Onko tässä Nokian uusi 12 megapikselin kamerapuhelin?

25
Matti Robinson

Onko tässä Nokian uusi 12 megapikselin kamerapuhelin?
Kerroimme eilen huhuista, joiden mukaan Nokia olisi tuomassa kosketusnäytöllistä Symbian^3-puhelinta, joka olisi samalla yrityksen ensimmäinen 12 megapikselin kamerapuhelin. Mallinimeksi kerrottiin vielä eilen N8, mutta uusien tietojen mukaan kyseessä olisi kuitenki jo aiemmin uumoiltu N87.

Ranskalainen BeGeek-sivusto on saanut käsiinsä kuusi kuvaa Nokian salaisista dokumenteista, joissa esiintyy nimenomainen kamerapuhelin. Näiden tietojen mukaan näyttö olisi 3,7 tuuman kapasitiivinen AMOLED-kosketusnäyttö, toisin kuin aiemmin arveltiin.

Papereissa lukee lisäksi, että koodinimellä Vasco kulkeva puhelinmalli sisältäisi N900:sta tutun 600 megahertsin ARM Cortex A8 -suorittimen, erillisen grafiikkapiirin, 256 megatavua RAM-muistia, 16 tai 32 gigatavua tallennusmuistia, WLANin, GPS:n, FM-radion ja -lähettimen sekä jo aiemmin mainitun 720p-teräväpiirtovideoon kykenevän 12 megapikselin kameran Xenon-salamalla.



Toivottavasti saamme mahdollisimman pian varmistuksen myös virallisista lähteistä.











Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -26%

Samsung Galaxy Z Fold6
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop
2099 € Power

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -23%

Motorola ThinkPhone 25
384 € CDON
480 € Proshop
485 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentit (25)

Stonik
Stonik

1

Speksit ovat siis kunnossa, mutta jotenkin loisto alkaa himmenemään jos verrataan tätä Samsung Omnia HD:een. Kyseinen Samsungin kapula kun ilmestyi jo vuosi sitten, ja laitteessa on Cortex A8 @600MHz, 8 mpix kamera, 720p videokuvaus ja kapasitiivinen AMOLED-kosketusnäyttö nHD-resoluutiolla.

Ilmeisesti Samsungin laite kuitenkin jäi unohduksiin TouchWiz-S60-sekamelskansa ansiosta, eli tässä on Nokian paikka iskeä jos Symbian^3 onnistuu parantamaan käytettävyyttä oikein kunnolla.

Vastaa
Thor1993
Thor1993

2

Kelpais.
Olis kyllä aikas hyvä mitä todennäköisimmin, kunhan on kamerassa panostettu muuhunkin, kun siihen, että saadaan mahd. paljon pikseleitä. Toi 3,7" näyttö on varmaan aika hyvä kompromissi huhuttujen 4" ja 3,5" väliltä ja AMOLED on todella hyvä juttu.
Tossa piirroksessa menee näyttö kyllä melko lähelle reunoja, että saa nähä onko oikeesti noin lähellä (olettaen, että tällanen puhelin tulee)

Symbian^3:ssahan on poistettu kahden klikin valinnat yms; mutta onkos siinä muuten mitä kaikkee jo uudistettu?

Vastaa
olliboi
olliboi

4

jos käyttis saadaan hyvään jamaan ja hintaki alle 500e niin voisi olla hyvin varteenotettava vaihtoehto : )

Vastaa
safy
safy

5

Erittäin paksulta puhelimelta näyttäisi, joten on mahdollista että sisältää fyysisen qwertyn.

Vastaa
Thor1993
Thor1993

6

"Heikko suoritin" aikas hyvä toi kyllä on vaikka ei ehkä tehokkaimpia ole, mutta ei sitä nyt heikoksi voi sanoa. Käytetäänhän sitä maailman parhaassa puhelimessakin (lue iPhone).

Vastaa
hyvi
hyvi

7

Dollarinen elementissään. Hyvä saatiin Nokianmollaajien ry:n jäseneltä tänne rakentava ja asiantunteva kommentti. Kiitos siitä.

Itse veikkaisilin että piirrustukset eivät ole Nokian tulevasta puhelimesta vaan jonkun innokkaan huhuja levittelevän tökerö töherrys. Tämäpä selviää todennäköisesti ensi viikon alussa, mutta toivon kyllä, että sieltä joku symbian^3:lla varustetu luuri tulee.

Vastaa
bacard
bacard

8

Dollarinen haluaisi prossuksi Snapdragonin (1GHz) joka kuluttais akun puolessa päivässä - sitähän se tehojen lisäys meinaa tänä päivänä ja tällä akkutekniikalla.

Hyvinhän esim. N900 pyörii samalla ARM Cortex A8:lla.

Vastaa
Vlaadi
Vlaadi

9

Dollarisella kova luotto Applen tulevaan ipuhelimeen. Ei siinä, kyllä mäkin odotan mielenkiinnolla mitä julkaisevat. Applen on kyllä pakko saada siihen lisää potkua ja muutenkin päivittää sitä, koska nykyisellään muutamat valmistajan(noh, ehkä lähinnä HTC) kiilaa malleillaan edelle. Mutta uskon että omppufirmakin tajuaa tän ja puskevat jotain ihmisiä koukuttavaa markkinoille. Siinä tuntuvat olevan hyviä, just tänään uutisoitiin että iPadia on tilattu ennakkoon niin paljon että uusia tilauksia ei oteta enää vastaan.

Hassua kyllä, N900:ssa ei mulla itellä ainakaan oo kertaakaan ollu sitä fiilistä, että tehot loppuis kesken. Pikemminkin softapuoli tuntuu siltä, että siinä olis pientä viilaamisen varaa, minkä voi antaa anteeksi koska kyseessä on ensimmäinen tuolla käyttiksellä varustettu laite.

Vastaa
Stonik
Stonik

11

@13

N900:ssa on 256Mt RAM-muistia, joka ei sinänsä ole nykymittapuulla mitenkään poikkeuksellisen paljon. N900 on kuitenkin tällä hetkellä ainoa laite jossa fyysistä keskusmuistia jatketaan 768Mt virtuaalimuistilla, eli käytettävissä onkin yhteensä gigatavu muistia. Siksi N900:n moniajo-ominaisuudet ovat kirkkaasti tämän hetken parhaat.

Ja noin yleisesti:

Valmistajien RAM-pihtailuun on varmasti yhtenä syynä hinta, kännykkäkokoon kutistetut nopeat muistipiirit eivät ole ihan edullisia. Lisäksi hinnat ovat viime aikoina vain nousseet, koska muistipiirien valmistajat ovat yhteistuumin pienentäneet valmistusmääriä. Eli samaan aikaan pitäisi pitää laitteen hinta tarpeeksi alhaisena, ja tehdä osakkeenomistajat ja pörssianalyytikot tyytyväiseksi järjettömillä katteilla. Hankala yhtälö.

Prosessoripuolella Cortex A8 on ihan sopiva kyseiseen laitteeseen, akunkeston ja tehon suhde on kohdallaan. Toki uutta lastua tulee koko ajan, eli vaikka Apple tekisi puolen vuoden päästä mitä tahansa, joku esittelee parin kuukauden päästä jälleen piirun verran tehokkaampaa rautaa.

Vastaa
mjolk
mjolk

14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti O.P. Kallasvuo:

Resistiivinen on parhain ikinä! Ei sillä mitään tee mutta se on rili guud! vittu saata vittu saatana helvetti vittu saata vittu saatana helvetti vittu saata vittu saatana helvetti vittu saata vittu saatana helvetti vittu saata vittu saatana helvetti fitta mutta fitta jävla finnar vittu saata vittu saata vittu saatana helvetti vittu saata vittu saatana helvetti vittu saata vittu saatana helvetti vittu.

Lääkkeet ottamatta?

Saako noita tuntemattomien käyttäjien viestejä jotenkin piilotettua defaulttina? Kohta tämäkin foorumi on täynnä yhtä laadukasta keskustelua kun digitoday ja suomi24.

Vastaa
Stonik
Stonik

15

Samsung julkisti juuri Waven, ensimmäisen Bada-puhelimensa. Mukana myös sovelluskauppa, sosiaalisen median integrointi jne. Todellisesta potentiaalista on vielä vaikea sanoa, mutta todennäköisesti Bada on se johon Samsung tulevaisuudessa fokusoituu, eli Android, WinMobile ja Symbian jäänevät vähemmälle huomiolle.

Ymmärrettävää sinänsä, koska Samsung saa tuolloin koko ekosysteemin itselleen. Pitkällä tähtäimellä maailman toiseksi suurimman matkapuhelinvalmistajan ei kannata olla liikaa riippuvainen Googlesta tai Microsoftista.

Mielenkiintoista nähdä päätyvätkö korealaiset vain kopioimaan, vai saadaanko myös uusia ideoita ja innovointia.

Vastaa
hyvi
hyvi

16

Puhelinvertailun kirjoittajat ovat aika yössä uusien uutisten kanssa. Työsopparin mukaan ei varmaan tehä viikonloppuisin töitä ja sunnuntai on lepopäivä sillä uusia julkistuksia on ruvennut Barceloonassa sateleen monia. Enne kuin luottomies MSLY lähti inttiin nii homma toimi.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

17

@7 Dollarinen

"Heikko suoritin ja aivan liian vähän RAM-muistia, noh mitä muutakaan Nokialta voisi odottaa."

Muun laista kommenttia sinulta en taas odottanutkaan :P

Kutakuinkin jokaisessa nykyään markkinoilla olevassa älypuhelimessa on RAM-muistia 128MB tai 256MB. Esimerkiksi N900:ssa ja iPhone 3GS:ssä on RAM-muistia 256MB. Ei nykyisissä älypuhelimissa ole sen enempää RAM-muistia, joten mikä kumma tuossa muka on vikana jos tossa Nokian puhelimessa on 256MB RAM-muistia?

Ja älä nyt vaan ala puhumaan mitään jostain esim. 32GB sisäisestä muististta, koska sillä ei ole yhtään mitään tekemistä RAM-muistin määrän. Jos puhelimesta sanotaan, että siinä on 32GB sisäistä muistia, niin se EI TARKOITA sitä, että siinä olisi 32GB RAM-muistia. Se 32GB on Flash-tallennusmuistia valokuville, ohjelmille, musiikkitiedostoille jne, se ei ole ohjelmien suorituksessa käytettyä RAM-muistia.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

18

@20

"Anteeksi miten oli? Tulipas taas asiantunteva kommentti. Android on kyllä suunniteltu yhtä vähän vaativaksi alustaksi kuin Symbian."

No ei kyllä varmasti ole. Andtoid ei koskaan voi ola yhtä kevyt kuin Symbian johtuen jo siitä, että Androidissa kaikki, aivan matalimman tason osia lukuunottamatta, on toteutettu Javalla. Andtoid Sovellukset on myöskin java-sovelluksia.

java-pohjainen alusta ei taatusti ole lähellekään yhtä kevyt ja vähän resursseja kuluttava kuin natiivikoodiin perustuva alusta.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

20

@39

"Nykyaikaisissa puhelimissa?"

Kyllä. Ihan nykyaikaisissa älypuhelimissa. Senkus alat käymään puhelinten speksejä läpi. Sä et tule löytämään montaakaan puhelinta, jossa olisi enemmän RAM-muistia.

"Mobile World Congress on ohi; tulet kyllä huomaamaan ettei 256MB:n RAM-muisti löydy monenkaan high-end laitteen spesifikaatioista."

Sä et taida oikein tajuta, että kännyköihin sopiva RAM-muisti on melkosen kallista ja hinnat on ollut viimeaikoina vain nousussa, eli on kyllä menisi odottamaan ryntäystä lisäämään muistin määriä. Toki se olisi ihan kiva, mutta minä en usko esim 512MB muistin juurikaan yleistyvän vielä vaikka yksittäistapauksisa sillä varustettuna oliskin.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

21

"Nokialta tällainen puhelin on vasta kesällä tulossa, jos edes on tuloillaankaan."

Mitä oikeen meinaat? Nokia N900:ssa on jo 256MB RAM muistia. Lisäksi N900 osaa käyttää virtuaalimuistia fyysisen muistin jatkeena.

"Sisäinen muisti on eri asia kuin RAM-muisti? Voi EI! Nyt menin aivan sekaisin, enpä tiennyt moisesta asiasta ennen!"

Minä en missään sanonut, että RAM-muisti ei olisi fyysisesti puhelimen sisäistä muistia, tuon nyt pitäs olla jokaiselle itsestään selvä muttei ilmeisesti sinulle. Jos edes vähän yrittäsit käytää päätäsi ymmärtäsit mistä on kyse. Puhelinten spekseissä ja mainoksissahan usein puhutaan sisäisestä muistista ja sanotaan, että sitä on esim 32GB, sillon nimenomaan tarkotetaan tallennusmuistia eikä RAM-muistia. Minä olen itse törmännyt monesti siihen, että joku luulee sen 32GB olevan RAM-muistia. Ei ole eka kerta kun on saanut ola selittämässä ettei näin ole. Sellasta puhelinta, jossa olisi noin paljon RAM-muistia ei ole eikä tule ainakaan lähitulevaisuudessa, koska tuollainen määrä RAM-muistia maksaisi ihan tolkuttoman paljon.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

22

Onko jälkijunassa tuleminen tai vastaava jokin varsinainen syy pitää jotain tuotetta huonona? Ihan oikeasti. Se tiedetään, että Nokia ei ollut ekana kosketusnäyttöjen kanssa, ei ollut ekana softakaupan kanssa, ei ole ollut ekana raudan kanssa, ei ole ollut.... Silti Nokia on ollut markkina ykkönen, on markkina ykkönen ja tulee olemaankin ainakin jonkin aikaa.

Mun mielestä se mitä raudasta saadaan irti ja mitä sillä pystytään toteuttaan on satakertaa tärkeämpää ja merkitsevämpää kuin se, että laitteessa on 2 gigaheertsin SnipDraatgon ja giga Rämmiä jne jne. Ei sillä, että saa niitäkin olla.

N900:ssa on vain 256 megaa RAMmia ja 600 MHz prossu, silti sitä pidetään yhtenä tämän hetken pystyvimpänä laitteena.

Toisekseen tämä N87 ei ole Nokian huippumalli, joten on varsin loogista, että siinä on normaalilinjan mukaisesti 256 megaa RAMmia ja perus prossut.

Vastaa
figo10
figo10

24

Nojaa... Hienolta vaikuttaa, jos vaan pitää paikkansa. Ja kaikille "muilla on ollu jo vuoden tollasta" hypettäjille tiedoks, että isot tekee aina pienten perässä. Ihan vaan siitä syystä, että voi oman taloustilanteen takia seurailla perässä mitä markkinoilla tapahtuu ja sitte ku joku lyö läpitte ja näyttäs markkinoilla pysyvän kauemminkin kuin pari kuukautta, niin lyödään ite tiskiin samanalaista hitusen paremmin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.