Nokia aikoo aloittaa pitkään odotetun Belle-päivityksen jakelun ensi viikolla. Päivitys tulee ladattavaksi suoraan puhelimen kautta nykyisiin Anna-versiota käyttäviin puhelinmalleihin.
Nokia vahvisti Belle-päivitysten aikataulun Twitter-tilillään. Yhtiön aiemman antaman tiedon mukaan päivitys tulee saataville seuraaviin puhelinmalleihin: N8, E7, E6, X7, C6-01, C7 ja Oro.
@farkasondro Hi Ondrej, Nokia Belle will be on the way from next week. You can see more details of the release here: nokia.ly/uLzeLX
? Nokia (@nokia) January 17, 2012
Ensimmäiset Belle-versiolla varustetut puhelimet saapuivat markkinoille jo aiemmin, kun Nokia 701, 700 ja 603 puhelimet toimitettiin alusta alkaen uusimmalla ohjelmistoversiolla varustettuna.
Bellen uudistuksiin kuuluu esimerkiksi kotiruutujen määrän kasvattaminen nykyisestä kolmesta kuuteen ja paremmat ja enemmän muokkausta mahdollistavat widget-sovellukset kotiruuduille. Lisäksi muutoksia on tullut lukitusruutuun, joka näyttää enemmän tietoja yhdellä vilkaisulla, puhelimen navigaatioon ja Android-tyyliseen yläpalkkiin sekä NFC-toimintoihin sitä tukevissa puhelinmalleissa.
PÄIVITYS 18.1 12:05: Nokialla tuntuisi oleva pieniä sisäisiä viestintäongelmia, sillä yhtiö korjasi eilistä ilmoitustaan Belle-päiviysten alkamisesta. Korjatun tiedon mukaan päivitykset alkavat vasta helmikuussa, kuten aiemmin on puhuttu.
@farkasondro Hi,I'm correcting the sw update info tweeted to you yesterday. Update comes available starting from Feb.Sorry about wrong info!
? Nokia (@nokia) January 18, 2012








yamaneko @ 18.1.2012 11:55
Vitsi vitsi :D
akse @ 18.1.2012 11:57
Vähän myöhään tuli tää.. nyt on juttua että toi oliki väärää tietoa.. tuleeki helmikuussa niinku oli aiemmi puhuttu. :)
squi @ 18.1.2012 12:06
@1 ja 2, no niinpä tuntui olevan :) Päivitin uutista.
villeke @ 18.1.2012 12:13
Ja eilen kun liitin E7-00 puhelimen Nokia Suiteen (piuhalla) niin siinä välissä se yhtäkkiä ilmoittikin update softa-osiossa että juu Belle on ladattavissa sun puhelimelle! Voi sitä riemunkiljahdusta ja säpinää. Sit siinä tuli jotain muuttujaa eli työasia ja jouduin ottamaan puhelimen hetkeksi offline (tää noin puolenpäivän aikaan). Kun kytkin sen uudestaan kiinni ei ollut mitään Belleä :-(.... eikä kotona illalla yrittäessäni mikään kone antanut Suitella samaa ehdotusta. Tänään sitä update plavelu on jopa kai alhaalla kun siihen ei edes pääse kytkeytymään.
Varmaan tarvii vaan sitten odotella ensi viikkoon. Harmi. Ehkäpä kokeilivat tuota update-jakelua vaan hetken siinä samalla kun minä satuin koplaamaan puhelinta.
Onko muut onnistuneet samoin?
Muuten, tuo yllä oleva "more details here" osoite ei ainakaan mulla vie muuta kuin dead endiin. Onko tuo joku spesiaali osoite vai enkö vain ymmärrä. Kokeilin sekä puhelimella että läppärillä. Nada.
raiku92 @ 18.1.2012 12:57
öö mitäs vittua? mun 2 kaverin n8:ssa on jo Belle...
My mind is full of fuck
mikis1 @ 18.1.2012 14:12
@5 kyllähän sen bellen on saanu epävirallisia reittejä pitkin jo pitkän aikaa.
Itekki tosiaan kovasti oon ootellu tota belleä N8:lleni..
raiku92 @ 18.1.2012 14:44
@6 jep sillainhan ne sen saikin ;)
Samsung!. (vahvistamaton) @ 18.1.2012 18:02
Nokiahan se näköjään PELLEilee vaan täällä asiakkaiden kustannuksella!!. ;)
Ranvier @ 18.1.2012 19:35
@8: Kukahan se täällä pelleilee ja trollailee?
3rd_party @ 18.1.2012 20:31
@8 Samsung Galaxy S saa ICS:n... ei saakaan... saa ehkä sittenki... no ei kyllä saakaan...
Nokialla kyllä tökkii hieman viestinnän ohjeistus kun ristiriitaisia tietoja pukkaa joka tuutista. Mahtaakohan 500 saada koskaan Belleä, sitäkin taitaa olla monenlaista tietoa liikkeessä (tuossahan vastattiin juuri sitä koskevaan kysymykseen, mutta ei sitä päivitetävien laitteiden listassa näy)?
foliomanne @ 18.1.2012 22:18
@10 samppa sentään on toiminut (aina?) varsin mallikkaasti, vaikka ei päivitystä tulisikaan. ainakin n8 on täysi pommi annalla ja jos totta puhutaan, en usko että n8:sta puhelinta saadaan, vaikka tulisi donnat ja carlat, edes öhkö-päivitys ei tätä paskaa saa korjattua. kuvat on tosin jees, paitsi selaimessa, koska teho ei vain riitä.
Ranvier @ 18.1.2012 22:37
@11 Ei todellakaan. Samppaa saa bootata monta kertaa päivässä. Välillä boottailee myös ihan itsekseen. Sitte se välillä tahtoo oikeen kunnolla jökkiä ja miettiä.
akse @ 19.1.2012 01:30
Kaikissa niissä on ongelmia :D maemossa oli suht vähän ja jos jotain oli ni halutessa pystyit säätää aika hyvin kuntoon .)
3rd_party @ 19.1.2012 08:34
@11 ei tuossa N8:ssa mitään muuta vikaa ole kuin surkea selain. Toki laitteen optimoiminen vie oman aikansa, mutta jos säätämiseen jaksaa käyttää jonkun tunnin toimii laite ihan hyvin.
intimon (vahvistamaton) @ 19.1.2012 12:49
joo, samat sanat ton eilisen kanssa. ovi suite ilmoitti että belle ladattavissa, latasin sen ja kaikki ok, mutta ei se ohjelmisto ole annasta belleksi muuttunut????
ookkona tyhmä (vahvistamaton) @ 19.1.2012 18:20
11. Saa olla AIKA tyhmä,jollei tajua tai huomaa että sovellukset ovat ne syyt jos pitää buutata!. ;) Nimim.Ranvier taitaa olla vähän sellainen. =)
Ranvier @ 19.1.2012 18:46
@16 Et taida tästä nykyteknologiasta oikein mitään tietää? Android-puhelimet pitää joo bootata senkin takia, että se käyttö rupee tökkimään jo sen takia, että se on ollu yli vuorokauden putkeen päällä, vaikka niitä sovelluksia ei olisikaan auki.
Ranvier @ 19.1.2012 18:50
@16 Kysynkin sulta vielä, että sunko mielestä on muuten ihan normaalia ja hyväksyttää, että kaikkia sovellusten takia puhelinta pitää olla koko ajan boottailemassa, kun asian noin ilmaistit?
Kake41 @ 20.1.2012 07:51
Se päivitys, missä lukee jotain Bellestä, liittyy Nokia Suiteen. Nokia Suiteen on saatavalla päivitys, joka parantaa Bellen ladattavuutta kännykälle.