Nokialta kolme uutta C-sarjalaista

5
Manu Pitkänen

Nokialta kolme uutta C-sarjalaista
Matkapuhelinvalmistaja Nokia julkaisi tänä aamuna N9-älypuhelimen ohella kolme uutta C-sarjan puhelinta. Nokian portfolion uudet edulliset peruspuhelimet ovat C2-02, C2-03 ja C2-06.

Kolmikko on niin ulkoisesti kuin sisäisestikin aivan kuin toistensa klooneja. C2-02:ssa vain on tuki yhdelle SIM-korttille, kun kahdessa voidaan käyttää kahta SIM-korttia. Sekä C2-03:ssa että C2-06:ssa SIM-kortin vaihto onnistuu muutamassa sekunnissa ilman puhelimen boottausta Easy Swapin ansiosta. Puhelimissa on 320x240-resoluution kosketusnäyttö. Nokian lehdistötiedotteesta ei ilmene mikä varsinaisesti erottaa 03:n ja 06:n toisistaan.

Kaikki kolme perustuvat Nokian Series 40 -alustaan. Puhelimissa on uusi web-selain, jonka sisältämän pakkausominaisuuden ansiosta surffauksen pitäisi sujua aiempaa nopeammin. Puhelimille tuodaan myös Nokia Maps on Series 40 -kartasto, minkä avulla navigointi ja ympäristön tarkkailu onnistuu offline-tilassa – ilman huolta roaming-kuluista.



Yhtäläisyyksistä huolimatta C2-06 on muita malleja kalliimpi. Sen suositushinnaksi on asetettu 80 euroa, kun C2-02 ja C2-03 tulevat myyntiin 75 euron hintalapulla. Puhelimet tulevat myyntiin heinä-syyskuussa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -40%

Motorola Razr 60 Ultra – hinta laskenut -30%

Motorola Edge 50 Fusion – hinta laskenut -30%

Motorola Edge 50 Fusion
239 € Proshop
279 € Hobby Hall
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (5)

Zarok
Zarok

2

Thor1993: Koska siksi, että heillä oli rahaa kehittää ja sen sijaan että olisivat kehittäneet jotain mullistavaa, niin päättivät tehdä samalaisia puhelimia eri nimillä.

Vastaa
ep_
ep_

5

Kilpailee varmasti ominaisuuksiensa puolesta halvemmassa hintaluokassa hyvin. Hyvin ominaisuuksia pienellä hinnalla.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.