*
 

Piirto-ohjelma vei Angry Birdsin ykköspaikat

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 5.4.2012 18:10 Kommentteja (4)
Piirto-ohjelma vei Angry Birdsin ykköspaikat Nopean suosion saavuttanut Draw Something on viemässä sovelluskauppojen ykköspaikan suomalaisen Rovion pitkään listojen kärjessä keikkuneelta Angry Birdsiltä eri versioineen. Draw Something on ladatuin maksullinen sovellus sekä Googlen Play-kaupassa että Applen AppStore-kaupassa.

Draw Something on käytännössä vanha Piktionary-peli älypuhelimille ja tableteille sovellettuna. Tarkoituksena on piirtää kuvia annettujen sanojen perusteella muiden arvatessa mitä raapustus esittää.

Applen kaupassa Draw Something on myös ladatuin ilmainen sovellus, kun Android-käyttäjien keskuudessa ilmainen mainosrahoitteinen versio on sijalla neljä.

Yllätyssuosion saavuttanut Draw Something on OMGPOP-yhtiön kehittämä. Kasvaneiden käyttäjämäärien myötä sosiaalisten pelien jättiläinen (esimerkiksi Facebookin Farmville-pelien kehittäjä) Zynga kiinnostui kehittäjästä ja osti OMGPOP:n 180 miljoonan dollarin hintaan.

Piirtelypelin suosio ei ole laantumassa lähiaikoina, sillä Draw Something kerää edelleen uusia käyttäjiä tasaiseen tahtiin.

Edit: tarkennetu kuvausta pelistä.
Tägit: Draw Something

Lisää uutisotsikoita

4 kommenttia »

  1. keke1- (vahvistamaton) @ 5.4.2012 18:49

    Uutisessa olisi hyvä myös mainita vähän minkä tyyppisestä pelistä on kyse. Muuten jää vähän liikaa kysymysmerkkejä täst äuutisesta. Kaikki ei kuitenkaan tiedä mistä on kyse.

  2. user_org (vahvistamaton) @ 6.4.2012 10:23

    1@
    >Uutisessa olisi hyvä myös mainita vähän minkä tyyppisestä pelistä
    > on kyse.

    Otsikossa puhutaan piirto-ohjelmasta, ei pelistä, mutta itse uutisessa on kerrottu ohjelmasta jotain, ei paljoa, mutta ja siitä kuvauksesta selviää että peli, myös millainen.


    @uutinen
    >Draw Something on käytännössä vanha Piktionary-peli
    >älypuhelimille ja tableteille sovellettuna. Tarkoituksena on
    >piirtää kuvia annettujen sanojen perusteella muiden arvatessa
    >mitä raapustus esittää.

    Tuskin klikkauksia olisi tramaattisesti vähentänyt jos otsikko olisi ollut vähemmän harhaanjohtava.

  3. Bluejack @ 7.4.2012 17:31

    Ois tuosta nyt ehkä monipuolisemmankin voinut saada aikaan tuolla budjetilla mikä taustalla pyörii. Pakko rahastus ahdistaa heti miten peliä hetken pelaa.Ehkä mainitsemisen arvoista voi olla että mitään kielivaihtoehtoja peli ei tarjoa erikseen vaan kaikki piirrettävät sanat tulee lontoon murteella.

  4. delic @ 9.4.2012 18:17

    Tuli vasta viikonloppuna tutustuttua tähän peliin ja on kyllä loisto peli. Jos tykkäät piirustuspeleistä tyyliin pictionary tai piirrä ja arvaa tms. tulet todennäköisesti viihtymään tämänkin parissa.

    Pelin käyttöliiitymä ja graafinen tyyli on onnistunut, peli innostaa pelaamaan ja se näyttää hauskalta.

    On mm. hauskaa pelata kaveria vastaan jonka voi kutsua esim facebookista tms pelaamaan ja kaveri voi pelata omalla android luurilla ja itse voit pelata millä sitten pelaatkin.

    Varsinkin iPadilla tämä peli on ollut erittäin hauskaa ja koukuttavaa. Puhelimen näytöltä en ole itse lainkaan koittanut, että millainen fiilis sillä on pelata.

    Tässä pelissä on todella paljon potentiaalia, mielenkiintoista odotella päivityksiä, että mitä lisää keksivät vai keksivätkö mitään.

    Symbian ja WP7 käyttäjät eivät tällä hetkellä pääse kyseisestä pelistä nauttimaan, se voi olla ikävä takaisku kun kaverit vaikka koulussa välitunneilla piirtelevät toisilleen ja jos sinulla on symbian luuri et voi ottaa osaa pelailuun tai vaikkapa omistat hienon uuden lumia puhelimen niin jäät ainakin toistaiseksi ilman tätä peliä.

    Luulin ensin, että tämä peli olisi sellainen, että mennään johonkin huoneesseen ja monet arvaa mitä yksi piirtää, mutta tämä olikin erilainen.

    Eli piirretään vain yhdelle käyttäjälle ja sen kanssa kerätään pisteitä ja noustaan uusille tasoille sitä mukaan kun tiedetään. Peli on myös siitä hyvä, että kun joku jossain piirtää sulle kuvan niin laite ilmoittaa push ilmoituksena milloin tämä kyseinen henkilö on arvannut kuvasi ja piirtänyt sinulle uuden kuvan. Eli tätä peliä ei tarvi seurata koko ajan vaan laite ilmoittaa sitten kun on sinun vuoro.

    Uusia pelejä voi taustalle lisätä niin paljon kun haluaa (tai voi siinä joku raja olla, ei ole vielä ainakaan tullut vastaan), eli mitä enemmän haluaa piirtää sitä enemmän lisää pelikavereita joita voi siis lisätä myös ympäri maailman ihan randomilla.

    Peli innostaa myös jatkamaan pelaamista koska mitä enemmän pelaat sitä enemmän saat kolikoita joilla voit ostaa uusia väripaketteja.

    Peliä on nyt ladattu jo huikeat 50 miljoonaa kertaa.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 90 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 323 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 496 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Apple iPhone (8GB)

Apple iPhone (8GB)

Amstrad "Plussat: +iPod Miinukset: -ei ole moniajoa -ei voi lähettää MMS-viestejä -tekstiviestejä ei voi poistaa yksitellen -tekstiviestitilassa ei näy montako merkkiä olet kirjoittanut -ei voi kuvata videota -vain 2mpix kamera ilman MITÄÄN valaistusta -ei voi käyttää modeemina -bluetooth ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi (19.5.2013 20:51)
AfterDawn etsii yhteistyössä Samsungin kanssa jäseniä AfterDawnin testiryhmään, jonka ideana on saada oikeita käyttäjäarvioita Samsung Galaxy S 4:sta suoraan AfterDawnin käyttäjiltä. Valitsemme ....
Kommentteja (13)
Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (10)
Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä (16.5.2013 17:40)
Applen App Store on yhtiön mukaan saavuttanut 50 miljardin latauksen rajan. Google ennätti juuri eilen ilmoittaa Androidin Play-kaupan yltäneen 48 miljardiin sovelluslataukseen, joten Applen ....
Kommentteja (7)
Microsoft: Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan Microsoft: "Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan" (16.5.2013 15:18)
Microsoft on vastannut Googlen aiemmin esittämään vaatimukseen Windows Phonen tuoreen YouTube-sovelluksen poistamisesta jakelusta. Googlen mukaan sovellus rikkoo useita YouTuben rajapinnan ehtoja, ....
Kommentteja (32)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.