Motorolalta tulossa 2-3 uutta Android-puhelinta 6. tammikuuta

Markus Lehtiniitty

Motorolalta tulossa 2-3 uutta Android-puhelinta 6. tammikuuta
Motorola tulee julkistamaan vähintään kaksi, mutta todennäköisimmin kolme uutta Googlen Android-käyttöjärjestelmällä varustettua puhelinta vain viikon sisällä tästä päivästä.

Puhelinalan vuosi 2010 polkaistaan käyntiin tammikuun alussa tuttuun tapaan CES-messujen voimalla. Motorola tulee järjestämään oman julkistustilaisuutensa 6. tammikuuta. Asiasta on kertonut muun muassa MobileCrunch-sivusto.

Motorolan 6. tammikuuta tulevia julkistuksia ovat puolestaan ennakoineet omilla tahoillaan Global Equities Researchin analyytikko Trip Chowdry sekä Mobile-review-sivuston päätoimittaja Eldar Murtazin. Chowdryn mukaan Motorola tulisi julkistamaan CES:in yhteydessä kaksi Android-käyttöjärjestelmällistä puhelinta - yhden AT&T-operaattorille ja yhden Verizon Wirelessille.

Murtazin puolestaan on kertonut, että Motorola tulee julkaisemaan Sholes Tablet -kehitysnimellä tunnetun puhelimen ohella myös kaksi muuta Android-puhelinta. Murtazin on myös varsin luottavainen Motorolan julkistusten suhteen, ja uskoo CES:istä muodostuvan hyvän show'n Motorolalle.



Sholes Tabletin julkistuksen tapahtuminen lienee jo melko varmaa, mutta mitkä muut puhelimet Motorola voisi viikon päästä julkistaa? Vahvimpia kandidaatteja ovat jo aiemmin julkisuuteen vuotaneet erikoisella rakenteella varustettu Backflip sekä jompikumpi malleista, jotka tunnetaan kehitysnimillä Calgary ja Zeppelin.

Joka tapauksessa Motorolalta on Android-puhelimia tulossa markkinoille ensi vuoden aikana suuri määrä. Alkutahdit tälle Android-armadalle lyödään viikon päästä. On erittäin mielenkiintoista nähdä, pystyykö Motorola kasvattamaan markkinaosuuttaan ensi vuoden aikana. Android-puhelinten markkina tulee olemaan hyvin kattava ensi vuoden aikana, ja Motorolalla voi tuottaa hankaluuksia erottua joukosta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.