Palaute
 
 

Apple salli vihdoin 3G-verkkoa hyödyntävät VoIP-sovellukset iPhonelle

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28.1.2010 22:34 Kommentteja (6)

Apple salli vihdoin 3G-verkkoa hyödyntävät VoIP-sovellukset iPhonelle Apple on aikojen saatossa asettanut iPhonen ohjelmistokehitykselle monia rajoitteita, mutta kuluttajien ja ohjelmistokehittäjien onneksi yksi näistä rajoituksista on nyt poissa, kun Apple salli lopultakin 3G-yhteyksien käytön VoIP-sovelluksissa.

Uudistus on mukana uudessa iPhone SDK -kehityspaketissa, ja ensimmäinen sitä hyödyntävä sovellus julkaistiin eilen, kun iCall-sovelluksesta saatiin App Storeen uusi päivitetty versio. Ensimmäisten testien mukaan 3G-yhteyden yli tehdyt VoIP-puhelut pelaavat hyvin.

Aiemmin VoIP-sovellukset (kuten Skype) ovat joutuneet tyytymään WLAN-verkon käyttämiseen, ja tämä seikka on heikentänyt huomattavasti VoIP-ohjelmien käyttöarvoa iPhonella. Rajoituksen uskottiin johtuvan Yhdysvalloissa toimivan matkapuhelinoperaattori AT&T:n toimista, sillä matkapuhelinoperaattorit menettävät VoIP-ohjelmien takia rahojaan, jonka lisäksi VoIP-sovellusten 3G-liikenne olisi joidenkin spekulaatioiden mukaan voinut tukkia AT&T:n verkon kokonaan. AT&T kertoi kuitenkin viime lokakuussa, että sen 3G-verkkoja voi jatkossa käyttää VoIP-puheluihin, joten ominaisuuden puuttuminen ei ollut yksin AT&T:n vika.

Rajoitus raivostutti tiettyjä tahoja viime vuonna niin paljon, että asiasta lähetettiin avoin kirje Yhdysvaltain telehallintovirastolle eli Federal Communications Commissionille (FCC). FCC tutki asiaa yhdessä Googlen Voice-ohjelman hyväksymisen kanssa ilmenneiden epäkohtien kanssa, mutta mitään jatkoseuraamuksia asiasta ei tullut.

Muiden VoIP-sovellusten päivitettyjä versioita nähtäneen App Storessa tulevien päivien aikana. Tähän mennessä ainakin Fring on saanut 3G-päivityksen ja tiettävästi Skypen päivitys olisi jo valmis julkaistavaksi.





6 kommenttia »

  1. Puppek @ 29.1.2010 11:14

    Vielä kun Apple sallisi Voip-ohjelmien (ja kaikkien muidenkin) moniajon niitä voisi jopa käyttää järkevästi.

  2. akse @ 29.1.2010 15:10

    Johtuuko tosta moniajon puutteesta se ettei esim Skype pysy onlinessä kokoajan? Kaverin kaa vaan mietitty et miks se ei oo online, vissiin vaan silloin ku se ohjelma on päällä, ja sitä ei kait sit voi jättää taustalle rullaa?

  3. Mahteri @ 29.1.2010 19:28

    @2

    Juurikin moniajon puutteesta johtuu..

    Eli toisin sanoen ellei kyseessä ole jailbreakattu iPhone, ei iPhonessa voi jättää ohjelmia taustalle pyörimään (lukuunottamatta muutamia Phonessa jo valmiiksi mukana olevia sovelluksia, kuten musiikkisoitin ja nettiselain)

  4. amtiainen @ 29.1.2010 22:47

    Vaikkakin moniajoa ei tueta, ratkaisu moninajon puutteeseen on ohjelmakohtaiset push lähetteet.

    Näin ohjelma voi olla kiinni mutta iPhone ottaa vastaan viestin ohjelmasta (esim. Skype: Jaska Jokunen soittaa sinulle, jonka perässä on vastaa ja peruuta nappi).

    Näitä push lähetteitä tuetaan monissa yhteisöohjelmissa (facebook & mese/IRG ohjelmissa) mutta Skypeen sitä ei ole jostain syystä vielä saatu toimimaan. Facebookin ohjelma sai push lähete tuen vasta kuukausi sitten vaikka push lähete on ollut tuettuna jo vuoden iPhonessa/iPod touch:ssä (Os 3.1).

    Fringissä on kuulemma Skypelle tuki ja siinä toimivat myös Push Lähetteet mutta olen kuullut ettei se ihan täydellisesti toimi (lopettaa noin tunnin päästä lähetteiden lähettämisen ?!? ei varmaa tietoa kun en ole tuosta sen enempää viitsinyt ottaa selvää).

    Itse odottelen Skypen virallista iPhone ohjelman päivitystä josko siihen tulisi se kaivattu Push lähete jotta se ei olisi niin rampa viritys. Ilman Pushia Skype on aika hyödytön.

    Tämän uutinen (VoiP puhelujen mahdollisuus 3G:llä) on kyllä tosi hieno juttu jos tämä tulee myös koskemaan Eurooppaa.

  5. user (vahvistamaton) @ 30.1.2010 09:18

    > Vaikkakin moniajoa ei tueta, ratkaisu moninajon puutteeseen on
    > ohjelmakohtaiset push lähetteet.

    Miten ajattelit puhua softapohjaisella sovelluksella ja navigoida samaan aikaan, tai puhua ja lukea, kirjoittaa , surffata jne ?

    Push on näppärä ja tehokas juttu joihinkin toteutuksiin, moniajoa se ei kuitenkaan tuo.

  6. Mahteri @ 30.1.2010 13:22

    @4

    Itse ajattelin, että olisikohan tuo VoIP-sovellusten salliminen ennakointia todennäköisesti kesällä ilmestyvälle uudelle OS versiolle, minkä ainakin on huhuttu sisältävän moniajotuen..

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia? Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia?
Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken

 
Viikon kysymys

Tiedätkö tietokoneen sielunelämästä opettajaasi


Tuoreimmat uutiset

Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos (3.9.2010 15:44)
Suomessa lähinnä mokkuloista tunnettu Huawei on esitellyt Saksassa pidettävillä IFA-messuilla tulevia Android-puhelimia, joiden luvataan olevan edullisia. Android 2.2:lla varustettujen Ideos-puhelinten ....
Kommentteja (1)
Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta (3.9.2010 14:45)
Oman N8-puhelimen hankintaa suunnittelevien ihmisten kannattaa suunnata selaimensa Nokian sivuille, sillä yritys käynnistää 13. päivä syyskuuta kuukauden kestävän kilpailun, jossa joka päivä ....
Kommentteja (2)
Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun (2.9.2010 14:30)
Matkapuhelinvalmistaja Nokia on ilmoittanut lopettavansa Ovi-palvelukokonaisuuteen kuuluneen Ovi Files -tiedostonjakopalvelun. Ovi Filesin avulla käyttäjä on voinut jakaa tiedostoja puhelimensa ....
Kommentteja (7)
Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin (2.9.2010 14:04)
Omaa Windows Phone 7 -puhelinta innolla odottavat kuluttajat kuulivat eilen mukavia uutisia, kun Microsoft ilmoitti saaneensa käyttöjärjestelmän julkaisukuntoon. Ohjelmiston toimitukset puhelinvalmistajille ....
Kommentteja (11)
Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille (2.9.2010 10:43)
Kosketusnäytöillä varustetuissa puhelimissa tekstin syöttämiseen on tarjolla useita eri keinoja, joista viimeisen vuoden aikana suosiotaan on kasvattanut nopeasti Swype, joka on nyt saapunut ....
Kommentteja (5)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C6 Nokia C6
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia C5 Nokia C5
HTC Wildfire HTC Wildfire
Nokia X6 Nokia X6
HTC Desire HTC Desire
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto