iPhonen paikkatietojen säilytys käsitellään oikeudessa

Kaarlo Räihä

iPhonen paikkatietojen säilytys käsitellään oikeudessa
Yhdysvalloissa Applen toimintaan suivaantuneet kuluttajat ovat olleet jälleen liikkeellä nopealla aikataululla, sillä viime viikolla esiin tulleesta iPhone 4:n tekemästä paikkatietojen säilytyksestä on jätetty oikeuteen jo ensimmäinen haastenivaska.

Haasteessa Applea syytetään yksityisyyden rikkomisesta, ja oikeustaistelun käynnistäneet henkilöt haluavat tapauksesta joukkokanteen, jolloin kaikki seurantaa harrastavien iOS 4 -laitteiden omistajat voisivat liittyä mukaan oikeudenkäyntiin.

Haasteen taustalla olevat Vikram Ajjampur ja William Devito haluavat Applelta taloudellisten korvauksien lisäksi muutoksia, jotta iLaitteet eivät jatkossa kirjaa talteen paikannustietoja ilman erillistä lupaa. Myös Applen tuotteiden käyttöehtoja pitäisi kaksikon mukaan muokata selkeämmiksi, sillä kuluttajien on nykyisellään vaikea hahmottaa mitä kaikkea tietoa laitteet keräävät ja lähettävät eteenpäin.



Applelle tilanne on ikävä, sillä kuluttajien lisäksi myös viranomaiset tutkivat parhaillaan yrityksen toimia seurannan osalta. Apple ei ole toistaiseksi julkaissut virallista tiedotetta asiasta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.