Puhelinvertailu.comin viiden vuoden iän kunniaksi tänään on vuorossa muutama erikoisartikkeli. Niistä ensimmäisessä luodaan katsaus suurimpien puhelinvalmistajien markkinaosuuksien kehittymiseen viimeisen viiden vuoden aikana, vuoden 2005 ensimmäiseltä vuosineljännekseltä vuoden 2009 kolmannelle vuosineljännekselle.
Viimeisen viidenkin vuoden aikana puhelinten myyntimäärät ovat kasvaneet merkittävästi, mutta emme tässä tarkastelussa keskity lainkaan myyntimääriin vaan suhteellisiin markkinaosuuksiin ja niiden kertomaan tarinaan eri puhelinvalmistajien menestyksestä.
Suuria tarinoita vuodesta 2005 tähän päivään ovat Motorolan tuho ja Samsungin nousu. Kyseiset tapahtumat erottuvat kaikista selkeimmin markkinaosuusluvuista.
Alta löytyvät kuvaajat nykyisin viiden suurimman puhelinvalmistajan markkinaosuuksien kehityksistä sekä tiedot vuosineljänneksittäisistä osuuksista.
Nokian markkinaosuus vuoden 2005 1. neljännekseltä vuoden 2009 3. neljännekselle
Nokian osuus on viiden vuoden aikana pysynyt jopa yllättävänkin tasaisena alun nousun jälkeen. Nokianhan markkinaosuus sukelsi vuonna 2004, kun Nokian mallisto ei vastannut markkinavaatimuksia muun muassa simpukkarakenteisten mallien osalta.
Samsungin markkinaosuus vuoden 2005 1. neljännekseltä vuoden 2009 3. neljännekselle
Samsung on päässyt viimeisen parin vuoden aikana kiinni jatkuvaan markkinaosuuden kasvuun pyörittyään sitä ennen jonkin aikaa 10-12 prosentin paikkeilla. Samsung on noussut Nokian tärkeimmäksi kilpailijaksi, ja parin vuoden aikana kenties mielenkiintoisinta on pystyykö Samsung edelleen lähestymään Nokiaa.
LG:n markkinaosuus vuoden 2005 1. neljännekseltä vuoden 2009 3. neljännekselle
Toisen korealaisen LG:nkin markkinaosuus on ollut vahvassa kasvussa ikään kuin hieman varkain, Samsungin varjossa. LG on paaluttanut itselleen maailman kolmanneksi suurimman puhelinvalmistajan paikan. Tosin enemmän tämä johtuu Motorolan kutistumisesta kuin LG:n kasvusta.
Motorolan markkinaosuus vuoden 2005 1. neljännekseltä vuoden 2009 3. neljännekselle
Motorola, joka RAZR-puhelinmalleillaan kasvatti markkinaosuuttaan vahvasti, romahti täysin menestysmalliensa vanhennuttua ja korvaajien puuttuessa. Motorolan pudotus yli 20 prosentin osuudesta alle viiden prosentin lukuihin oli karmea ja osaltaan myös käsittämätön. Motorolan voisi kuitenkin ensi vuoden aikana odottaa pystyvän kääntämään markkinaosuutensa jälleen kasvuun laajan Android-panostuksen myötä.
Sony Ericssonin markkinaosuus vuoden 2005 1. neljännekseltä vuoden 2009 3. neljännekselle
Myös tällä hetkellä viidenneksi suurimman puhelinvalmistajan paikkaa pitävän Sony Ericssonin markkinaosuus on ollut nousun jälkeen laskussa. Muista suurista valmistajista poiketen Sony Ericssonin viiteen vuoteen mahtuu niin voimakas osuuden nousu kuin myös sen lasku lähtötasolle. Tuloksena syntyy hauska käyrä.
Tietojen pohjana on käytetty markkinatutkimusyhtiö Gartnerin lukuja, joita on kerätty eri lähteistä. Alta löytyvät tiedot vuosineljänneksittäin, ja mukana on myös käytetyn lähteen linkki.
Q3/2009
http://www.gartner.com/it/page.jsp?id=1224645
Nokia 36,7 %
Samsung 19,6 %
LG 10,3 %
Motorola 4,5 %
Sony Ericsson 4,3 %
Q2/2009
http://www.tietokone.fi/uutiset/2009/kannykkamyynti_laski_yha_nokian_kilpailijat_nousussa
Nokia 36,8 %
Samsung 19,3 %
LG 10,7 %
Motorola 5,6 %
Sony Ericsson 4,7 %
Q1/2009
http://www.gartner.com/it/page.jsp?id=985912
Nokia 36,2 %
Samsung 19,1 %
LG 9,9 %
Motorola 6,2 %
Sony Ericsson 5,4 %
Q4/2008
http://www.gartner.com/it/page.jsp?id=904729
Nokia 37,7 %
Samsung 18,3 %
LG 8,9 %
Sony Ericsson 7,5 %
Motorola 6,9 %
Q3/2008
http://www.gartner.com/it/page.jsp?id=1224645
Nokia 38,2 %
Samsung 17,1 %
Sony Ericsson 8,1 %
Motorola 8,0 %
LG 7,8 %
Q2/2008
http://www.tietokone.fi/uutiset/2008/nokia_haastetaan_tiukemmin_kannymarkkinoilla
http://www.tietokone.fi/uutiset/2009/kannykkamyynti_laski_yha_nokian_kilpailijat_nousussa
Nokia 39,5 %
Samsung 15,2 %
Motorola 10,0 %
LG 8,8 %
Sony Ericsson 7,5 %
Q1/2008
http://www.gartner.com/it/page.jsp?id=985912
Nokia 39,1 %
Samsung 14,4 %
Motorola 10,2 %
LG 8,0 %
Sony Ericsson 7,5 %
Q4/2007
http://www.tietokone.fi/uutiset/2008/nokian_markkinaosuus_ylitti_jo_40_prosenttia
Nokia 40,4 %
Samsung 13,4 %
Motorola 11,9 %
Sony Ericsson 9,0 %
LG 7,1 %
Q3/2007
http://www.slashphone.com/70/8923.html
Nokia 38,1 %
Samsung 14,5 %
Motorola 13,1 %
Sony Ericsson 8,8 %
LG 7,1 %
Q2/2007
http://www.tietokone.fi/uutiset/2007/motorola_ylsi_sittenkin_nokian_peraan
Nokia 36,9 %
Motorola 14,6 %
Samsung 13,4 %
Sony Ericsson 9,0 %
LG 6,8 %
Q1/2007
http://www.gartner.com/it/page.jsp?id=680207
Nokia 35,5 %
Motorola 18,4 %
Samsung 12,4 %
Sony Ericsson 8,4 %
LG 6,2 %
Q4/2006
http://www.gartner.com/it/page.jsp?id=612207
Nokia 36,2 %
Motorola 21,5 %
Samsung 11,3 %
Sony Ericsson 9,0 %
LG 6,3 %
Q3/2006
http://wirelessfederation.com/news/3573-global-mobile-phone-sales-reach-251-mln-in-q3-gartner/
Nokia 35,1 %
Motorola 20,7 %
Samsung 12,2 %
Sony Ericsson 7,7 %
LG 6,0 %
BenQ Mobile 2,4 %
Q2/2006
http://www.tietokone.fi/uutiset/2006/maailman_kannykkamyynti_vahvassa_kasvussa
http://www.tietokone.fi/uutiset/2007/motorola_ylsi_sittenkin_nokian_peraan
Nokia 33,6 %
Motorola 21,9 %
Samsung 11,1 %
Sony Ericsson 6,7 %
LG 6,3 %
BenQ Mobile 3,2 %
Q1/2006
http://www.guardian.co.uk/technology/blog/2006/may/31/mobilephonesa
Nokia 34,0 %
Motorola 20,3 %
Samsung 12,5 %
LG 6,5 %
Sony Ericsson 6,1 %
BenQ Mobile 3,5 %
Q4/2005
http://www.tietokone.fi/uutiset/2006/kaksi_asetta_nostivat_nokian_35_prosenttiin
Nokia 35,0 %
Motorola 17,8 %
Samsung 12,1 %
LG 7,2 %
Sony Ericsson 6,9 %
BenQ Mobile 4,7 %
Q3/2005
http://www.tietokone.fi/uutiset/2005/nokia_paransi_markkinaosuuttaan
Nokia 32,6 %
Motorola 18,7 %
Samsung 12,5 %
Sony Ericsson 6,7 %
LG 6,5 %
BenQ Mobile 4,6 %
Q2/2005
http://www.mobiletracker.net/archives/2005/08/26/mobile-phone-market-share
Nokia 31,9 %
Motorola 17,9 %
Samsung 12,8 %
LG 6,5 %
Sony Ericsson 6,2 %
Siemens 4,7 %
Q1/2005
http://www.mindfully.org/Technology/2005/Mobile-Phone-Sales25may05.htm
Nokia 30,4 %
Motorola 16,8 %
Samsung 13,3 %
LG 6,2 %
Siemens 5,5 %
Sony Ericsson 5,5 %








TemeTee @ 1.1.2010 17:11
Mites Apple? ;)
keke (vahvistamaton) @ 1.1.2010 17:33
Mahtavaa! Vielä kirsikkana kakun päällä olisi kiva, jos voisit lisätä artikkeliin kuvaajan, jossa olisi kaikkien isoimpien markkinaosuudet samassa kuvaajassa;)
Trone (vahvistamaton) @ 1.1.2010 17:36
Pistäisitkö Markus kaikki käppyrät samaan kuvaajaan, niin kokonaiskuvan näkisi selkeämmin?
mikko (vahvistamaton) @ 1.1.2010 19:05
Näistä käppyröistä näkyy aika selkeästi se mitä on tapahtunut: huolimatta jatkuvasta Nokian mollaamisesta Nokia on pysynyt jotakuinkin samoissa lukemissa, ja korealaiset ovat vieneet markkinaosuutta Motorolalta ja isosti. Tämä ei nyt ainakaan suomalaisessa keskustelussa ole tullut mitenkään esille.
Xbax (vahvistamaton) @ 1.1.2010 20:05
@4
Kyllä korealaiset ovat vallanneet myös suoraan verrattuna Nokian markkinoista valtavan suuren osan. Varsinkin Euroopassa se näkyy, ja etenevässä määrin myös kehitysmaissa.
mikko (vahvistamaton) @ 1.1.2010 20:16
@ 5
Heh, ei näköjään faktat heiluta uskoa vaikka ne laitetaan nenän eteen piirrettyinä :)
Dollarinen (vahvistamaton) @ 1.1.2010 20:43
Samsung noussut parissa vuodessa 12:sta noin 20:een prosenttiin, melko vaikuttavaa. LG:kin useamman prosenttiyksikön. Kyllä korealaiset tulevat nopeasti nousemaan korkeammalle.
Xbax (vahvistamaton) @ 1.1.2010 20:46
@6
Onko sinulla jokin dilemma itsesi kanssa? Mitä nyt olen kommenttejasi muutaman viikon lukenut, tuntuu siltä, että pidät kaikkea kirjoittamaasi absoluuttisena totuutena.
mikko (vahvistamaton) @ 1.1.2010 23:16
@ 8
Kun ylläolevista käyristä suoraan kuka tahansa itse näkee niin Nokian markkinaosuus on pysynyt jotakuinkin paikoillaan pientä satunnaisvärinää lukuunottamatta ja Motorolan markkinaosuus on romahtanut niin en oikein ymmärrä mikä ongelma sinulla on kun pitää tuonkin jälkeen väittää että Samsung ja LG on vienyt Nokian markkinoista valtavan suuren osan. Mitään tosiasiaa ei ilmeisesti voi päästää muuttamaan tuota itselle luotua käsitystä.
Ja sitten kun joku sinulle tosiasioita osoittaa niin alat henkilökohtaisuukssin menevän parjaamisen. Onko todella noin vaikea hyväksyä että Nokian markkinaosuus ei olekaan romahtanut?
Xbax (vahvistamaton) @ 2.1.2010 00:35
@9
"Satunnaisvärinää"? Eli noin viiden prosentin lasku kahdessa vuodessa on vain pieni satunnainen ja täysin sallitun rajuissa oleva pudotus markkinajohtajalta? Mikäs olikaan Nokian osakkeiden arvo tällä hetkellä...
Motorolan prosentillinen osuus on kuitenkin laskenut kahdessa viime vuodessa vain reilut nelisen prosenttia, kun samassa ajassa korealaisten yhteenlaskettu nousu on päälle kymmenisen prosenttiyksikköä. Nokialle on sattunut laskua viitisen prosenttia samalla aikavälillä. Kahdessa vuodessa se on todella paljon. Arvioiden mukaan Samsung tulee ohittamaan Nokian Länsi-Euroopassa jo tänä vuonna. Itse pidän ensi vuotta hyvinkin mahdollisena ajankohtana tälle. Odotan innolla viimeisen neljänneksen tuloksia. Nämäkin luvut tässä artikkelissa ovat kuitenkin pelkkiä arvioita.
mikko (vahvistamaton) @ 2.1.2010 00:51
Hohhoijaaa, kyllähän tosta käyrästä puolisokeakin näkee että Nokian markkinaosuus on viime vuosina ollut pääosin 35-38% välissä. Tosta on sitten yhtenä vuonna mennyt 40% pintaan syystä tai toisesta. Nyt se on taas siellä 35-38% välissä. Karmea maailmanloppu.
mikko (vahvistamaton) @ 2.1.2010 01:02
Euroopan markkinoilla Nokian markkinaosuus oli vuosi sitten 36%, tänä vuonna 3q 35%. Karmea romahdus? Samsungin markkinaosuus oli 29%, tänä vuonna 31%. Hirveä kiri vai mallijulkistusten ja mainoskamppanjoiden ajoituksiin liittyvää värinää?
Merkittävä muutos oli Motorolan romahdus ja LG:n nousu. Noi oli selvät trendit. Muista muutoksista on paha päätellä yhtään mitään.
Xbax (vahvistamaton) @ 2.1.2010 01:36
Totta, tajusithan viimein.
Nks123 @ 2.1.2010 21:08
Xbax: joko katsot lukuja todella paksujen "Nokia hate"-lasien läpi tai sitten olet jonkin sortin idiootti kun et käppyröiden tarjoamaa faktaa ymmärrä, vaikka mikko on sitä moneen otteeseen yrittänyt selittää.
Nks123 @ 2.1.2010 21:10
Xbax: joko katsot asiaa todella paksujen "Nokia hate" -lasien läpi tai sitten olet jonkin sortin idiootti, kun et tajua käppyröiden tarjoamaa faktaa, vaikka mikko on moneen kertaan yrittänyt selittää.
Xbax (vahvistamaton) @ 2.1.2010 21:15
@14, 15
Tekin voisitte katsoa kylmiä lukuja niiden paksujen "Nokia love" -lasien lävitse, ja vaikka vilkaista Nokian osakkeiden arvon laskua parin vuoden ajalta.
Ibanez90 @ 2.1.2010 21:37
Hyvään suuntaan on mennyt. Toivottavasti nokia parantaa asemiaan kuten samsung ja nuo motorolat ja varsinkin sony eriksson voisi hinata itsensä pois markkinoilta :D HTC voisi ottaa heidän osuutensa. Nykyisin on liian paljon valmistajia joka tekee valinnan vaikeuden :P Itse henkilö kohtaisesti "vihaan" Sony Erikssonia. Apple, HTC, Nokia, Samsung ja LG. Noi 5 kun olisi ainoat valmistajat niin olisi hyvä. En tiedä miksi mutta näin asiat olisi hyvin niin tulisi hyviä luureja tänne suomeenkin :D Tämä siis omamielipide. Saa kommentoida muttei suuttua ;)
Xbax (vahvistamaton) @ 2.1.2010 22:06
@17
Jep, hintakilpailuhan tekee nimittäin juurikin pahaa markkinoille. Ja vaikka pari firmaa menisikin konkkaan, miten ne vaikuttaisivat markkinoille tuloon Suomessa?
tuckom @ 2.1.2010 23:50
Nyt on niin etta jokainen vahankin puhelin kuvioissa oleva haluaa myos tehda niita kohta merkkeja on 50 siina sitten valkkaat p.............le!!!!!
Nks123 @ 3.1.2010 09:11
@16: Öh? taidat nyt puhua asiasta, josta et selvästikkään tiedä. Nokian kurssi on vaihdellut hyvin pitkälle samaan tahtiin markkinaosuusmuutosten kanssa. Muutama vuosi sitten osake kävi 8€ tuntumassa, sen jälkeen arvo vaiheittain noussut ja nyt ollaan taas alhaalla. Tätä sykliä on Nokia ja suurin osa muista yrityksistä tekee. Tämä on se normaali osakekehitys. Ei ole olemassakkaan jatkuvaa nousevaa suuntaa. Rankat nousut ovat yleensä vain kuplia, jotka tuppaavat puhkeamaan. Kuten kävi Motorolalle. Ainoa mahdollinen jatkuva kehityssuunta on suoraan alaspäin ja sitä Nokian kanssa ei todellakaan ole tapahtunut. Nokian tilanteen voisi kuvata fysiikan atomien energiatasoilla: mitä korkeammalla energiatasolla ollaan, sitä enemmän energiaa tarvitaan jo pelkästään kyseisen tason ylläpitoon. Alhaisilta energiatasoilta taas vaaditaan vähemmän energiaa seuraavalle energiatasolle.
iKnow (vahvistamaton) @ 3.1.2010 11:18
Vaikka Nokian markkinaosuus onkin pysynyt melko vakaana niin kehitys on silti ollut viime vuosina melko negatiivista. Keskihinta on laskenut roimasti. Nokia jyllää halpis ja keskiluokassa, mutta 600e puhelimissa ei mene yhtä hyvin. Lisäksi Samsung ja LG ovat kovia kilpailijoita keskiluokassa.
Veikkaan, että Nokian hienoinen alavire jatkuu vielä ensi vuonna ja vasta 2011 alkaa nousu. Mielestäni Nokian pitkän tähtäimen Strategia on kuitenkin parempi kuin Samsungin, jonka tarkoituksena on tehdä vain pelkkää rautaa. Keskihinnat jatkavat laskuaan ja kasvunäkymät pelkässä raudassa eivät ole erityisen hyvät. Tosin täytyy toki muistaa, että jos eivät puhelimet myy ei palveluillakaan ole käyttäjiä. Palveluiden käyttäjät tulevat pääasiassa uusien puhelimien kautta.
USA on edelleen Nokian akilleen kantapää. Tämä lähinnä siksi, että se on vaan hyvää pr:ää menestyä siellä. Vaikka Kiinalaiset lähes omistavat koko valtion on siellä kuitenkin myös paljon rahaa ja muu maailma pitkälti seuraa mitä siellä tapahtuu ja sieltä tulee myös paljon trendejä.
cyka @ 3.1.2010 11:34
@21
"Keskihinta on laskenut roimasti."
Tuo on selvästi seurausta sille, niinkuin mainitsitkin, että Nokia on erittäin kova valmistaja kehityismaissa.
Se on kyllä jännä se USA:n tilanne, onko ne operaattorit joiden peppua pitää siellä nuolla jotta onnistuis? :)
Nks123 @ 3.1.2010 12:55
@21: Kyllähän se oli tiedossa, että USAssa menestyy se, jonka kieli on eniten ruskea :D Tätä Nokia vasta opettelee.
Dollarinen (vahvistamaton) @ 3.1.2010 14:20
Tai ehkä kuitenkaan Nokia ei yksinkertaisesti osaa tehdä operaattoreille houkuttelevia puhelimia? Ei, eihän Nokian tapauksessa vastaus voi olla näin yksinkertainen!
nihao (vahvistamaton) @ 4.1.2010 00:59
http://www.taloussanomat.fi/talous/2010/...a/200926237/133
@20 Ollappa hyvä.
Siinä kylmää faktaa kaikille jotka katsovat maailmaa "Nokia Love" -lasien kautta.