Valtava turva-aukko löytyi GSM-verkoista

3
Matti Robinson

Valtava turva-aukko löytyi GSM-verkoista
GSM-verkosta on löytynyt vakava turva-aukko, joka mahdollistaa minkä tahansa GSM-puhelimen kaappaamisen etänä. Kaappaus mahdollistaa esimerkiksi soittojen ja tekstiviestin lähettämisen maksullisiin huijausnumeroihin. Turva-aukosta kerrottiin Berlinissä järjestettävän hakkeritapahtuman yhteydessä.

Saksalaisen turvayhtiön Karsten Nohl kertoi Reutersille, että lyhyessä ajassa voidaan ottaa yhteys jopa satoihin tuhansiin puhelimiin. Vaikka aukko mahdollistaa kontrolloinnin valtaosalle maailman puhelinkannasta, ei toistaiseksi ole tiedossa laajamittaisia huijausyrityksiä. Saman tyylisiä huijauksia on pienemmässä skaalassa kuitenkin jo tehty.

Erityisesti yhtiöiden lankalinjoihin on aiemminkin kohdistettu hyökkäyksiä, joilla kerätään rahaa maksullisten numeroiden avulla. Paljastuneen aukon myötä huoli laajenee miljardeille ihmisille peräti 80 prosenttiin matkapuhelinväestöstä.

Tutkijoiden mukaan käyttäjien turvallisuutta on helppo parantaa operaattoreiden toimesta esimerkiksi yksinkertaisilla ohjelmistopäivityksillä. Mikään Gsmmap.org-sivustolla mukana olevista 32 operaattorista 11 maassa ei Nohlin mukaan tarjoa kovinkaan hyvää tietoturvaa. Mukana ei vielä ollut yhtään suomalaisoperaattoria, mutta uusia maita odotetaan kartalle kuluttajien avustuksella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Edge 50 Fusion – hinta laskenut -30%

Motorola Edge 50 Fusion
239 € Proshop
279 € Hobby Hall
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (3)

Bluejack
Bluejack

3

voisiko joku kaapata tai murtaa minut ja minun websivut sekä viedä minun minuuteni + ad tunnarit.. olen ikuisesti kiitollinen sille feikille. EiHÄN se käy tietenkään koska olen käynyt armeijan ja syön lihaa. Enkä kasvata hiuksia tai kiillota kynsiä tai kirjoita 100 minä sanaa minuutissa. xd

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.