IEEE hyväksyi uuden WiMax-standardin, nyt virallisesti 4G

Teemu Laitila

IEEE hyväksyi uuden WiMax-standardin, nyt virallisesti 4G
IEEE on kuun alussa antanut hyväksyntänsä uudelle WiMAX-standardille, joka täyttää 4G-tekniikalle asetetut alkuperäiset siirtonopeustavoitteet. Nyt hyväksytty IEEE 802.16m sisältää määritykset 100 Mb/s -siirtonopeudelle liikkuvan päätelaitteen suuntaan ja 1 Gb/s -nopeudelle paikallaan olevaan päätelaitteeseen. Alkuvaiheessa nopeus on kuitenkin vain enintään 300 Mb/s -tasolla.

WirelessMAN-Advanced- tai WiMAX-2-standardia on kehitetty jo neljä vuotta. Se on kuitenkin menettänyt osittain merkityksensä, kun suuri osa nykyisistä mobiilioperaattoreista on valinnut seuraavan sukupolven verkkojensa toteutustekniikaksi LTE:n. LTE on kaupallisessa käytössä jo muutamissa maissa, mutta vasta LTE-Advanced-tekniikalla päästään WiMAX-2:n tasoisiin siirtolukemiin.

Nykyisiä WiMAX- ja LTE-toteutuksia on voinut kutsua 4G-verkoiksi vasta hetken aikaan, sillä vielä viime vuonna kansainvälinen telealan keskusjärjestö ITU määritteli 4G-nimityksen vaativan vähintään 1 Gb/s -siirtonopeuksia tukiasemalta päätelaitteelle. Teleoperaattoreiden painostuksesta määritelmiä kuitenkin höllennettiin niin reilusti, että nykyisiäkin 3.5G-tekniikoita voidaan markkinoida 4G-termillä.



Uusi WiMAX-standardi on taaksepäin yhteensopiva myös vanhempien päätelaitteiden kanssa. Suomessa WiMax-verkkoja on käytössä ainakin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -38%

Motorola Edge 70
499 € Gigantti
499 € Power
499 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Google Pixel 9 – hinta laskenut -38%

Google Pixel 9
399 € DNA
497 € Gigantti
759 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 646 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Samsung Galaxy Z Flip6 – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy Z Flip6
905 € Hobby Hall
1259 € Power
1389 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.