Google aikoo kehittää kilpailijan Sirille?

1
Manu Pitkänen

Google aikoo kehittää kilpailijan Sirille?
Google on ostanut ohjelmistoyhtiö Clever Sensen, joka kehittää Alfrediksi kutsuttua henkilökohtaista avustajaa mobiililaitteille.

Kaupan arvioidaan tarkoittavan käytännössä sitä, että Google integroi tulevaisuudessa parannetun version Alfredista Androidiin samaan tapaa kuin Apple teki Sirin ja iPhone 4S:n kohdalla. Alfred on ilmainen mobiilisovellus, jonka voi asentaa Android- ja iOS-laitteille.

Toimintojen suhteen siinä on paljon samaa kuin Sirissä, vaikka se ei olekaan yhtä monipuolinen. Sen toiminnot keskittyvät lähinnä ravintoloiden ja muiden vastaavien paikallisten palveluiden ympärille. Googlen hoteissa Alfrediin on kuitenkin mahdollista tehdä paljon parannuksia ja uudistuksia sekä integroida se tiiviisti Googlen nykyisiin palveluihin. Aiemmin tänä vuonna Google osti ravintola-arvosteluihin keskittyneen Zagatin.



Ajan myötä Alfred oppii tunnistamaan käyttäjänsä mieltymyksiä ja siitä kehittyy kokoajan henkilökohtaisempi avustaja.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.