Nokia yhteistyöhön audiolaitevalmistajan kanssa

3
Teemu Laitila

Nokia yhteistyöhön audiolaitevalmistajan kanssa
Nokia ja maailmalla ylihintaisiksi väitetyistä kaapeleistaan tunnettu Monster suunnittelevat yhteistyötä samassa hengessä kuin HTC ja Monsterin omistama Beats Audio julkaisivat aiemmin. Tulevasta yhteistyöstä kertoi PocketNow-sivusto, jolle nimetön lähde paljasti kuvan tulevista yhteistuotteista.

Kuvan perusteella Monsterin ja Nokian ensimmäinen yhteistuote tulee olemaan kuulokkeet, joiden koko nimi on Nokia Purity HD Stereo Headset. PocketNow ei osaa kertoa, aikooko Nokia HTC:n tavoin sisällyttää yhteistyökumppaninsa tuotteita suoraan puhelintensa yhteyteen vai lainaako Nokia Monsterin brändiä pelkästään nuorekkuuttaan korostaakseen.

Kuvassa näkyvistä kuulokkeista ei voi juuri päätellä tarkempia ominaisuuksia, mutta johtojen puute saattaa tarkoittaa bluetooth-kuulokkeita, tai johdot on pelkästään jätetty pois kuvasta tyylisyiden vuoksi.



Yhteistyön tarkemmista yksityiskohdista kuultaneen tarkemmin viimeistään Nokia World -tapahtumassa, jossa myös ensimmäisten Windows Phone -mallien odotetaan saapuvan.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1259 € Proshop
1259 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
732 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentit (3)

ArttuH5N1
ArttuH5N1

1

Vau. En olisi osannut tehdä noista rumempia, vaikka olisi yrittänyt. Äänenlaadun toivoisi olevan huippuluokkaa, siinä tapauksessa.

Vastaa
MrC00L
MrC00L

2

Ei Hitto mitkä saippuakupit, tossa on kyllä suunnittelijan iso pyörä heilahtanu pahemman kerran! Ja otsikossa huvittaa suuresti maininta "Ylihintaiseksi väitetyistä" Nehän on aivan h*lvetin kalliita ottaen huomioon siihen mitä saat, Sennheiser, Audiotechnica, Bose, siinä samaan hintaan kuin monsterin luurit mutta 100X Paremmat sekä äänenlaadulta että hinta-laatusuhteeltaan.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.