Motorola Droid X julki, myös videolla

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 24.6.2010 12:44 Kommentteja (7)
Motorola Droid X julki, myös videolla Motorola julkisti jo aiemmin netissä nähdyn Droid X -älypuhelinmallin. Patukkamallinen kosketusnäyttöluuri ei tuonut suuria yllätyksiä mukanaan, sillä tiedot olivat vuotaneet aikaisemmin lähes täydellisinä. Yhdysvalloissa Verizonin lanseeraama puhelin saapuu myyntiin heinäkuun 15. päivä.

Motorola Droid X on varsin hyvin varusteltu älypuhelin. Näyttönä toimii 4,3 tuuman WVGA-kosketusnäyttö (854 x 480), jolla ohjataan Android 2.1 -käyttöjärjestelmää. Lisäksi laitteen ominaisuuksiin kuuluvat WLAN DLNA-tuella, A-GPS, HDMI-ulostulo, 3,5mm kuulokeliitin, gigahertsin taajuudella hyrräävä suoritin, 8 gigaa Flash-muistia, microSD-muistikorttipaikka ja 8 megapikselin kamera, joka kuvaa 720p-teräväpiirtovideota.

Puhelin saapuu siis alkuun vain Verizonille, joten joudumme odottelemaan erillistä Euroopan julkistusta. Hintaa laitteella on rapakon takana sentin alle kaksi sataa dollaria kahden vuoden kytkysopimuksella. Motorola kertoi, että puhelin saa Flash-tuen ja Android 2.2 -päivityksen myöhemmin kesällä.

Engadget-verkkosivusto vieraili New Yorkin julkistustilaisuudessa ja videoi puhelimesta pikaisen hands-on-videon.


Lisää uutisotsikoita

7 kommenttia »

  1. Tcav @ 24.6.2010 13:03

    Kivalta näyttää.

  2. Thors (vahvistamaton) @ 24.6.2010 13:07

    Saataisiinkohan Eurooppaan (ja Suomeen) loppuvuoden aikana? Harmi vaan, ettei Droid 2:hta esitelty.

  3. mietaas @ 24.6.2010 13:20

    9,5 pistettä muotoilulle!

    t. osakkeenomistaja

  4. kak3 @ 24.6.2010 13:34

    Miksi näitä uusia puhelimia ei voi ikinä alkaa myydä uusimmalla mahdollisella käyttöjärjestelmällä? Luvataan vain päuvittää myöhemmin

  5. mikkolm @ 24.6.2010 13:43

    @4 Ehkäpä siksi, kun tuonkaan puhelimen suunnittelua ja valmistusta ei aloitettu eilen tai edes viime viikolla. Eiköhän tuotakin ole suunniteltu jo hieman pidempään ja silloin ei tätä nyt uusinta käyttistä ollut saatavilla. Vai testaamatta ja säätämättä pitäisi se uusin aina tunkea mukaan? Siitähän ne asiakkaat olisivat oikein tyytyväisiä.

  6. Ralle_ (vahvistamaton) @ 24.6.2010 14:23

    Alkuperäinen Droid oli ikävän kulmikas, tässä on parempi muotoilu. Minua ei haittaa vaikka ei olekaan fyysistä näppäimistöä, surffailen paljon suosikkeja/linkkejä käyttäen. Tiedä vaikka joku päivä tämä päätyisi taskuun.

  7. kak3 @ 27.6.2010 17:27

    @5 Kyllähän sitä puhelinta voi alkaa suunnitella millon huvittaa, mutta ajattelin vain että sen käyttiksen ehtisi siihen tunkea parin kuukauden aikana.

    E: Muisti petti. Muistin, että se Froyo olisi hieman enemmän kuin kuukauden ikäinen ja ne jotkut koodit, jotka saattaa olla jotenkin tärkeitä, julkaistiin pari päivää sitten olisi myös ollut julkisia jo jonkin aikaa.
    Ja myönnän myös, että minulla ei ole mitään kokemusta puhelimien ja niiden käyttisten suunnittelusta, valmistuksesta eikä markkinoinnista

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
alkaen 253 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Tulevan iPhonen isommalle näytölle lisää vahvistusta Tulevan iPhonen isommalle näytölle lisää vahvistusta (22.5.2012 15:45)
Applen tuleva iPhone, millä nimellä sitä ikinä tullaankaan kutsumaan, on ollut huhujen kohteena erityisesti näytön ja muotoilun osalta. Koko iPhonen elinkaaren ajan Apple on ylläpitänyt näytön ....
Kommentteja (4)
Samsung: Applen kopiointisyytökset eivät vaikuttaneet Galaxy S III:n designiin Samsung: Applen kopiointisyytökset eivät vaikuttaneet Galaxy S III:n designiin (22.5.2012 10:18)
Maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi nousseen Samsungin muotoilusta vastaava johtaja Chang Dong-hoon kertoi Soulissa järjestetyssä teknologiamessuilla, ettei Samsung Galaxy S III:n ....
Kommentteja (7)
Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (10)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (11)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.