Nokialta lipsahti: Symbian Belle saapuu jo keskiviikkona

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 22.8.2011 18:16 Kommentteja (52)
Nokialta lipsahti: Symbian Belle saapuu jo keskiviikkona Vaikka Symbian Anna on vasta saatu suomalaisiinkin Symbian-puhelimiin, on seuraava Belleksi nimetty versio jo lähtökuopissaan. Nokian viralliselle Facebook-sivustolle on ilmestynyt laskuri, joka vaikuttaisi laskevan aikaa seuraavan isomman Symbian-päivityksen julkaisuun.

Pocket-lint-sivuston uutisen mukaan mystiseksi tarkoitetun laskurin merkitys paljastui vahingossa, kun Flash-animaation tiedosto oli nimetty osuvasti belle_fb_TeaserMain.swf -nimellä. Tiedoston nimi muuttui vikkelään ensimmäisten kommenttien jälkeen, mutta tulevan julkistuksen luonne vaikuttaisi selvältä.

Jos seuraava Symbian-versio saapuu jo tällä viikolla, se tuo mukanaan ainakin Android-tyylisen pudotusvalikon huomautuksille sekä tehokkaamman TaskSwitcher-ominaisuuden ja mahdollisuuden nopeisiin siirtymiin sovellusten välillä. Nettiin vuotaneissa videoissa on esitelty myös uutta sovelluskauppaa, josta on poistettu kokonaan Nokian hylkäämä Ovi-brändi.



Symbian Belle ei ole pysynyt muutenkaan erityisen salaisena, sillä pitkin blogosfääriä on jo nähty useampia Bellen toimintaa esitteleviä videoita.


Lisää uutisotsikoita

52 kommenttia »

  1. ypsilon @ 22.8.2011 18:36

    Oiskohan noin?

  2. arcade11 @ 22.8.2011 18:40

    nuita lipsahduksia tulee melko paljon

  3. Tnoi @ 22.8.2011 18:58

    kelpaisi

  4. vierasx (vahvistamaton) @ 22.8.2011 19:27

    Ei kyllä tosiaan mitään järjen jättiläisiä ole nämä Nokian miehet...

  5. miksuh2 @ 22.8.2011 19:40

    @4

    No etpä siltä vaikuta itsekään

  6. Vesssku (vahvistamaton) @ 22.8.2011 19:45

    Ei tuota kyllä vielä Suomen nokialaisiinkaan... Ainakaan Noksun C6-01:stä en ole keneltäkään kuullut, että olisi löytynyt asennettavaksi...

  7. lunkwill @ 22.8.2011 19:51

    Kyllä Annaa alkaa olla tarjolla, ainakin C7 sai omansa viime viikolla.

    Eikähön julkistuksessa ole kyse jostain Bellen sisältävästä puhelimesta, esim 700 tai vastaava. Belle tuskin tulee vanhoihin luureihin pariin kuukauteen tarjolle. jos ees tänä vuonna...

  8. miksuh2 @ 22.8.2011 19:56

    Suht yllättävää, jos Belle tulee näin pian, ei se tietemkään mahdotonta ole. Ehkä pikemminkin arvelisin kyseessä olevan N8:n kamerapäivitys, mutta tuo animaation nimi tosiaam viittaisi Belleen. Ehkä Annan julkaisun diirtyminen elokuulle aiheutti tälläisen erikoisen tilanteen. Mielenkiintosra nähdä mistä on kyse.

  9. 6630nokia @ 22.8.2011 19:58

    Mulla on ollut Nokia C6-01 -laitteessa Nokia Anna jo kolmen päivän ajan. Onkohan tuo Belle samoille laitteille kuin Anna?

  10. SirWirtanen @ 22.8.2011 20:05

    Kyllä Belle tulee kaikille Symbian 3 luureille. Ja todella yllättävää jos se tulee jakoon jo nyt, aattelin että siinä olisi mennyt vähintäänkin se 3 kuukautta. Mutta todella hienoa jos näin on!

  11. Mysticiza @ 22.8.2011 20:27

    Anna on viimeinen Nokian sisällä kehitetty päivitys Symbianille, seuraavat tulevat Accenturelta mistä varmaankin johtuu että se saattaisi hyvinkin olla jo valmis.

  12. miksuh2 @ 22.8.2011 20:35

    QtQuick Components julkastiin jokin aika sitten ja omiin sovelluksiin voi jo tehdä Symbian Belle -tyylisiä käyttäliittymiä. Lisäksi Symbianin uusittu UI guidelines -dokumentaatio julkastiin jokin aika sitten. Eli ei ole mitenkään mahdotonta, että Symbian Belle on jo valmis ainakin viralliseen esittelyyn. Eli jännä tosiaan nähdä mistä tässä on kyse :)---k:ssa.

  13. penapp (vahvistamaton) @ 22.8.2011 20:55

    "tehokkaamman TaskSwitcher-ominaisuuden ja mahdollisuuden nopeisiin siirtymiin sovellusten välillä"

    Mitä ihme jauhantaa tämä on. Nämä ovat vanhoja symbian-ominaisuuksia. Sen sijaan jätettiin mainitsematta mm. kokonaan uusittu graafinen ulkoasu ja työpöydät.

  14. miksuh2 @ 22.8.2011 21:18

    Nyt pitää sitten vain kestää jännityksessö pari vuorokautta, ilkeitä tämmöset teaserit :-D Helvetin hienoa kyllä, jos kyse tosiaan on Symbian bellestä.

  15. Raattis @ 22.8.2011 21:35

    Symbianhan alkaa näyttää jo siltä, mitä sen ois pitänyt olla N97:n aikaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

    Enpä kyllä usko, että tälläkään Android- saatika iPhone-käyttäjiä saadaan vaihtamaan leiriä.

  16. akse @ 22.8.2011 21:48

    Luulisin että Belle on jo Nokian sisällä hyvin pitkälti tehty valmiiksi.

    Anna myöhästyi noin ½ vuotta joten en ihmettelisi kun jos Bellen kimpussa on ollut eri tiimi että se voisi olla jo pian valmis.

  17. Mysticiza @ 22.8.2011 21:49

    @16
    Nokiahan ei Belleä tai Symbiania enää kehitä vaan ulkoistivat sen homman Accenturelle.

  18. Ce (vahvistamaton) @ 22.8.2011 22:17

    @17 Kylläpä noita Belle tietoja on tihkunut jo ennen koko Accenture liikkua eli eiköhän Belle ole vielä Nokiassa kehitetty. Seuraavat saattavat olla jo Accenturen käsialaa?

  19. syrtek66 @ 22.8.2011 23:09

    Belle:ssä on näköjään pantu Avkon ja FEP lahterin penkille, mielestäni vielä Annassa Avkon paistaa lävitse joissakin kohteissa. Anna ja Belle on tosi hyviä esimerkkejä siitä miten nopeaa ja hyvää jälkeä QT Quick saa aikaan kuitenkaan käytettävyyden kärsimättä, päinvastoin.

  20. Herätys (vahvistamaton) @ 22.8.2011 23:19

    @4 Eiköhän nämä "vuodot" ole aika harkittuja näinä päivinä. Kuka uskoo että luureja jää vahingossa baariin, tai nettiin julkaistaan jatkuvasti vahingossa videoita/kuvia...

  21. rönnholm (vahvistamaton) @ 23.8.2011 00:09

    Eiköhän kyseessä liene 3 puhelinmallia joissa 1GHz professori ja Symbian Belle, oliko nuo nyt mallit Nokia 600 Nokia 700 ja Nokia 701.fi.moinifo.com taisin tuon suuntaista sanoa. Tarkistakaa tarkemmin sieltä, itse luurilla kirjoitan.. Tuo kuulostaakin todennäköisemmältä että enson nuo ja kuukaudesta kolmeen niin tulee päivitys vanhoihin malleihin. Mielelläni toki olisin väärässäkin.

  22. akse @ 23.8.2011 06:19

    @17 jep, mutta eikö tästä ole aikaa vasta jotain pari kuukautta, kun ulkoistivat. Kyllä niitä bellestä vuotaneita kuvia tais olla jo keväällä..

  23. jkij @ 23.8.2011 06:52

    Kaikki symbian kehittäjät eivät ole siirtyneet vieläkään Accenturen palvelukseen. Vasta pieni osa. Tämä ei tapahdu yhdessä yössä.

  24. keisari10 @ 23.8.2011 09:24

    Androidista kopio

  25. elMiguel @ 23.8.2011 09:58

    Veikkaan myös että tämä menee kuten Anna julkaisun yhteydessä X7 ja E6 tuli myyntiin ensin ja sitten vasta päivitys vanhoihin malleihin. Eli nyt tulee myyntiin 700 tai vastaava belle käyttiksellä ja myöhemmin tulee päivitys vanhoihin malleihin, ei olisi mitään järkeä julkaista nuo päivitykset noin lähekkäin.

  26. pitokokka @ 23.8.2011 10:31

    Ihan kivalta näytti video. Voisko videosta päätellä, että tulevista malleista jää fyysisiä näppäimiä pois? Mm. kamera, äänenvoimakkuus, lukitusnäppäin ja taidettiin myös valikkonäppäin esittää kosketusnäytöllä. En pidä suuntauksesta, lukitunäppäintä tulee käytettyä erittäin usein, samoin muita. Ehkä valikkonäppäin on turhin, sitten äänenvoimakkuus, kamera ja vähiten turhin on lukitusnäppäin.

  27. Mobildude @ 23.8.2011 10:51

    Eiköhän kyse nyt ole ihan Bellen virallisesti julkaisusta...puhelimiin ladattavaksi ei varmasti tule vielä muutamaan kuukauteen, mutta eiköhän myytävissä malleissa tule näkymään tämän vuoden puolella.

  28. Nikotiko @ 23.8.2011 10:53

    @25.

    Mikäs siitä järjetöntä tekee? Kuluttajat saavat uskonsa takaisin Nokiaan ja saadaan tuo Symbian kuntoon. Ei kuulosta kovin järjettömältä minusta.

  29. totaka86 @ 23.8.2011 12:10

    Kylläpä näyttää toimivan tos N8:s aikas loistavasti. En malta kyl oottaa että saa ton päivityksen tähä omaa N8:iin. Sitä odotelles ny ;)

  30. elMiguel @ 23.8.2011 12:32

    @28
    Kuka ostaisi uusia Belle pohjaisia puhelimia, jos sama toiminnallisuus on jo aikaisemmin tullut ilmaiseksi vanhoihin puhelimiin. Siksi oma veikkaus on että ensin myyntiin tulee pari belle mallia ja parin kuukauden päästä tuo tulee saataville vanhoihin malleihin.

    En usko että yksi softa päivitys kääntää markkinoita yhdessä yössä, vaikka sitä onkin kehuttu merkittäväksi.

  31. Nikotiko @ 23.8.2011 12:36

    @30.

    käsittääkseni niissä uusissa puhelimissa tulee olemaan gigahertsin taajuudella toimiva prosessori. Kukapa niitä ostaisi. Olet oikeassa.

  32. ypsilon @ 23.8.2011 13:51

    Ihan sujuvalta näytti tuo video. Hyvä veto Nokialta kuopata symbian.

    Ubuntu 9.10, Nokia n900.

  33. Nikotiko @ 23.8.2011 13:57

    :D

  34. OJ_Ghost @ 23.8.2011 14:13

    Nokia ulkoisti Symbianin Accenturelle, mutta väki on edelleen Nokian leivissä. Loppuvuodesta siirtyvät vasta Accenturen nimen alle. Eli tästä itse vetäisin johtopäätöksen, että Symbian Bellekin on saanut alkunsa Nokian nimen alla ja sitä on Nokian toimesta myös kehitetty...

    Loistavaa, jos Nokia saa Bellen pihalle jo nyt. En omista Symbian luuria, enkä ole ajatellut hankkiakaan, mutta nähtynä Belle on heti houkuttelevampi kuin aiemmat Symbianit (Annasta ei ole kokemusta tai näkemystä)...

  35. prprprpr-1-2-3 (vahvistamaton) @ 23.8.2011 14:14

    Jos symbian olisi ollut tuollainen "JO" pari vuotta sitten ei nokiakaan tässä kusessa olisi. ittellee olisi kelvannut aivan loistavasti.. ei olisi tarvinnut iphonea hankkia sillo.

  36. koez @ 23.8.2011 14:20

    @11: Nokian työntekijät siirtyvät Accenturelle Kalevan mukaan vasta lokakuussa, joten heillä ei ole osaa eika arpaa Bellen kehitykseen?

    Lähde: http://www.kaleva.fi/uutiset/nokia-allekirjoitti-sopimuksen-symbian-kehityksen-ulkoistamisesta/903662

  37. elMiguel @ 23.8.2011 14:37

    @31
    No jos uudessa mallissa saattaa olla vanhaan verrattuna hieman suuremmalla kellotaajuudella toimiva prossu, niin odotettavissa lienee suuri ostoryntäys heti kun laite tulee myyntiin.

    Veikkaisin että suurin osa normaali ihmisistä tuskin on koviin vakuuttunut laitamaan rahaa uuteen malliin, jos tuo on ainut ero vanhaan.

  38. ypsilon @ 23.8.2011 14:40

    @37 No eikös iPhone toimi juuri näin. Uusi softa tulee vanhoihin luureihin ja uusien luurien mukana tulee nopeutta, uutta muotoilua yms. Miksi kukaan ostaa uuden iPhonen, jos saman softan saa vanhempiinkin?

  39. elMiguel @ 23.8.2011 14:57

    @38 Jos olisin Nokialla töissä niin en lähtisi luottamaan siihen että uutuusmalli saa aikaan samanlaisen uskonnollisen massa hysterian kun Applen tuotteet tällä hetkellä. Mutta ehkä olen väärässä...Markkinointi saa ihmeitä aikaan.

  40. ypsilon @ 24.8.2011 13:46

    Niin että turha julkaista mitään, kun ei niitä kuitenkaan kukaan osta?

    No selviäispä jo mitä markkinat mullistavaa tänään tapahtuu...

  41. ypsilon @ 24.8.2011 13:47

    No nyt innostuin ihan niin, että tuli tuplana. Onneksi voi muokata, mutta ei näköjään poistaa.

    iMac, Ubuntu, Nokia C7

  42. Nikotiko @ 24.8.2011 13:51

    @39.

    Eihän Nokialla olekaan tässä profitit nyt tavoitteena. Tarkoitus oli tuoda muutama 1GHz prosessorilla varustettu Symbiani markkinoille, jonka jälkeen yhtiö keskittyy 100% Windowsiin.

    Mielestäni ihan sopivaa tasoitusta kilpailijoihin. Eihän Nokia tällä yritäkään markkinoiden huipulle, mutta mistäs sitä ikinä tietää mikä niitä kuluttajia innostaa.

  43. Tyki (vahvistamaton) @ 4.9.2011 12:30

    Nokia yrittää näillä päivityksillä saada myytyä varastossa lojuvia, flopeiksi osoittautuneita mallejaan Windows-puhelimien alta pois. Otan toki mielelläni vastaan vielä sen Belle-päivityksen eeseiskaani.

  44. miksuh2 @ 4.9.2011 15:20

    @43

    Ja höpön löpön. Ensinnäkin e7, n8, c7 jne ei ole ollut millään tavalla flopprka ja toisekseen et tainnut huomata, että Nokia just julkas uusia ältpuhelinmalleja Symbian Bellellä varustettuna.

  45. miksuh2 @ 4.9.2011 15:26

    @42

    > Eihän Nokialla olekaan tässä profitit nyt tavoitteena. Tarkoitus oli tuoda > muutama 1GHz
    > prosessorilla varustettu Symbiani markkinoille, jonka jälkeen
    > yhtiö keskittyy 100% Windowsiin.

    Nokia on hyvin selvästi sanonut, että Symbiania kehitetään ja käytetään Nokian puhelimissa VÄHINTÄÄN VUOTEEN 2016 ASTI, SIIS VÄHINTÄÄN. En oikeen ymmärrä miksi tämä ei mene ihmisillä jakeluun.

    Muistutetaan, nyt että älypuhelimia on ollut olemassa vain n. 10 vuotta ja Symbianilla on siis VÄHINTÄÄN viisi vuotta jäljellä. Täysin mahdollista on myös ettei Symbiania hyläyä senkään jälkeen, etenkin kun käyttöliittymäuufistus on nyt saatu hyvälle mallille ja tulevat päivitykset jatkaa sitö edelleen.

  46. Nikotiko @ 4.9.2011 15:54

    @45.

    Ja sä avaudut mulle miks?

  47. halvalla lähtee (vahvistamaton) @ 4.9.2011 16:47

    @44 Kyllä E7 isolta flopilta vaikuttaa, myynnissä puolisenvuotta ja hinta tippunut melkeinpä puoleen. Lähtöhinta 599e nyt irtoaa 323e. Sääliksi käy kytkyllä ostaneita.

    X7 myös flopannut täydellisesti (ei yllätys). N8 myös flopannut odotuksiin nähden.

  48. Nikotiko @ 4.9.2011 16:50

    @47.

    En kyllä yhtään ihmettele jos on hinnat laskenu. Osakkeen arvoki hyppii hyppynarua ja sitä ei voi edes miksu kieltää.

    Nokian puhelimet sairastaa sitä tautia mitä kärsin monta vuotta kunnes kyllästyin. Onneks vaihdoin merkkiä. Saa nyt nähdä vaihdanko takas Nokiaan. N9 on kiinnostava, mutta saa nyt nähdä tuleeko siitäkään yhtään mitään.

  49. TTMT_271 @ 5.9.2011 01:04

    Jep, kyllä n9 näyttää jo vähän siltä, että Nokia voisi päästä takaisin jaloilleen. Itselläni n8, enkä kadu. Anna-päivitys oli mukava piriste, Belle-päivitys näyttää myöskin oikein mukavalta piristeeltä.
    Varsinkin Iphonen omistaminen menettää todellakin merkitystään, jos uudet Nokialaiset kasvattavat laatua tähän malliin. Osakkeen hinta on kuitenkin hieman ennustamattomissa. Aina saa toivoa. Tuskin kellään suomalaisella pitäisi olla suurempaa ongelmaa sen kanssa, että suomalainen älypuhelinvalmistaja menestyy maailmalla mahdollisimman hyvin?

  50. Nikotiko @ 5.9.2011 11:50

    Ei toki, ainahan aikasemmin olen Nokiaa käyttänyt sen tähden, että se on suomalainen, mutta alkoi jo pänniä se, ettei ne koskaan toiminut. Vähän väliä sai laittaa huoltoon ja kun sieltä palasi niin samantien takas.

    Jospa N9 tekis poikkeuksen tässä. Jää nähtäväksi.

  51. OJ_Ghost @ 7.9.2011 15:32

    @47&48

    Nokian nykymalliston myynti on huonoa ja siksi hinnat laskeneet vain koska Nokia ampui Symbianin alas keväällä. Toki ilmoittivat, että tukea ja kehitystä jatketaan ja uusia malleja tehdään vielä VUOSIA, kuten edellä todettua. Mutta vahinko tapahtui jo. Ihmiset ovat kuitenkin yksioikoisia ja hylkäsivät sillä hetkellä Symbianin. Väitän, että useat eivät edes tarkkaan tienneet tai tiedä vieläkään mikä Symbian on, mutta kun uutisista lukivat että Nokian luureja "ei kannata" ostaa, niin eivät ostaneet.

    En väitä, että tämä olisi mitenkään ainut syy. Toki laatukin on ollut heikompaa kuin muilla, mutta kyllä tämä romahduksen viimeinen niitti oli. Kenties se oli tarkoituskin Nokian johdon suunnalta tai sitten vain melkoinen moka eFlopilta (tämän aika tullee näyttämään), mutta tulos on selkeä.

  52. OJ_Ghost @ 7.9.2011 15:33

    No niin ja "vain" sana edellisessä oli vähän liikaa siinä alussa. Tämä varmistukseksi, ettei tarvi "innostua" liikaa. :p

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
alkaen 253 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Tulevan iPhonen isommalle näytölle lisää vahvistusta Tulevan iPhonen isommalle näytölle lisää vahvistusta (22.5.2012 15:45)
Applen tuleva iPhone, millä nimellä sitä ikinä tullaankaan kutsumaan, on ollut huhujen kohteena erityisesti näytön ja muotoilun osalta. Koko iPhonen elinkaaren ajan Apple on ylläpitänyt näytön ....
Kommentteja (5)
Samsung: Applen kopiointisyytökset eivät vaikuttaneet Galaxy S III:n designiin Samsung: Applen kopiointisyytökset eivät vaikuttaneet Galaxy S III:n designiin (22.5.2012 10:18)
Maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi nousseen Samsungin muotoilusta vastaava johtaja Chang Dong-hoon kertoi Soulissa järjestetyssä teknologiamessuilla, ettei Samsung Galaxy S III:n ....
Kommentteja (7)
Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (11)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (11)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.