iOS 5 julkaistaan syksyllä

Manu Pitkänen

iOS 5 julkaistaan syksyllä
TechCrunchin kahdelta eri lähteeltä saamien tietojen mukaan Apple aikoo julkaista iOS-käyttöjärjestelmän viidennen version tänä syksynä. Käyttöjärjestelmää käytetään muiden muassa iPad-tableteissa ja iPhone-älypuhelimissa.

Mikäli tieto pitää paikkansa, niin silloin Apple rikkoo käyttöjärjestelmän julkistamiseen liittyvän perinteen. Yhtiö on tähän asti esitellyt uutta versiota aina keväisin. Tietoja iOS 5:stä odotettiin iPad 2:n julkaisun yhteydessä helmikuun lopulla, mutta useiden pettymykseksi mitään uutta ei tihkunut.

TechCrunchin mukaan uutta iOS-versiota saatetaan esitellä WWDC 2011 -tapahtumassa, mutta varsinainen julkaisu tapahtuu myöhemmin. Apple on tähän mennessä julkaissut uuden käyttöjärjestelmän uuden iPhone-puhelimen julkaisun yhteydessä, mutta tämäkin kaava rikkoutunee. On todennäköistä, että iPhone 5 tullaan julkaisemaan WWDC:ssä vanhalla käyttöjärjestelmäversiolla (4.x).



iOS 5 on versiointinumeroinnin mukaisesti iso päivitys ja se tuo mukanaan läjän pilvilaskentaan perustuvia ominaisuuksia. Yksi uusi ominaisuus on "Music locker" -palvelu, jonka ansiosta lataamaansa digitaalisen sisällön voi siirtää säilytettäväksi Applen palvelimille. Toinen pilviominaisuus liittyy paikantamiseen, minkä avulla iOS 5 -laitteen omistaja voi helposti etsiä käsiinsä lähialueella tallustavan ystävänsä tai sukulaisensa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G86 Power – hinta laskenut -26%

Motorola Moto G86 Power
239 € Telia
314 € Gigantti
330 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 323 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.