuudella, viiden megapikselin kamera LED-kuvausvalolla, GPS-paikannus, 528 megahertsin Qualcomm MSM7201A -suoritin, 512 megatavua ROM-muistia, 256 megatavua RAM-muistia sekä WLAN- ja Bluetooth-yhteydet. Motuksessa käytössä oleva Android-versio on joko 1.5 tai 1.6 (ei siis uudempi Android 2.0), jonka päällä pyörii MOTOBLUR-käyttöliittymä.

Motorolan mallistossa Motus/Backflip sijoittuisi samaan kastiin CLIQ/DEXT:n kanssa. Motorolan Android-puhelinten huippumallina pysyttelee siis yhä DROID/MILESTONE.

Aiemmin Motuksen julkistuksen ja markkinoilletulon on odotettu tapahtuvan vuoden vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä.





Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia? Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia?
Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken

 
Viikon kysymys

Tiedätkö tietokoneen sielunelämästä opettajaasi


Tuoreimmat uutiset

Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos (3.9.2010 15:44)
Suomessa lähinnä mokkuloista tunnettu Huawei on esitellyt Saksassa pidettävillä IFA-messuilla tulevia Android-puhelimia, joiden luvataan olevan edullisia. Android 2.2:lla varustettujen Ideos-puhelinten ....
Kommentteja (1)
Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta (3.9.2010 14:45)
Oman N8-puhelimen hankintaa suunnittelevien ihmisten kannattaa suunnata selaimensa Nokian sivuille, sillä yritys käynnistää 13. päivä syyskuuta kuukauden kestävän kilpailun, jossa joka päivä ....
Kommentteja (2)
Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun (2.9.2010 14:30)
Matkapuhelinvalmistaja Nokia on ilmoittanut lopettavansa Ovi-palvelukokonaisuuteen kuuluneen Ovi Files -tiedostonjakopalvelun. Ovi Filesin avulla käyttäjä on voinut jakaa tiedostoja puhelimensa ....
Kommentteja (7)
Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin (2.9.2010 14:04)
Omaa Windows Phone 7 -puhelinta innolla odottavat kuluttajat kuulivat eilen mukavia uutisia, kun Microsoft ilmoitti saaneensa käyttöjärjestelmän julkaisukuntoon. Ohjelmiston toimitukset puhelinvalmistajille ....
Kommentteja (11)
Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille (2.9.2010 10:43)
Kosketusnäytöillä varustetuissa puhelimissa tekstin syöttämiseen on tarjolla useita eri keinoja, joista viimeisen vuoden aikana suosiotaan on kasvattanut nopeasti Swype, joka on nyt saapunut ....
Kommentteja (5)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C6 Nokia C6
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia C5 Nokia C5
HTC Wildfire HTC Wildfire
Nokia X6 Nokia X6
HTC Desire HTC Desire
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto