Seiskalla varustetut sarjojen huippumallit ovat suhteellisen yksiselitteisiä. X-, C- ja E-sarjan suurinumeroisimmat mallit ovat tuttuun tapaan sarjan kalliimpia ja ominaisuusrikkaimpia puhelimia. N-sarjan huippumalli N9 on puolestaan joko N900:n tai N8:n seuraaja. S-sarja on kuitenkin mielenkiintoisempi tapaus, sillä Nokia ei ole aiemmin kertonut siitä mitään. S-sarjaa kuvataan kaaviossa ryhmäksi, johon tulevat "laitteet, jotka eivät sovellu muiden sarjojen alle", joten kyseeseen voisi tulla esimerkiksi Intelin raudalla varustettu MeeGo-laite.
Engadget-sivuston käyttäjäkommenteissa nimimerkki brararsh lainaa sisäpiiritietoja, joiden mukaan Nokia olisi tuomassa kaksi MeeGo-laitetta, ensimmäisen vielä tämän vuoden puolella. Koodinimellä Dali kutsuttu puhelin on lähteen mukaan N900:aa puolesta sentistä senttiin ohuempi ja varustettu 12 megapikselin kameralla, neljän tuuman kapasitiivisella kosketusnäytöllä ja 64 gigatavun Flash-muistilla. Toinen malli, jota lähde epäilee julkaistavaksi ensi vuoden puolen välin tienoilla, kantaa koodinimeä Lankku.
Edellä mainitut tiedot kannattaa luonnollisesti ottaa melko suurella varauksella. Alla kuva kaaviosta.


Kommentit (12)
Ei välttämättä aito ole. Näyttää kuitenkin melko loogiselta rakenteeltaan. Innolla odotan kyseistä "S" sarjan meego laitetta. Toivottavasti vain eivät ole ottaneet qwertyä pois ja tehny ohuempaa. N900 on melko sopivan kokoinen minulle.
"Koodinimellä Dali kutsuttu puhelin on lähteen mukaan N900:aa puolesta sentistä senttiin ohuempi ja varustettu 12 megapikselin kameralla, neljän tuuman kapasitiivisella kosketusnäytöllä ..."
Slurps. Kunhan tuossa vaan on qwerty-näppäimistö. Kaverin N900:lla pari päivää pelleiltyäni, olin melko tyytyväinen siihen. Toivon etteivät päädy känny-MeeGon suunnitelussa turhan kauas Maemo 5:n käyttöliittymästä. Netbook-MeeGo jättää paljon toivomisen varaa.
"Koodinimellä Dali kutsuttu puhelin on lähteen mukaan N900:aa puolesta sentistä senttiin ohuempi ja varustettu 12 megapikselin kameralla, neljän tuuman kapasitiivisella kosketusnäytöllä ..."
Slurps. Kunhan tuossa vaan on qwerty-näppäimistö. Kaverin N900:lla pari päivää pelleiltyäni, olin melko tyytyväinen siihen. Toivon etteivät päädy känny-MeeGon suunnitelussa turhan kauas Maemo 5:n käyttöliittymästä. Netbook-MeeGo jättää paljon toivomisen varaa.
No mitä ihmettä jengi valittaa ettei ole aito. Siis tottakai tuo on aito, N9 on ihan yleisesti tiedossa oleva laite ja sellaista on kolleganikin päässyt jo hypistelemään. Nuo loputkin tuotenimet vaikuttaa täysin loogisilta. Ei ole mitään syytä väittää ettei olisi aito.
Hellurei ja hellät tunteet. Kusaisin juuri litran hunajaa, jos N900 seuraaja on laisinkaan huhujen mukainen.
Tosin jää hyllyyn, mikäli fyysinen qwerty tai fm-lähetin on poistettu.
Interesting indeed,
heti ensimmäisenä koodinimi "Lankku" tuo mieleen jonkinlaisen tabletin :D tiiä sitten mitä sieltä tulee.
"Lankku" :D
MeeGo laite kyllä kiinnostaa.
taitaa s sarjaan tulla 8000-sarjan tyyppisiä laitteita...
"Dali kutsuttu puhelin on lähteen mukaan N900:aa puolesta sentistä senttiin ohuempi ja varustettu 12 megapikselin kameralla, neljän tuuman kapasitiivisella kosketusnäytöllä ja 64 gigatavun Flash-muistilla".
jos nämä huhut pitävät paikkansa... ostan puhelimen samana päivänä kun se ilmestyy... hyvä nokia!
t. osakkeenomistaja
Aah jos N9 tulee olemaan N900 seuraaja minä kyllä hypin 20m ilmaan, S-sarjaan olisivat melkein voineet laittaa jopa Maemo5 se oli mielestäni oikein onnistunut,eli jos N9 on huhujn mukainen niin......juhlat alkakoon
Jos N900:n seuraaja tosiaan on tuollainen, niin ainakin itse ostan sen heti.
Vastaa
tulevia kännyköitä löydät täältä : http://www.nokia.fi/tuotteet/kaikki-puhelimet ja sieltä tulevat puhelimet