Mikä on Nokia 5233?

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 20.12.2009 18:45 Kommentteja (2)
Mikä on Nokia 5233? Nokialta on vuotanut julkisuuteen uusi 5233-puhelinmalli. Kyseessä on yksi variantti lisää 5230:sta, mutta vielä toistaiseksi tiedetä, millä tavalla 5233 ja 5230 eroavat toisistaan.

Oheisen kuvan 5233:sta julkisuuteen toi venäläinen Mobile-review-sivusto. Mobile-review ei kuitenkaan kertonut 5233:sta juuri mitään muuta, vaan totesi vain, että "5233 ei totta tosiaan ole kovinkaan paljon erilainen kuin 5230". Hyvin mahdollista on, että 5233 tulee olemaan vain joillekin markkinoille suunnattu erikoispainos 5230:sta.

Nokia on käyttänyt 5800 XpressMusicia jo useiden mallien pohjana: siitä on esitelty 5800 Navigation Edition -versio, minkä ohella myös 5230 ja 5235 Comes With Music pohjautuvat vahvasti 5800 XpressMusiciin ja jakavat sen kanssa hyvin pitkälti yhteneväisen muotoilun. Lisäksi aiemmin julkisuuteen on vuotanut 5800i XpressMusic -nimellä tunnettu malli, joka kuitenkin vaikuttaisi olevan suunnattu lähinnä Kiinan markkinoille.

5230:n tärkeimpiä ominaisuuksia ovat 3G-verkkotuki HSDPA-datayhteyksien kera, 3,2 tuuman resistiivinen kosketusnäyttö 360x640 pikselin tarkkuudella, kahden megapikselin kamera, GPS-paikannus, microSD-muistikorttipaikka, Bluetooth-yhteys sekä 3,5 millimetrin standardi kuulokeliitäntä. 5233 tulee varmasti noudattamaan hyvin pitkälti samoja linjoja.

Ulkoiselta olemukseltaan monet 5800-pohjaiset eri versiot ovat hyvin lähellä toisiaan, niin myös 5233. Mallien pohjautuminen samaan perusrakenteeseen sekä teknisesti samanlaiseen alustaan laskee kehityskustannuksia, mutta johtaa myös melko sekavaan kokonaisuuteen, kun mallistosta löytyy useita hyvin samalta näyttäviä ja vain pienillä ominaisuuserolla varustettuja malleja.

Lisää uutisotsikoita

2 kommenttia »

  1. keke (vahvistamaton) @ 20.12.2009 23:01

    Alkaa kyllä mennä hieman yli tämä Nokian harjoittama itsensä kopioiminen. Ei 5800 ole edes niin silmää hivelevän näköinen, että siitä kannattaisi jatkuvasti tehdä uusintapainoksia. Tosin ehkä Nokia alusta alkaen suunitteli 5800:n mahdollisimman halvaksi valmistaa, jolloin määrällisesti on katettava suunnittelukulut. Ja uusintavedoksissahan suunnitteluun ei käytännössä kulu ollenkaan rahaa.

  2. Puppek @ 21.12.2009 11:57

    Ihmeellistä, että Nokia työntää 5800:aa muistuttavia kevytversioita ulos, mutta on unohtanut alkuperäisen 5800:sen kokonaan. Päivityksiä siihen ei ole tullut enää kuukausiin.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Ei vielä hintoja
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (5)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (7)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta (20.5.2012 14:44)
Kiinan kilpailuviranomaiset ovat viimein antaneet hyväksyntänsä Googlen Motorola-kaupalle. EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset näyttivät sopimukselle vihreää valoa jo tämän vuoden helmikuussa, ....
 
Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa (19.5.2012 14:03)
Microsoftin omien laskelmien mukaan yhtiön Windows Phone -alusta on Kiinan markkinoilla jo suositumpi kuin Applen iPhone eri versioineen. Vaikka Windows Phone -julkaistiin Kiinassa vasta muutama ....
Kommentteja (19)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.