Tutkimusyhtiö Trefis povaa Nokian uuden Symbianˆ3-käyttöjärjestelmän (Sˆ3) kääntävän Nokian markkinaosuuden jälleen kasvu-urille myös Yhdysvalloissa. Trefis arvioi, että Nokian markkinaosuus voi uuden houkuttelevan käyttöjärjestelmän myötä nousta kehittyneillä markkinoilla 30 prosenttiin, kun se tämän hetkisten arvioiden mukaan voisi muuten tippua jopa 23 prosenttiin.
Trefisin mukaan erityisesti Yhdysvaltain markkinoille suunnattu Symbianˆ3 vetoaa käyttäjiin paitsi kehittyneillä teknisellä ominaisuuksillaan myös siksi, että sitä hyödyntävien puhelinten hinta on edullisempi kuin kilpailevien Applen ja RIMin laitteilla. Ensimmäisenä Yhdysvaltoihin lanseerattava Sˆ3-puhelin Nokia Nuron maksaa kahden vuoden sopimuksella 70 dollaria (51 eur) ja ilman sopimusta 180 dollaria (133 eur). Esimerkiksi Applen iPhone 3GS maksaa kahden vuoden sopimuksella 199 dollaria (147 eur).
Symbianˆ3:n luvataan parantavan huomattavasti symbian-puhelinten parjattua käytettävyyttä ja käyttöliittymää. Käyttöjärjestelmä tarjoaa myös mm. 4G-valmiuden, OpenGL ES -grafiikkakiihdytysten hyödyntämisen 2D- ja 3D-piirtämisessä, kehittyneemmän muistinhallinan , HDMI-tuen ja uusitun kotinäytön. Sovelluspuolella Nokian laitteiden valttina on ilmainen navigointi.
Suurin osa Nokian markkinoista muodostuu kehittyvistä markkina-alueista, jotka Trefisin arvion mukaan muodostavat 70% yhtiön arvosta. Tämän vuoksi kehittyneiden markkinoiden (Pohjois-Amerikka, Länsi- ja Pohjois-Eurooppa jne.) markkinaosuus ei vaikuta kovin rajusti yhtiön osakkeen arvoon. Esimerkiksi markkinaosuuden palautuminen kehittyneillä markkinoilla 30 prosenttiin nostaisi Nokian osakkeen arvoa vain noin viidellä prosentilla.
Symbianˆ3-puhelinten myynnin on tarkoitus alkaa kesäkuussa.








sirari @ 30.3.2010 15:32
Niin. Kyllä Nokia tällä saa sitä Amerikan markkinaosuutta nostoon. Ehkä jopa euroopassakin?
Odotan kyllä enemmän Symbian^4 luureja. Oma 5800XM kelpaa luultavasti vielä ainakin vuoden, ennen kuin tulee himo parempaan.
kikuu (vahvistamaton) @ 30.3.2010 15:51
Taas näitä tuuba tutkimusyhtiöiden suoltamia kahvitauolla väsäämiä "tutkimuksia".
OJ_Ghost (vahvistamaton) @ 30.3.2010 15:52
Nokia Nuron Symbian^3? EI, vaan ihana Symbian S60 5th Edition.
sidni @ 30.3.2010 16:54
Niin Nokia Nuronhan on vain T-mobilen antama nimi tuolle "halpis" luurille. ja S60 5th siinä sisällä!
OH1FQY @ 30.3.2010 17:11
Mahtaakohan tulla päivitys nykyisille S^1 puhelimille kuten 5800XM tai X6 tms
sidni @ 30.3.2010 17:13
Jos bisneksen kannalta ajatellaan niin eihän siinä ole mitään järkeä! Kyllä se S^1 "toimii", ja jos ihmiset todella sen S^3 haluu ni kyllä ne sitten uuden puhelimen ostaa! :)
Thor1993 @ 30.3.2010 17:18
Se ois kieltämättä hienoo jos joku "hacker" sais ton S^3 pelaa 5800:ssa :) Nykysinhän näitä eri käyttiksiä on pyöritelty millon milläkin laitteilla ihan kiitettävästi ja nyt kun Symbianikin on kolmosen myötä täysin avoin niin kai se olisi ainakin teoriassa mahollista, vai olenko väärässä?
hyvi @ 30.3.2010 19:11
Nyt kyllä on faktat sekaisin. Hyvin kirjoittaja oli kääntänyt suoraan uutisen alkuperäisestä, mutta sieltä oli myös virhe tarttunut mukaan. Nokia Nuronissa ei todellakaan ole S^3:sta. Sama vanha S^1 eli S60 5th Edition. Ankle nyt skarppausta!
http://www.engadget.com/2010/03/22/nokia...-mobile-review/
miksuh2 @ 30.3.2010 20:15
@5
> Mahtaakohan tulla päivitys nykyisille S^1 puhelimille kuten 5800XM
Ei se mahdotonta ole, mutta uskoakseni hyvin epätodennäköstä. Mutta tämä nyt on vain oma arvioni, aika näyttää miten käy.
hyvi @ 30.3.2010 21:45
Aika varmasti voi sanoa että mitään nykyisiä puhelimia ei voi päivittää S^3, koska se vaatii tehoja enemmän mm. kehiittyneempään grafiikkasuoritukseen.
Mokia. (vahvistamaton) @ 31.3.2010 12:22
No,katsotaan ensiksi että kuinka TOIMIVA käyttöjärjestelmä tämä tulee olemaan niin sitten voi tällaista ajatella!.
Nykyisessä Symbianissa tuntuu ainakin vähän väliä löytyvän ohjelmisto
-bugeja!!.
miksuh2 @ 31.3.2010 14:06
@11
> Nykyisessä Symbianissa tuntuu ainakin vähän väliä löytyvän ohjelmisto
> bugeja!!.
Bukeja on ihan jokaikisessä käyttöjärjestelmässä, joten Symbiania on ihan turha mitenkään korostaa. Aivan jokaisesta mobiilialustasta on ihan yhtälailla bukeja. Bukitonta käyttöjärjestelmää tai ohjelmistoa ei ole olemassakaan, eikä tule olemaan niin kauan kuin ihmiset hoitaa koodaamisen.
Phiideer @ 1.4.2010 00:44
@12
Kyllä bugitonta softaakin on, mutta se, että kehitetään uutta samalla, kun korjataa vanhaa, käytännössä tekee bugittomuuden mahdottomaksi...mielestäni. Ja tietenkin softan ympärillä oleva muu softa. Eli siis bugitonta voi olla, mutta hyvin staattisessa ympäristössä ja toisenlaisella kehitysmentaliteetilla. Ja tietty silloin, jos ohjelma on vahvasti rajattu.
OJ_Ghost (vahvistamaton) @ 1.4.2010 01:38
@12
On eri asia, törmääkö bugeihin kerran-pari kuukaudessa, vai joka päivä.
fink0 @ 4.4.2010 08:21
MeeGoa tässä enemmän odottelen..