AMOLED-näyttöjen vajavainen valmistuskapasiteetti on aiheuttanut ongelmia erityisesti älypuhelimia valmistaville tahoille, jonka takia monien puhelinmallien kohdalla kysyntä ylittää selvästi tarjonnan, jonka takia kaikki kuluttajat eivät saa haluamiaan puhelimia. Puhelinvalmistaja HTC on myös ajautunut ongelmiin AMOLED-näyttöjen takia, ja ongelman korjaamiseksi yritys korvaa mm. Nexus One- ja Desire-puhelimien AMOLED-näytöt Sonyn valmistamilla Super LCD -näytöillä (SLCD).
Virallisen tiedotteen mukaan SLCD-näyttöjen käyttäminen puhelimissa mahdollistaa puhelimien vauhdikkaamman valmistamisen, jolla pyritään vastaamaan kysynnän muutokseen.
Tekniikan ja toimivuuden osalta AMOLED- ja SLCD-näytöt eivät ole identtisiä, joten eri näyttötekniikoiden käyttämisen myötä puhelimiin tulee eroa mm. kontrastin osalta. HowardForums.com-sivusto on julkaissut esimerkillisen vertailuvideon eri näyttötekniikoiden eroista, jonka avulla kuluttajat saavat yleiskuvan näyttötekniikoiden eroista. Katselukulmien lisäksi näyttötekniikoissa on eroa esim. mustan värin toistamisessa, joten tietyissä tilanteissa tietyn tyyppinen näyttö saattaa olla selvästi toista parempi.
HTC:n tiedotteen mukaan SLCD-näytöt ovat vanhoja LCD-näyttöjä parempia mm. virrankulutuksen ja katselukulmien osalta.
Näyttötekniikan vaihtaminen ei tiettävästi muuta HTC:n puhelinten suositushintoja. SLCD-näytöillä varustettujen puhelinten toimitukset alkavat myöhemmin tänä kesänä.
Alla esittelyvideo eri näyttötekniikoiden eroista








Bluejack @ 26.7.2010 18:56
Mitähän hintalappuun painetaan slcd näytön kanssa?
Zarok @ 26.7.2010 19:01
"Näyttötekniikan vaihtaminen ei tiettävästi muuta HTC:n puhelinten suositushintoja." Ostaa nyt ja valittaa sitten, että se ei vastannut lupauksia. Monessa paikkaa lukee AMOLED-näyttö. Saa varmaasti jonkun verran rahoista takaisin.
user_org (vahvistamaton) @ 27.7.2010 08:42
@Uutinen
>Katselukulmien lisäksi näyttötekniikoissa on eroa esim. mustan
>värin toistamisessa,
Jos laitteessa ei hyödynnetä OLED näytön mahdollisuuksia ja ero rajoittuvat lähinnä pieniin kontrasti ja katselukulma juttuihin, niin OLED tuhlausta tuollaiseen, jos OLED näytöistä pulaa niin parempi että käytetään siellä missä tekniikasta hyötyä.
Stonik @ 27.7.2010 09:53
Oikeastaan laitteiden ei varsinaisesti tarvitse hyödyntää amoled-näyttöjen mahdollisuuksia, vaan se tulee automaattisesti. Amoledissä on pienempi virrankulutus (esimerkiksi musta väri ei kuluta lainkaan virtaa), taustavaloa ei tarvita, vasteaika on nopeampi ja näytöistä voidaan tehdä perinteisiä LCD-paneeleita ohuempia.
HTC näkyy ainakin tämän uutisen mukaan vertaavan Sonyn SLCD:tä ja perinteistä LCD-näyttöä keskenään, eli Amoledin paremmuutta ei kiistetä.
Mutta kuten tiedossa on, amoled-näytöistä on pulaa joka nostaa hintoja vielä entisestään. Mielenkiintoista on sekin, miten Nokia aikoo asian ratkaista, sillä N8:ssa on myös amoled-näyttö. Komponenttipula kun saattaa torpata Nokian tulevan lippulaivan maailmanvalloituksen heti alkuunsa.
user_org (vahvistamaton) @ 27.7.2010 10:31
4@
>Oikeastaan laitteiden ei varsinaisesti tarvitse hyödyntää amoled-
>näyttöjen mahdollisuuksia, vaan se tulee automaattisesti.
Jos laite ei mahdollisuuksia hyödynnä, niin hyöty jää aika vähäiseksi.
>Amoledissä on pienempi virrankulutus (esimerkiksi musta väri ei
>kuluta lainkaan virtaa),
Jos laite ei tuota mahdollisuutta hyödynnä, ei siitä ola paljoa iloa, kirkkaat, valkoiset vie kuitenkin virtaa ja sisällöstä riippuen LCDllä voidaan päästä vähäisempään virrankulutukseen. Lisäksi OLED näytössä joudutaan painaan entistä enemmän virtaa kirkkaissa valaistusoloissa että edes jotain nähdään. LCD näytöissä voidaan samuuttaa taustavalo, tosin jälki on usein aika hailua.
LCD näytön on ohentuneet, mutta prosenteissa häviää rankasti OLEDille, käytännön patukkamallisissa laitetissa harvemmin hyödynnetään, ja mallivalikoimissa ohuimmat älypuhelimet ovat LCD näytöllä ja käytön kannalta niissäkään milli pois ei kaikkia kiinnosta.
Ajoin sitä takaa että jos OLED näytön mahdollisuuksia ei hydynnetä niin komponenttipulassa sellaisen käyttö on tuhlausta tai yliarvostettua pelkästään paremman näköisen kuvantakia. Ei se kameran laatu muutu näyttöävaihtamalla.
Vaikka tarkkoja näyttöjä arvostan, niin OLED näytöissä puhelinkäyttöön heikompi tarkkuus ei ole ongelma.
Raunno (vahvistamaton) @ 27.7.2010 11:47
Onko Nokian N8:ssa(kin) Pentile Matrix -toteutus? Jos on, jää takuu varmasti kauppaan.
admins @ 27.7.2010 16:57
Eiköhän tuo oo aivan selvä asia, puhelin tuottaa firmalle tappiota ja kuluja täytyy laskea.
The Dude (vahvistamaton) @ 27.7.2010 18:07
@7
Ehh? Häh? Luitkohan uutista?
Mikaelson @ 27.7.2010 22:12
@7
Naurettavin kommentti ikinä! :D HTC:llahan menee todella lujaa ja ihan plussan puolella liiketoimintaa pyörittävät. :D