Videolla: Lumiaa markkinoidaan liikeohjatulla Angry Birdsillä

2
Matti Robinson

Videolla: Lumiaa markkinoidaan liikeohjatulla Angry Birdsillä
Nokian näyttävä Lumia-markkinointikampanja on ollut esillä erityisesti Euroopassa, mutta myös kengurumaan kaduilla on nähty yhtiön Windows-puhelimia esitteleviä tempauksia. Nokia Australian YouTube-tilille on lisätty video, jossa paikalliset pääsevät nauttimaan maksikokoisesta laajennetusta todellisuudesta (augmented reality) Xbox 360 Kinectin tyyliin.

Kadulle pystytetyllä valotaululla pääsee pelaamaan ensimmäistä Angry Birds -peliä, joka toimii laajennetussa todellisuudessa. Videon perusteella kyseessä on tosin ennemminkin teknologiademo kuin peli, sillä lintujen potkimisella ei näytä olevan juurikaan päämäärää.

Angry Birdsin lisäksi valotaululla pääsee tanssimaan Australiassa ilmeisen suosittua musiikki- ja tanssitähteä Timomaticiä vastaan. Kyseisen herran otteita on nähty maapallon toisella puolella So You Think You Can Dance -tanssikilpailussa (Suomessa Dance).



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (2)

N8okia
N8okia

1

Hyvää mainosta nokialle. Tällänenku tulis suomeen ja muuallekki maailmaan ni kuuluisuus varmaaan lisääntyis ja sehän tekisi hyvää bisnekselle...

Vastaa
JoniS
JoniS

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tr:

"Angry Birds -hittipelin uutta avaruusversiota Angry Birds Spacea ei tuoda lainkaan Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmän päätelaitteisiin. Syynä on Windows-laitteiden huono kysyntä, peliä julkaisevan Rovion markkinointijohtaja Peter Vesterbacka sanoo."

http://www.itviikko.fi/uutiset/2012/03/...ota/201225875/7

Tässä taas nähdään ettei Windows Phone -puhelimet myy

ei ne nyt järin kauaa vielä ole markkinoilla ollut edes, tillanne voi parin vuoden sisällä muuttua paljonkin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.