*
 

Missä on Androidin navigointi, Google?

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 27.1.2012 12:15 Kommentteja (35)
Missä on Androidin navigointi, Google? Älypuhelimien tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat nykyisin tietysti puhelin- ja tekstiviestiominaisuuksien lisäksi verkkoselain, sovelluskaupat sekä kartta- ja navigointipalvelut. Googlen Android-alustalla kaksi ensiksi mainittua on hyvällä tolalla, mutta navigointipalveluissa on petrattavaa kotimaassamme. Suomi lukeutuu maihin, joissa Google ei tarjoa navigointipalvelua.

Androidsuomi-blogi onkin päättänyt ottaa härkää sarvista ja käynnistänyt sivustollaan pienimuotoisen addressin. Sivustolla pyydetään käyttäjiä arvioimaan Android Marketissa Google Maps -sovellus, jonka lisäksi toivotaan jättämään uutiskommentti palvelun tarpeellisuudesta. Kommentit kerätään ja viedään Barcelonassa järjestettävän Mobile World Congressin yhteydessä Googlen osastolle.

Puhelinvertailu.com liittyy Android Marketin kanssa nimien keräykseen. Mikäli omistat Android-laitteen ja haluaisit nähdä navigoinnin toimivan myös Suomessa, seuraa alla olevia ohjeita. Tämän uutisen kommentit toimitetaan yhdessä Androidsuomen kommenttejen kanssa Googlelle.


1. Käy antamassa puhelimella tai tabletilla Google Mapsille haluamasi 1-3 tähden arvosana Android Marketissa ja laita palauteviestin sisällöksi "Enable navigation in Finland"

2. Jätä kommentti, jossa kerrot oman mielipiteesi ilmaisen navigoinnin puuttumisesta tämän artikkelin viestiketjuun, sillä viemme kommentit henkilökohtaisesti Googlen osastolle Barcelonan MWC-messuilla.

3. Jaa tämä artikkeli suosimissasi sosiaalisen median palveluissa

Lisää uutisotsikoita

35 kommenttia »

  1. wictro (vahvistamaton) @ 27.1.2012 12:29

    Mulla vaan navigoi androidi ihan kivasti google mapseilla, saa jopa suomen kielisen puheen.

    eli ei viivy, jos vaan asentaa jenkkiversion googlemapseista.

    tää on saman tason uutinen kun applen "uusi" facetime, silloin oli nokialla ollut jo videopuhelut varmaan 6-vuotta ihan arkipäivää

  2. Ranvier @ 27.1.2012 12:34

    GPS navigation is one of the most important features of smartphones nowadays. The fact that Google hasn't enabled navigation in Finland makes you consider jumping to an another platform. For example Nokia has a great GPS navigation in their Lumia phones. And we Finns are very patriotic people!

  3. Winphonedroid (vahvistamaton) @ 27.1.2012 12:40

    Well I didn't give any feedback at Android market, cause I don't have any Android device. But quess why.. Could lack of navigation be the answer why no android devices for me, I wonder, I wonder.. ;)

  4. androidsuomi (vahvistamaton) @ 27.1.2012 12:43

    @wictro: ei se jenkkiversio toimi, vaan tarvitset suojaukset murretun version joka menee rikki mikäli päivität sen android marketista.

  5. leikas @ 27.1.2012 12:44

    The lack of free navigation is really starting to annoy me. It should not be that hard to enable it in Finland. I feel like Google don't really care about us customers. I paid over 400 euros of my Nexus S and when you compare it to my last phone, Nokia C5, that cost 80 euros including free navigation, it feels silly that I don't have it now.

  6. rk62 @ 27.1.2012 13:01

    Etenkin nyt kun Maanmittauslaitoksen kartatkin on avattu julkiseen käyttöön ilmaiseksi, ei Googlella ole mitään tekosyytä olla avaamatta navigointia.

  7. KaaliX @ 27.1.2012 13:10

    Enable navigation in Finland

  8. Jupsu @ 27.1.2012 13:11

    Please google enable navigation in finland! navigation is most important feature for me in android phones and now i have to use other softwares that have crappy maps, and its annoying me!

  9. Homeworld123 @ 27.1.2012 13:12

    @wictro
    Osta Nokian älypuhelin, niin ei tarvitse ihmetellä.

  10. nn (vahvistamaton) @ 27.1.2012 13:16

    Offline-kartat puuttuvat edelleen, joten käytännössä navigointi on täysin hyödytön.

  11. Lkanen (vahvistamaton) @ 27.1.2012 13:40

    Enable navigation in Finland

  12. n9 (vahvistamaton) @ 27.1.2012 13:45

    Ostakaa N9, ette kadu.

  13. androidsuomi (vahvistamaton) @ 27.1.2012 13:46

    @nn olet väärässä jo pelkästään Google maps tukee itsessään karttojen lataamista muistiin.

  14. Henry1979 @ 27.1.2012 13:47

    kyl on hanurista joo ku ei navi toimi :'(

  15. kummallista (vahvistamaton) @ 27.1.2012 14:05

    Hassua, että tällä on tullut jo muutaman kerran navigoitua ja nyt vasta kerrotaan, että ei sellaista olekkaan.

  16. Jiiu @ 27.1.2012 14:25

    Yli vuoden navigoinu ja nyt kerrotte että se ei toimi :D

  17. Henry1979 @ 27.1.2012 14:29

    #15 #16 ai suomeks molottaa ajo-ohjeet? Miksi mulla ei toimi?????????????????????

  18. skosunen @ 27.1.2012 14:41

    Enable navigation in Finland

  19. Thor1993 @ 27.1.2012 15:15

    Just got my first car 2 days ago and now I do need a navigator and pretty badly.
    I have HTC's Android phone and I'd love to have Google Maps with turn-by-turn navigation. It would be awesome.

  20. TemeTee @ 27.1.2012 15:16

    Laittakaa sinne sellasia terveisiä että eilen tuli Lumia 800 enkä vois olla tyytyväisempi. Navigaatiokin valmiina. Pitäkää google paskat tunkkinne.

  21. dejavu420 (vahvistamaton) @ 27.1.2012 19:17

    brut maps toimii ihan hyvin :D

  22. käyttäjä9001 (vahvistamaton) @ 27.1.2012 21:44

    I used Google navigation in France and it was great! Using my android device in Finland feels like it is missing a vital functionality. It is time to enable navigation in Finland.

  23. Bluejack @ 27.1.2012 21:50

    no,nyt on sivut ytimessä aiheessa jolla huomio herää,mainostuloja unohtamatta. Googlen navigointi pitää varmaan beta tilaa guinnesin rajat ylittäen helposti 2000 -luvun. eli ei valmistu koskaan.

  24. anttiheikki @ 28.1.2012 01:05

    Enable Navigation in Finland! Ty :D Mjaa, siitä kuitenkin puuttuu GPS:sällä tarkistettu nykyinen ajonopeus ja muutenkin pitäis vähän hioa sitä "kulmikasta" liikkumista esim kaarteissa. Jotenkin tökkivää :O Meanwhile ostakaa TomTom ^^

  25. tonttila @ 28.1.2012 08:17

    Pitäiskö kumminkin avata uusi ketju jota vähän siivottaisiin, tuollaiset tunkki-jutut vähän pilaa koko homman..

  26. yussef @ 28.1.2012 09:22

    Kyllä sen navigoinnin saa toimimaan pienellä kikkailulla.
    En kuitenkaan tiedä, onko tuo sen arvoista. Puheääni on niin epäselvä, että yksistään sen takia en käytä tuota oikeastaan ollenkaan. Outoa, ettei google saa aikaiseksi parempaa.

  27. Aeroxz @ 28.1.2012 10:33

    Smartphones are conquering the world, in small countries too. In these countries you can't use your Android phone as navigator. That is big thing, because smartphone's biggest features are calling and messaging features, then internet browser and then maps and navigation. Please, Google, release navigation to Finland that we can use our Android devises fully in small countries.

    Että semmosta...

  28. Oikeasti? (vahvistamaton) @ 28.1.2012 13:45

    Kyllä sen navikoinnin saa toimimaan.. mut parempi se olis jos sen sais vaan ladata ilman kikkailuja.

  29. kpalmune @ 29.1.2012 02:14

    Enable Google Navigation in finland on android! Need to use brut navigation.

  30. n1p4 @ 31.1.2012 07:50

    Please Google, enable navigation in Finland. Ive really needed it few times, and its frustrating. Its like something important is missing, so please, unlock navigation.

  31. n1p4 @ 31.1.2012 07:50

    Please Google, enable navigation in Finland. Ive really needed it few times, and its frustrating. Its like something important is missing, so please, unlock navigation.

  32. SGSII on tyytyväinen (vahvistamaton) @ 31.1.2012 08:24

    Enaboilaa navigointi in finlandias!!1

  33. jaih @ 31.1.2012 09:41

    Enable navigation in Finland!!!

  34. tare84 @ 31.1.2012 12:56

    Enable navigation in Finland! I want use it!!!

  35. desirez (vahvistamaton) @ 31.1.2012 15:57

    I got so excited when they first announced that 2.1 would include navigation. I had a low-end T-mobile pulse back then and I had to wait for a LONG time to get the 2.1 update just to realize that navigation wont work here. That was about 15 months ago and ever since theyve been saying "soon soon"... What a disappointment it was when I didnt get my bragging rights against Nokia users, who really got their satnav! Not good, not good at all...

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Asha 203 Nokia Asha 203
alkaen 49 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 360 €
vertaa hintoja >>
Sony Xperia S Sony Xperia S
alkaen 403 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 323 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Samsung Galaxy Mini

Samsung Galaxy Mini

wipe2000 "Kyseinen puhelin tuli ostettua peruskoululaiselle. Ominaisuuksiltaan perus-Android (2.3.5), mutta oikeastaan hieman yllättävää oli se, kuinka hyvin kaikki toimii melko hitaallakin (600 MHz) prossulla. Angry Birdsit ja Fruit Ninjat pyörivät nykimättä. Näytössä on paperilla melko vähän pikseleitä, ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (9)
Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä (16.5.2013 17:40)
Applen App Store on yhtiön mukaan saavuttanut 50 miljardin latauksen rajan. Google ennätti juuri eilen ilmoittaa Androidin Play-kaupan yltäneen 48 miljardiin sovelluslataukseen, joten Applen ....
Kommentteja (7)
Microsoft: Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan Microsoft: "Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan" (16.5.2013 15:18)
Microsoft on vastannut Googlen aiemmin esittämään vaatimukseen Windows Phonen tuoreen YouTube-sovelluksen poistamisesta jakelusta. Googlen mukaan sovellus rikkoo useita YouTuben rajapinnan ehtoja, ....
Kommentteja (29)
Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa (16.5.2013 10:02)
Google vaatii Microsoftia lopettamaan viime viikolla julkaistun YouTube-sovelluksen levittämisen. Lisäksi kaikki jo asennettujen sovellusten toiminta tulisi estää kuluvan kuun 22. päivään mennessä. ....
Kommentteja (13)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Asha 203 Nokia Asha 203
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Sony Xperia S Sony Xperia S
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.