Tämän Nokia tulee tekemään ensi vuonna - Symbian uusiksi ja Maemo 6 -laite toimituksiin

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 2.12.2009 13:04 Kommentteja (10)
Tämän Nokia tulee tekemään ensi vuonna - Symbian uusiksi ja Maemo 6 -laite toimituksiin Nokia järjestää tänään Capital Markets Day -tapahtuman, eli vuosittaisen sijoittatapahtumansa, jossa se luotaa aina tulevaa ja kertoo strategiastaan.

Nokia kertoo tapahtumassa taloudellisten tavoitteidensa ohella myös ensi vuoden toiminnallisista tavoitteistaan. Näistä keskeisimpiä ovat Symbian-käyttöliittymän uudelleensuunnittelu sekä "ensimmäisen, käyttäjäkokemukseltaan ainutlaatuisen" Maemo 6 -kyvykkään mobiilitietokoneen toimitusten aloittaminen vuoden 2010 toisen puoliskon aikana. Nokia laittaa siis paljon paukkuja käyttäjäkokemukseen parantamiseen. Lisäksi Nokia aikoo kasvattaa merkittävästi kosketusnäytöllisten ja/tai QWERTY-täysnäppäimistöllisten laitteiden osuutta älypuhelinmallistostaan.

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo korosti erityisesti keskittymistä käyttäjäkokemuksen parantamiseen: "Vuoden 2010 aikana panostamme käyttäjäkokemuksen parannuksiin ja niiden avulla Symbian-käyttöliittymä tulee siirtymään uudelle tasolle. Älypuhelimien käyttöjärjestelmänä Symbian on markkinoiden yleisin ja joustavin, ja siksi meillä on edellytykset tuoda älypuhelimia maailmanlaajuisesti uusiin alemman hintaluokan tuotekategorioihin parantaen samalla katteitamme. Näen, että Nokialla on erittäin hyvät mahdollisuudet saavuttaa uutta kasvua toimialallamme rakentamalla arviomme mukaan maailman suurimman langattomien palveluiden alustan."

Varsinaisia täysin uusia tietoja Nokia ei tuotteidensa osalta tänään paljastunut. Symbian-käyttöliittymän tulevat uudistukset ovat olleet jo aiemmin tiedossa - ne ovat tulossa Symbian^3- ja Symbian^4-versioiden myötä. Lisäksi kannattaa myös huomata, että Nokia ei ainakaan vielä luvannut Maemo 6:lla varustettua laitetta markkinoille ensi vuonna, vaan puhuu vain Maemo 6 -kyvykkäästä laitteesta. Tämä tarkoittaa, että laite saattaa tulla ensin markkinoille Maemo 5:llä varustettuna, mutta on päivitettävissä myöhemmin Maemo 6:een.


Näin Nokia kertoo toiminnallisista tavoitteistaan vuodelle 2010:
  • käyttäjäkokemuksen parantaminen
  • Nokian Symbian-käyttöliittymän uudelleensuunnittelu; keskeinen tuotejulkistus vuoden 2010 ensimmäisen puoliskon aikana ja toinen keskeinen tuotejulkistus ennen vuoden 2010 loppua
  • ensimmäisen, käyttäjäkokemukseltaan ainutlaatuisen Maemo 6 -kyvykkään mobiilitietokoneen toimitukset vuoden 2010 toisen puoliskon aikana,
  • kosketusnäytöllisten ja/tai QWERTY -laitteiden osuuden merkittävä kasvattaminen älypuhelimissa
  • palveluliiketoiminnan kasvattaminen maantieteellisen laajentumisen ja lisääntyvän operaattoriyhteistyön avulla
  • parempien työkalujen toimittaminen ulkopuolisille sovelluskehittäjille sovelluksien ja sisällön luomiseksi Nokian Ovi-ympäristöön
  • kuluiltaan toimialan tehokkaimman liiketoimintamallin jatkuva optimointi Mobile Devices -yksikössä
  • edullisten paikallisten palveluiden jatko- ja lisäkehitys kehittyvien markkinoiden kuluttajille

Näin Nokia arvioi ja asettaa tavoitteita matkaviestintoiminnalleen vuodelle 2010 ja pidemmälle:
  • Nokia arvioi, että toimialan matkaviestimien kappalemääräinen myynti kasvaa noin 10 % vuonna 2010 vuoteen 2009 verrattuna
  • Nokian tavoitteena on, että sen markkinaosuus matkaviestimien kappalemääräisessä myynnistä pysyy samana vuonna 2010 vuoteen 2009 verrattuna
  • Nokian tavoitteena on sen matkaviestimien keskimääräisen myyntihinnan aiempia vuosia pienempi lasku vuonna 2010
  • Nokian tavoitteena on kasvattaa hieman euromääräistä osuuttaan matkaviestinmarkkinoista vuonna 2010 vuoteen 2009 verrattuna.
  • Nokian tavoitteena on, että Devices & Services -ryhmän ei-IFRS* toimintakulut ovat noin 5,7 miljardia euroa vuonna 2010.
  • Nokian tavoitteena on, että Devices & Services -ryhmän ei-IFRS* tutkimus- ja tuotekehityskulut ovat alle 10 % ryhmän liikevaihdosta vuonna 2010
  • Nokian tavoitteena on, että Devices & Services -ryhmän ei-IFRS* liikevoittoprosentti on 12 - 14 vuonna 2010
  • Nokian tavoitteena on edelleen, että sen palveluliiketoiminnan liikevaihto on 2 miljardia euroa tai enemmän vuonna 2011.
  • Nokian tavoitteena on edelleen, että sen palveluilla on 300 miljoonaa aktiivista käyttäjää vuoden 2011 loppuun mennessä.

Nokian uusi rahoitus- ja talousjohtaja Timo Ihamuotila kommentoi tulevaa vuotta näin: "Siirtyessämme vuoteen 2010 matkaviestinmarkkina on vakautumassa ja se kasvaa enemmän niillä osa-alueilla, joissa Nokialla on kilpailuetuja. Uskomme, että saavuttamalla asettamamme toiminnalliset tavoitteet Nokia tulee olemaan kilpailukykyinen sekä matka- että älypuhelimissa ja kasvattamaan samalla euromääräistä osuuttaan matkaviestinmarkkinoista."

Lisätietoa löytyy Nokian tiedotteesta. Nokia Capital Markets Dayn pääsessio tullaan lähettämään myös verkossa live-webcastina. Tilaisuus alkaa kello 14.00 Suomen aikaa.

Lisää uutisotsikoita

10 kommenttia »

  1. Sepi (vahvistamaton) @ 2.12.2009 14:25

    puhelinvertailu.com:
    "Lisäksi kannattaa myös huomata, että Nokia ei ainakaan vielä luvannut Maemo 6:lla varustettua laitetta markkinoille ensi vuonna, vaan puhuu vain Maemo 6 -kyvykkäästä laitteesta."

    Nokian tiedote:
    "- Deliver our first Maemo 6-powered mobile computer, with an iconic user experience, in the second half of 2010;"

  2. Ahmeeli @ 2.12.2009 14:43

    @1

    Samaa meinasin sanoa, vois olla ihan hyvä toimituksen lukea tiedote kahdesti läpi ennen kuin sitä lähtee tulkkaamaan..

  3. Sepi (vahvistamaton) @ 2.12.2009 14:50

    Ei se helppoa ole, digitoday väänsi sen muotoon: "...syksyllä on luvassa Maemo 6 -alustaa käyttävä minikannettava. "

    http://www.digitoday.fi/bisnes/2009/12/0...924888/66?rss=6

  4. jackoff (vahvistamaton) @ 2.12.2009 15:00

    "Älypuhelimien käyttöjärjestelmänä Symbian on markkinoiden yleisin ja __joustavin___"

    alleviivasin hauskan kohdan..

  5. msly @ 2.12.2009 15:18

    @1. ja @2.

    Suomenkielinen tiedote kertoo Maemo 6 -kyvykkäästä laitteesta. Englanninkielinen tiedote tosin lienee ratkaisevampi tässä tilanteessa, mutta ollaan nyt vielä varovaisia. :)

  6. Ahmeeli @ 2.12.2009 15:43

    Voi tietysti olla että OPKn finglishistä ei ole saatu selkoa kummallakaa kielellä ja nyt kaikki toimittajat arpovat suu ammollaan että mitä hä? :)

  7. user (vahvistamaton) @ 2.12.2009 16:04

    >Voi tietysti olla että OPKn finglishistä ei ole saatu selkoa
    >kummallakaa kielellä ja nyt kaikki toimittajat arpovat suu
    >ammollaan että mitä hä? :)

    Ne jotka ovat tekstien lisäksi olleet finglishistä kuulemassa ehkä arpovat vähemmän. Eli nuo suurimmat sekoilut on ehkä lukeneet vain tiedotteet ja niiden päälle keksineet omat lisänsä.

  8. Jartsuli (vahvistamaton) @ 2.12.2009 21:46

    toivottavasti esim N900 malli on päivitettävissä uudemmalle käyttikselle, nokiasta on jäänyt vähän semmoinen maku että kun olet laitteen ostanut niin mitään extraa siihen on turha odotella.. korjauspäivityksiä vain mutta ei mitään konkreettisesti uutta vaan kaiken uuden saat ostaa uusien laitteiden myötä

  9. Stonik @ 2.12.2009 22:34

    @8

    Nokia ei ole ainoa, tuttua kauraa myös esimerkiksi Samsungin koneista.

    Kaukana ollaan vielä siitä, että saisi ostaa kivan älypuhelimen ilman käyttöjärjestelmää, ja sen jälkeen asentaa siihen itse haluamansa OS:n. :)

  10. user (vahvistamaton) @ 3.12.2009 08:31

    >korjauspäivityksiä vain mutta ei mitään konkreettisesti uutta vaan
    >kaiken uuden saat ostaa uusien laitteiden myötä

    Joidenkin mallien kohdalla tullut merkittäviä päivityksiä, joidenkin toisten kohdalla hienosäätö ja operaattorilistojen päivitystä. Lisä softia, jopa veloituksetta, sitten tarjolla enemmän, jos laite sellaiset mahdollistaa.

    Kyse kuitenkin matkapuhelimista, jossa myydään tietty toisiinsa nivottu rauta ja softa paketti. jotka erottavat sen toisesta mallista.

    Toista oli 90 luvulla, jos saattoi aidosti tulla uusimalliversio joka oli softapäivitys edelliseen malliin, 2000 luvulla tälläisä tuli, mutta alkoi ominaisuudet valua vanhaan malliin päivityksissä.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 457 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 299 €
vertaa hintoja >>
HTC Desire HTC Desire
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 394 €
vertaa hintoja >>
Nokia N8 Nokia N8
alkaen 275 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 98 €
vertaa hintoja >>
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Ei vielä hintoja
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 135 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä
Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä
Kattavassa testissä Nokia N9 Kattavassa testissä Nokia N9

Tuoreimmat uutiset

Motorola: Android-päivitysten hitaus johtuu Googlesta Motorola: Android-päivitysten hitaus johtuu Googlesta (10.2.2012 18:34)
Motorolan mukaan Androidin hitaasta päivitystahdista ei voi syyttää puhelinvalmistajia, vaan todellinen syypää viivästyksiin on Google itse sekä kustomoituja laitteita vaativat operaattorit. ....
Kommentteja (3)
Yhdysvaltain oikeusministeriö hyväksymässä Googlen Motorola-kaupat Yhdysvaltain oikeusministeriö hyväksymässä Googlen Motorola-kaupat (10.2.2012 17:19)
Yhdysvaltain oikeusministeriö on antamassa hyväksyntänsä Googlen jo viime syksynä julkaisemille suunnitelmille ostaa Motorola Mobility. Kauppa vaatii myös EU-viranomaisten hyväksynnän ja päätöksen ....
Kommentteja (2)
HTC vahvisti Android 4.0:n saavien puhelimien nimet HTC vahvisti Android 4.0:n saavien puhelimien nimet (10.2.2012 11:40)
HTC on vahvistanut Android 4.0:n saavien puhelinmallien nimet. Viime vuonna julkaistut HTC Sensation - ja Sensation XE -puhelimet saavat päivityksen maaliskuun loppuun mennessä. Sensation ....
Kommentteja (2)
Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin (9.2.2012 18:36)
Käytettyjen tavaroiden hinta-arvioihin keskittyvä Priceonomics kertoo omiin tilastoihinsa perustuen, että Applen iPhone-puhelimet säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa huomattavasti Android-puhelimia paremmin. ....
Kommentteja (21)
LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella (8.2.2012 14:39)
Korealaisista elektroniikkajäteistä pienempi eli LG on julkaissut videon yhtiön uudesta tabletin ja puhelimen ominaisuuksia yhdistelevästä laitteesta. LG Optimus Vu on viiden tuuman kokoinen ....
Kommentteja (7)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
HTC Desire HTC Desire
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Nokia 500 Nokia 500

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.