Pula kännykkänumeroista pötyä

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 21.5.2010 16:31 Kommentteja (9)
Pula kännykkänumeroista pötyä TeliaSonera pelkää matkapuhelimiin tarkoitettujen numeroiden loppumista, mikäli numeron sulkemisen jälkeistä karenssiaikaa pidennetään. Nykyisellään operaattorit pitävät numeron suljettuna kolme kuukautta ennen liittämistä uuteen matkapuhelinliittymään. Tällä pyritään estämään vikapuhelut ja -viestit, joita ihmiset ovat saaneet otettuaan käyttöön uuden numeron. Viestintävirasto kieltää numeroiden loppumisen, sillä numeroiden määrää voidaan lisätä vaikka saman tien, kertoo Taloussanomat.

Matkapuhelinoperaattoreiden etujärjestön Ficomin lakimies Marko Lahtinen kertoi Turun Sanomille, että karenssiaikaa on ehdotettu kasvatettavaksi kuuteen kuukauteen. TeliaSoneran mukaan nykyiselläänkin on tiukkaa numeroiden kanssa ja kuusi kuukautta karenssia hankaloittaa tilannetta entisestään.

Numeroita menee nykyisin tavallisten matkapuhelinliittymien lisäksi paljon erityisesti prepaid- ja mokkulaliittymiin. Prepaid-liittymät myyvät tasaiseen tahtiin, joten ne ovat helposti tasapainossa, mutta mokkulaliittymien myynti on kasvanut hurjasti, TeliaSoneran asiakaspalvelujohtaja Esa Kling kertoi Taloussanomille.

Viestintävirasto puolestaan kiistää numeropulan. Jokaisen kolmenumeroisen etuliitteen alla on tarjolla kymmenen miljoonaa eri numeroa. Osa numeroavaruudesta on tosin varattu muun muassa suuryrityksille, mutta Viestintävirastosta kerrotaan, että operaattorit voivat lisätä numeroita esimerkiksi uusilla etuliitteillä, joista tarjolla on esimerkiksi 047 ja 048. Viestintäviraston viestintäverkkoasiantuntija Pekka Sillanmäki kertoi Taloussanomille, että mikäli tarvetta todella on, niin operaattorit voivat ottaa käyttöön vaikka kahdeksannen numeron, joka kymmenkertaistaa numeroiden määrän teoreettiseen 100 miljoonaan.

Kyse on Sillanmäen mukaan rahasta. Operaattorit pyrkivät pärjäämään mahdollisimman pienellä määrällä numeroita, jolloin kustannukset pysyvät kurissa. TeliaSonerasta kuitenkin vakuutetaan, että mikäli uudet säädökset tulevat voimaan, niitä ollaan valmiita noudattamaan.

Lisää uutisotsikoita

9 kommenttia »

  1. tumii @ 21.5.2010 17:30

    Ei kahdeksatta numeroa tarvita yhtään aikaisemmin kun suomessa on 50 miljoonaa ihmistä (eli tuskin ikinä)

    Numeroiden määrän voi helposti laskea potenssilla; etuliitteen (0xx) tulee 7 muuta numeroa joista voi päätellä että yhdistelmiä on 10^7=10 000 000 eli 10 miljoonaa, yhdelle etuliitteelle. Kun näitä otetaan lisää käyttöön (044, 045, 046 jne) niin ei pitäis numerot loppua ihan heti kesken eli kahdeksas numero on täysin tarpeeton ainakin suomen oloissa.

  2. Abexi @ 21.5.2010 18:02

    Eikös se tuossa uutisessa ollut niin että tietynlaisista numeroista on pulaa koska ihmiset haluavat helposti muistettavan numeron, sellaisista numeroista oli pula, mutta ei normaali sekasotkusta.

  3. Tomppa12 @ 21.5.2010 18:12

    Miksi joku numero olisi helpomin muistettava kuin toinen? Tietysti jos se muistuttaa jotain tuttua asiaa, mutta periaatteessa kaikkiin voi keksiä muistisäännön tai vaan opetella sen (henkilökohtaisesti se ei ole minulle kovin vaikeaa).

  4. mikkokk @ 21.5.2010 18:30

    Nykyaikaisissa puhelimissa on useinkin "osoitekirja" tms nimellä tunnettu toiminnallisuus jonka avulla numeroita voi tallettaa puhelimeen, eikä niitä siis tarvitse muistaa ulkoa.

  5. wipe2000 @ 21.5.2010 19:25

    > Ei kahdeksatta numeroa tarvita yhtään aikaisemmin kun suomessa
    > on 50 miljoonaa ihmistä (eli tuskin ikinä)

    Mahtaakohan tarvittavien numeroiden määrä kuitenkaan riippua enää kauaa asukasluvusta, ainakaan suoraan? Monilla on jo nyt erikseen työnumero ja kotinumero. Lisäksi on jo olemassa, ja varmasti tulee vielä paljon lisää, erilaisia laitteita tai järjestelmiä, joille tarvitaan oma puhelinnumero - varashälyttimet ja muut valvontalaitteet nyt ensimmäisenä tulevat mieleen. Eiköhän joskus ole jokaisella autollakin oma numero?

  6. Abexi @ 21.5.2010 19:30

    No mielestäni numero 0401011011 on hieman helpommin muistettavissa kuin 0407592261. Eli helposti muistettava numero on numero jossa on paljon samojen numeroiden toistoja. Ei tarvitse silti muistaa numeroita, koska luureissa on se luettelo, mutta ehkä silti ottaisin mielummin helpon numeron kuin tuollaisen mitään järkeä vailla oleva.

  7. derkation @ 21.5.2010 20:58

    Mun numero on aika sekasotku.. jos etuliitettä ei lasketa (050) mukaan niin on vain 1 numero joita on 2 kappaletta..

  8. user_org (vahvistamaton) @ 22.5.2010 10:19

    Yksi matkapuhelinliittymä vie jo useamman numeron.
    - Vastaaja
    - Saapuva FAX
    - Saapuva Data

    MultiSIM palvelut vievät teknisiä numeroita, koti auto sun muut numerot, firmojen numerot, sähkömittareiden numerot, data liittymien numerot jne. varatut numerosarjat rajoittavat laskelmasi oikeasti käytössä olevien numeroiden määrää.

    Soneralla ja Elisalla varmaan kiva osa numeroavaruudesta kilpailijoiden käytössä

    Kyllä uusia numeroita saadaan se ei ole vielä ongelma, se on vain kustannustekijä

  9. Tomppa12 @ 22.5.2010 11:41

    Numerossani on vain yhtä numeroa kahdesti eikä sitä ole silti kovin vaikea muistaa ja tosiaan tottahan on, että puhelimet osaavat muistaa numeroita.

    @wipe2000:
    Miten olisi mokkulat? Niissähän on myös liittymä ja niitä lienee (suhteellisen) paljon.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
alkaen 253 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Tulevan iPhonen isommalle näytölle lisää vahvistusta Tulevan iPhonen isommalle näytölle lisää vahvistusta (22.5.2012 15:45)
Applen tuleva iPhone, millä nimellä sitä ikinä tullaankaan kutsumaan, on ollut huhujen kohteena erityisesti näytön ja muotoilun osalta. Koko iPhonen elinkaaren ajan Apple on ylläpitänyt näytön ....
Kommentteja (4)
Samsung: Applen kopiointisyytökset eivät vaikuttaneet Galaxy S III:n designiin Samsung: Applen kopiointisyytökset eivät vaikuttaneet Galaxy S III:n designiin (22.5.2012 10:18)
Maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi nousseen Samsungin muotoilusta vastaava johtaja Chang Dong-hoon kertoi Soulissa järjestetyssä teknologiamessuilla, ettei Samsung Galaxy S III:n ....
Kommentteja (7)
Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (10)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (10)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.