Bluetoothin 4.0-versio valmis määritysten osalta

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 7.7.2010 14:28 Kommentteja (4)
Bluetoothin 4.0-versio valmis määritysten osalta Vaikka Bluetoothin 3.0-määrityksen mukaiset langattomaan tiedonsiirtoon pystyvät laitteet eivät ole vielä vallanneet markkinoita, on Bluetooth Special Interest Group -ryhmä ilmoittanut jo standardin seuraavan 4.0-versio olevan valmis.

Virallisen tiedotteen perusteella 4.0-version suurin uudistus on vähävirtainen low energy -tila (LE), joka mahdollistaa Bluetoothin pyörittämisen jopa vuosien ajan yhdellä nappiparistolla. LE-tila hyödyntää tuttua 2,4 GHz -kaistaa ja siinä laitteet voidaan asettaa kolmeen eri tilaan, joista yhdessä kuunnellaan vain viestejä, toisessa vain lähetetään viestejä ja kolmannessa voidaan harrastaa kommunikointia molempiin suuntiin.

Tällä tavoin esim. kotiteatterivahvistin voi vain kuunnella kaukosäätimeltä tulevia Bluetooth-komentoja, jolloin jatkuvalla liikennöinnille ei ole enää tarvetta. Uudistus helpottaa erityisesti erilaisten kannettavien vimpaimien elämää, sillä pienemmän virrankulutuksen myötä laitteiden akut voidaan pitää pienempinä.

Laitevalmistajille luvataan lisäksi halpoja komponentteja, parempaa signaalin kantavuutta ja hyvää yhteensopivuutta, joten tekniikka kuulostaa ainakin paperilla houkuttavalta.

Ensimmäinen suurempi laitetestitapahtuma Bluetooth 4.0:n osalta on lokakuussa, kun Barcelonassa järjestettävä UnPlugFest 37 -tapahtuma pyörähtää käyntiin, joten tekniikkaa hyödyntäviä tuotteita ei kannata odotella markkinoille ennen kyseistä ajankohtaa.

Bluetooth-tuella varustettuja laitteita on myyty tähän mennessä lähes kolme miljardia kappaletta. Joka viikko uusia Bluetooth-yhteensopivia laitteita myydään noin 19 miljoonaa kappaletta.

Lisää uutisotsikoita

4 kommenttia »

  1. Giipeli (vahvistamaton) @ 8.7.2010 21:52

    ÄLKÄÄ PIENETÄKÖ AKKUJA!!!!

    Mitä hyötyä on pienemmästä virran kulutuksesta jos akun kesto on edelleen sama?

  2. user_org (vahvistamaton) @ 9.7.2010 09:22

    1@
    >Mitä hyötyä on pienemmästä virran kulutuksesta jos akun kesto on
    >edelleen sama?

    Nyt kyse on kuitenkin niin suuresta asiasta (pienestä virrankulutuksesta) että voidaan toteuttaa BT laitteita joita ei aijemmin virrankulutuksen takia voitu.

    BT4 vaikuttaa myös nykyisiin BT sovelluksiin joissa jatkossakin käytön aikanen virrankulutus on suurta, niin niihin saadaa todella pitkät valmiusajat. esim jutussamainittuihin kaukosäätimiin homma on niin kova että niiden akkuja/pattereita voidaan pienentää ja silti käyttöajat moninkertaistuu. Nykyisen lyhyen valmiusajantakia BT kaukosäädin tyyppisiä toteutuksia on aika vähän.

    BT kellot, kuntoiluapuvälineet, avaimenperät jne.

  3. jkstone @ 9.7.2010 20:04

    Kovat on tavoitteet, onnistuukohan vielä...

  4. Meizuman @ 11.7.2010 03:11

    Jospa sitä vihdoin päästäisi eroon tästä vuosikymmeniä vanhasta ei-standardoitusta IR-paskasta ja se anoppi siinä töllön edessä ei vaikuttaisi enää kanavan vaihtumiseen...

    Väsynyttä rautaa: Epox 8RDA3+, Sempron 3000+ @ 2,4GHz, Radeon 9250, 2GB DDR400, Modecom Feel III 350W


    Valtavirrasta poikkeavaa rautaa: AMD Phenom X4 9950 Black Edition @ 3.3GHz , OCZ Vendetta 2, Gigabyte MA790GP-UD4H, 2GB Kingston HyperX 1066MHz DDR2, Asus EAH4850, Corsair HX620W. Antec Three Hundred.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
alkaen 253 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Tulevan iPhonen isommalle näytölle lisää vahvistusta Tulevan iPhonen isommalle näytölle lisää vahvistusta (22.5.2012 15:45)
Applen tuleva iPhone, millä nimellä sitä ikinä tullaankaan kutsumaan, on ollut huhujen kohteena erityisesti näytön ja muotoilun osalta. Koko iPhonen elinkaaren ajan Apple on ylläpitänyt näytön ....
Kommentteja (5)
Samsung: Applen kopiointisyytökset eivät vaikuttaneet Galaxy S III:n designiin Samsung: Applen kopiointisyytökset eivät vaikuttaneet Galaxy S III:n designiin (22.5.2012 10:18)
Maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi nousseen Samsungin muotoilusta vastaava johtaja Chang Dong-hoon kertoi Soulissa järjestetyssä teknologiamessuilla, ettei Samsung Galaxy S III:n ....
Kommentteja (7)
Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (10)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (11)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.