Nokian Comes with Musicista tulee Ovi Music Unlimited

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 26.3.2010 11:24 Kommentteja (8)
Nokian Comes with Musicista tulee Ovi Music Unlimited Nokia on mitä ilmeisimmin aloittanut Comes with Music -palvelun uudelleenbrändäämisen Intiasta, jossa sitä nimitetään Ovi Music Unlimitediksi. Liikku ei ole kovinkaan yllättävä Nokialta, joka on pyrkinyt yhtenäistämään palvelujaan Ovi-brändin alle. Todennäköisesti muutos koskee ainoastaan nimeä, eikä itse palvelua tulla muuttamaan suuntaan taikka toiseen.

Rajattoman määrän musiikkilatauksia mahdollistava Comes with Music toimii jo nykyisellään Ovi Music -musiikkikaupan alla, joten on vain loogista vaihtaa nimi. Saattaa olla ettei Nokia luovu kokonaan Comes with Music -nimestä, vaan sitä tullaan mahdollisesti käyttämään Ovi Music Unlimited -sopimuksella varustettujen puhelimien lisäliitteenä, kuten nykyisinkin.

Vaikkei suurempia muutoksia ole näillä näkymin tapahtumassa, niin aina voi toivoa, että Nokia julkistaa uuden nimen ohessa täydellisen DRM-vapautuksen.

Lisää uutisotsikoita

8 kommenttia »

  1. cyka @ 26.3.2010 12:12

    Ollaanko Afterdownissä tosiaan sitä mieltä, että levy-yhtiöt antaisivat drm -vapauden kuuteen miljoonaan bi? Ei taida onnistua kuin kommunistimaissa.

    Toki kaikki on neuvoteltavissa, mutta silloin sen satkun lisähinta tulisi olemaan about 1000 euroa mihin kuuluu oletuksena sun kaikkien perheenjäsenille, kaveripiirille ja jopa naapureille jaettavien biisien tekijänoikeuskorvaus.

    Vai riittäisikö silloin palvelun yhteydessä oleva kielto: "Don't share the songs with other users. Please" jeps.

  2. Grina @ 26.3.2010 12:55

    Nokia myy nytkin DRM-vapaata musiikkia. (Eikä siinäkään ole naapurilisiä hinnassa.) Ei CWM:n vaihtaminen DRM-vapaaksi luulisi aiheuttavan muuta kuin lisää CWM-puhelimien ostajia ja lisää musiikkilatauksia -> lisää rahaa myös musiikin tuottajille.

  3. vrr @ 26.3.2010 12:56

    @cyka

    Nokia on jo ilmoittanut että DRM häviää CWM:stä. Ja onhan noita drm-vapaita mp3-kauppoja jo muutenkin ihan sopuhintaan. Ja valikoimaa löytyy.

  4. Betrayed @ 26.3.2010 15:20

    Ja laittoman jakelunhan voisi estää käyttäjäkohtaisella allekirjoituksella joka lisätään jokaiseen ladattuun tiedostoon. Sitten olisi helppoa jäljittää vuotaja.

  5. user (vahvistamaton) @ 26.3.2010 15:36

    @3
    >Nokia on jo ilmoittanut että DRM häviää CWM:stä.

    Kuullostaa hyvältä, onko laittaa lähdettä tiedolle ?

    > Ja onhan noita drm-vapaita mp3-kauppoja jo muutenkin ihan
    > sopuhintaan. Ja valikoimaa löytyy.

    Mutta ei taida olla "pienellä" kiintäellä maksulla rajattomasti latauksia suurimien levyhtiöden tarjonnasta,(en ainaka selalista huomannut)

    Kappaleittai tai levyittäin voi kyllä ostaa monestakin kaupasta.

  6. weski @ 26.3.2010 18:08

    Vielä kun sais tiedostot mp3 muotoon ja musiikin laadun kohdalleen niin ei olis enää paremmalla väliä.

  7. cyka @ 26.3.2010 21:49

    @E
    Nokia poistaa DRM:n musiikkikaupasta (missä ostetaan tavallisesti musaa), mutta DRM pysyy CWM -puolella.

    @2
    missä voit ostaa Nokialta drm -vapaata tällä hetkellä?

    Täällä tosi paljon mututietoa ihmisillä. Mutta toisaalta hyvä, että tietoaukot ja väärä tieto korjataan.

  8. cyka @ 26.3.2010 21:51

    @4
    niin, ja sitten sulla hävii känny mis on musaa ja oot vatuussa monen albumin levittämisestä?

    ...tai sun tietokoneeseen murretaan tavalla tai toisella ja olet niistä varastetuista kappaleista velvollinen olemaan vastuussa?

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
alkaen 253 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Tulevan iPhonen isommalle näytölle lisää vahvistusta Tulevan iPhonen isommalle näytölle lisää vahvistusta (22.5.2012 15:45)
Applen tuleva iPhone, millä nimellä sitä ikinä tullaankaan kutsumaan, on ollut huhujen kohteena erityisesti näytön ja muotoilun osalta. Koko iPhonen elinkaaren ajan Apple on ylläpitänyt näytön ....
Kommentteja (3)
Samsung: Applen kopiointisyytökset eivät vaikuttaneet Galaxy S III:n designiin Samsung: Applen kopiointisyytökset eivät vaikuttaneet Galaxy S III:n designiin (22.5.2012 10:18)
Maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi nousseen Samsungin muotoilusta vastaava johtaja Chang Dong-hoon kertoi Soulissa järjestetyssä teknologiamessuilla, ettei Samsung Galaxy S III:n ....
Kommentteja (6)
Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (10)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (10)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.