Yle: Valtio luopuu viimein lankapuhelimista

2
Teemu Laitila

Yle: Valtio luopuu viimein lankapuhelimista
Yle kertoo, että Suomen valtio aikoo siirtää työntekijöidensä puhelinliikenteen kokonaan matkapuhelimiin. Ylen mukaan muutoksella säästetään arviolta 14 miljoonaa euroa.

Matkapuhelinliittymien yhteismääräksi tulee noin 4500 ja suuri osa säästöistä tulee työntekijöiden sisäisten puheluiden muuttumisesta maksuttomiksi.

Samassa yhteydessä valtio uudelleenkilpailutti puhelinliikenteen tarjoajan ja operaattoriksi valikoitui aiemman TeliaSoneran sijaan Elisa, joka saa kaupan myötä noin 100 000 uutta asiakasta. Jättiasiakkaan menettänyt TeliaSonera on valittanut kilpailutuksesta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. "Valitus oli odotettavissa, kun noin kaksi prosenttia Suomen markkinoista siirtyy toiselle", toteaa Valtiokonttorin tietoliikennepäällikkö Lasse Melkko Ylelle.

Valtion puhelinkulut ovat vuosittain noin 20 miljoonan euron tasolla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentit (2)

ep_
ep_

1

Juuri luin YLE:n uutisista tämän ja heti sen jälkeen RSS-syöteessä näkyi PV:seenkin tulleen tämä juttu. :)

Vastaa
Jallu59
Jallu59

2

Ja meidän huonokuuloisten asiointi valtion viranomaisten kanssa tulee entistä hankalammaksi, kun GSM:n häviöllinen puheenkoodaus puristaa 64kbit/s streamin 9,6kbit/s siirtokanavaan. Saa koko-ajan pyytää toistamaan sanottua, kun siirtotie hukkkaa ison osan tarvitsemastamme äänestä.

Esimerkki: Kännyssä en pysty ymmärtämään englantia, vaikka pystyn naamatusten loistavasti keskustelemaan ulkolaisten ihimisten kanssa englanniksi.

Äänenlaatua langattomiinkin siis kiitos ! Siirtokapasiteetti on GSM:n alkuajoista kehittynyt niin, että puheenkoodauksesta voitaisiin jo luopua.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.