Googlen Nexus One -puhelimesta uusia kuvia ja video

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 22.12.2009 19:28 Kommentteja (3)
Googlen Nexus One -puhelimesta uusia kuvia ja video Googlen oman puhelimen, jonka myyntinimeksikin on hyvin todennäköisesti tulossa Nexus One, julkistuksen ja markkinoilletulon odotetaan tapahtuvan aivan ensi vuoden alussa. Joidenkin aiempien huhujen mukaan puhelimen myynti alkaisi jo 5. tammikuuta, mutta näin pikaisiin aikatauluihin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella ennen varmempien tietojen ilmaantumista.

Nexus Onesta tiedetään jo oikeastaan kaikki tietämisen arvoinen - olemme aiemmin kertoneet puhelimesta jo viiteen eri otteeseen:
-Google vahvisti: oma puhelin olemassa - tässä kaikki tiedot
-Googlen puhelimesta tihkuu lisätietoa - pysyy yhä mysteerinä
-Google-puhelintarina jatkuu - uusia kuvia ja tietoja myynnistä
-Google haki tavaramerkkiä puhelimensa Nexus One -nimelle, video puhelimesta esiin
-Googlen tulevassa puhelimessa ei monikosketusta

Nyt Nexus Onest on kuitenkin jälleen saatu julkisuuteen uusia kuvia sekä tällä kertaa jälleen myös lyhyt video. Uusien kuvien ja videon takana on Phillip Meredith, joka toi ne esiin Twitterin kautta.

Mielenkiintoisinta alta löytyvissä kuvissa lienee HTC:n nimen löytyminen akusta. Puhelimen kansista ei HTC:n nimeä sentään löydy, mutta ainakin vielä toistaiseksi akusta löytyy siis myös puhelimen valmistajan nimi.

Nexus Onesta löytyy luonnollisesti Googlen Android-käyttöjärjestelmä, ja se tulee myös olemaan yksi mielenkiintoisimpia Android-puhelimia toistaiseksi. Jo ominaisuuksienkin perusteella se sitä olisi, mutta Nexus Oneen oman kiistämättömän lisänsä tuo myös sen Google-brändäys sekä tietenkin kysymykset, miksi Google on oman puhelimen tielle päättänyt lähteä.

Nexus Onen tärkeimmät ominaisuudet ovat Android 2.1 -käyttöjärjestelmäversio, 3,7 tuuman kapasitiviinen AMOLED-kosketusnäyttö, viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera sekä Qualcomm Snapdragon -alusta tehokkaalla yhden gigahertsin suorittimella.










Lisää uutisotsikoita

3 kommenttia »

  1. tomuaivo @ 22.12.2009 23:58

    Mielenkiintoinen huhu :

    http://androidandme.com/2009/12/news/and...ne-to-cost-199/

    199$!

    ...siinä tapettaisiin iPhonea ja kaadettaisiin Nokiaa.Pelikenttä menisi ainakin täysin uusiksi.Googlen raha on mainontapalveluissa ja sitä rahaa sillä on.Tempauksella Google ostaisi itselleen käyttäjiä.Teko kuulostaisi melkein järkevältä.

  2. cyka @ 24.12.2009 12:25

    @1
    Jos huhu (olen kuullut muualtakin samaa) on totta, niin varmaan muut valmistajat jotka lähti tähän Anderoidiin mukaan on aika vittuuntuneita.

    Lopputulos olisi, että heillä ei varaa subisidointiin (mikä lie Suomeksi), ja samalla tai huonommalla raudalla vaikeaa kilpailla jos hintaero joku 100-300 € O_o

    Mielenkiintoista, mielenkiintoista...

  3. nopista (vahvistamaton) @ 27.12.2009 17:38

    Aikamoinen klohmo. :D

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Ei vielä hintoja
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (5)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (8)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta (20.5.2012 14:44)
Kiinan kilpailuviranomaiset ovat viimein antaneet hyväksyntänsä Googlen Motorola-kaupalle. EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset näyttivät sopimukselle vihreää valoa jo tämän vuoden helmikuussa, ....
 
Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa (19.5.2012 14:03)
Microsoftin omien laskelmien mukaan yhtiön Windows Phone -alusta on Kiinan markkinoilla jo suositumpi kuin Applen iPhone eri versioineen. Vaikka Windows Phone -julkaistiin Kiinassa vasta muutama ....
Kommentteja (19)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.