Palaute
 
 

Motorolan tulevasta Android-huippupuhelimesta vuoti lisää kuvia

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 4.12.2009 12:54

Motorolan tulevasta Android-huippupuhelimesta vuoti lisää kuvia Motorolan seuraavasta Googlen Android-käyttöjärjestelmällä varustetusta huippupuhelimesta, joka toistaiseksi ja tunnetaan Sholes Tablet -kehitysnimellään ja josta myös kerroimme eilen, on saatu nyt esiin uutta kuvamateriaalia. Kuvat tosin ovat Sholes Tabletin Kiina-versiosta, joka tunnetaan nimellä XT701, ja sisältää esimerkiksi kahdeksanmegapikselisen kameran sijaan vain tarkkuudeltaan viiden megapikselin kameran.

Vaikka kuvat ovatkin Kiinan versiosta niin kameraa lukuun ottamatta ne vastavat käytännössä täysin myös Sholes Tablet -nimellä vielä tunnettua länsimaalaista versiota samasta laitteesta - ja ovat myös yhteenpitäviä eilen esittelemiemme kuvien kanssa.

Sholes Tabletin tuomat parannukset jo markkinoilla olevaan DROID/MILESTONE-malliin ovat HDMI-liitäntä sekä kahdeksan megapikselin kamera. Muilta ominaisuuksiltaan Sholes Tabletin pitäisi vastata DROID/MILESTONE:a: 3,7 tuuman kapasitiivinen kosketusnäyttö 480x854 pikselin tarkkuudella, 3G-, HSPA-, WLAN- ja Bluetooth-yhteydet, 3,5 mm:n millimetrin kuulokeliitäntä sekä Texas Instrumentsin OMAP3430-alusta varustettuna 550 megahertsin ARM Cortex-A8 -suorittimella. DROID/MILESTONE:een verrattuna Sholes Tabletista uupuu esiin liukuva QWERTY-täysnäppäimistö, joten se tukeutuu vain kosketusnäyttöön.

Motorolan uuden huippumallin julkistusta ja markkinoilletuloa voitaneen odottaa vuoden 2010 ensimmäisellä puoliskolla.

Uudet kuvat julkisuuteen toi kiinalainen Androidin-sivusto.

Motorolan Android-mallisto on kasvamassa vauhdilla: jo julkistettujen CLIQ/DEXT- ja DROID/MILESTONE-mallien ohella huhuissa ovat pyörineet tämä Sholes Tablet, Calgary- ja Motus-kehitysnimillä tunnetut mallit, Kiinaan suunnattu Zeppelin-malli, sekä eilen paljastunut mystinen puhelin, joka saattaa lopulta paljastua epäaidoksi.





Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia? Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia?
Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken

 
Viikon kysymys

Tiedätkö tietokoneen sielunelämästä opettajaasi


Tuoreimmat uutiset

Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos (3.9.2010 15:44)
Suomessa lähinnä mokkuloista tunnettu Huawei on esitellyt Saksassa pidettävillä IFA-messuilla tulevia Android-puhelimia, joiden luvataan olevan edullisia. Android 2.2:lla varustettujen Ideos-puhelinten ....
Kommentteja (1)
Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta (3.9.2010 14:45)
Oman N8-puhelimen hankintaa suunnittelevien ihmisten kannattaa suunnata selaimensa Nokian sivuille, sillä yritys käynnistää 13. päivä syyskuuta kuukauden kestävän kilpailun, jossa joka päivä ....
Kommentteja (2)
Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun (2.9.2010 14:30)
Matkapuhelinvalmistaja Nokia on ilmoittanut lopettavansa Ovi-palvelukokonaisuuteen kuuluneen Ovi Files -tiedostonjakopalvelun. Ovi Filesin avulla käyttäjä on voinut jakaa tiedostoja puhelimensa ....
Kommentteja (7)
Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin (2.9.2010 14:04)
Omaa Windows Phone 7 -puhelinta innolla odottavat kuluttajat kuulivat eilen mukavia uutisia, kun Microsoft ilmoitti saaneensa käyttöjärjestelmän julkaisukuntoon. Ohjelmiston toimitukset puhelinvalmistajille ....
Kommentteja (11)
Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille (2.9.2010 10:43)
Kosketusnäytöillä varustetuissa puhelimissa tekstin syöttämiseen on tarjolla useita eri keinoja, joista viimeisen vuoden aikana suosiotaan on kasvattanut nopeasti Swype, joka on nyt saapunut ....
Kommentteja (5)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C6 Nokia C6
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia C5 Nokia C5
HTC Wildfire HTC Wildfire
Nokia X6 Nokia X6
HTC Desire HTC Desire
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto