Sony Ericssonin superylläri on Gingerbread-päivitys X10:lle

Kaarlo Räihä

Sony Ericssonin superylläri on Gingerbread-päivitys X10:lle
Sony Ericsson tiputti tänään todellisen uutispommin, kun yritys kertoi julkaisevansa Gingerbread-päivityksen X10-puhelimelle.

Aiemmin SE:n kanta oli se, että Androidin 2.1-versio jää X10:n viimeiseksi ohjelmistopäivitykseksi, mutta nähtävästi aiemmat päätökset on nyt kumottu kuluttajilta tulleiden palautteiden takia. Ohjelmistopäivitys on tarkoitus julkaista nykyisen aikataulun perusteella vuoden toisen tai kolmannen neljänneksen aikana.

Ohjelmistopäivitys tuo puhelimeen Androidin 2.3.3-version ja Sonyn uusitun käyttöliittymän, joka löytyy myös Sonyn uusista Android-puhelimista. Ohjelmistopäivityksen pitäisi uusien ominaisuuksien ohella nopeuttaa puhelimen toimintoja ja sovellusten käyttöä.

Muutamia negatiivisia seikkoja on kuitenkin luvassa päivityksessä, sillä osa vanhoista sovelluksista ei toimi Gingerbreadin kanssa, joten kuluttajat joutuvat tyytymään mm. Androidin tavalliseen kamerasovellukseen SE:n oman sovelluksen sijaan. Kuluttajien on lisäksi käytettävä erillistä varmuuskopiointiohjelmaa puhelimen tietojen turvaamiseksi, sillä päivitys nollaa puhelimen muistin. Päivityksen tekeminen vaatii myöskin tietokoneen apua, sillä sitä ei tulla jakelemaan OTA-päivityksenä.



Jos päivitys saadaan jakeluun saakka, tulee SE:stä ensimmäinen puhelinvalmistaja, joka julkaisee virallisesti Gingerbread-päivityksen vuonna 2009 esitellylle Android-puhelimelle. Kuluttajat ovat kehuneet SE:n päätöstä, joten toivottavasti muutkin puhelinvalmistajat seuraavat perässä.

SE:n X10 Mini -, X10 Mini Pro - tai X8-malleille vastaavaa päivitystä ei ole yrityksen mukaan tulossa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.