*
 

HTC:n liikevoitto romahti viime vuoden aikana

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 6.4.2012 16:25 Kommentteja (9)
 HTC:n liikevoitto romahti viime vuoden aikana Taiwanilainen puhelinvalmistaja HTC on julkaissut viralliset talouslukunsa (pdf) vuoden 2012 ensimmäisen vuosineljänneksen osalta. Yhtiön tuloksen odotettiin jäävän erittäin vaisuksi ja ennustukset pitivät paljolti paikkansa.

Ensimmäisen neljänneksen aikana yhtiön liikevaihto oli noin 1,7 miljardia euroa. Vuosi takaperin liikevaihto oli vielä noin 2,6 miljardia, mikä tarkoittaa lähes 35 prosentin pudotusta. Vielä dramaattisempi oli pudotus yhtiön liikevoitossa. Kun viime vuonna voittoa kertyi verojen jälkeen runsaat 385 miljoonaa euroa, niin tänä vuonna viivan alle jäi noin 115 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa jopa 70 prosentin pudotusta verrattuna vuodentakaiseen.

HTC on selittänyt heikentynyttä tulosta matkapuhelinalan kilpailun tiukentumisella sekä maailmantalouden heikolla tilalla. HTC:n viimevuotinen tarjonta ei ole onnistunut vakuuttamaan kuluttajia samaan tapaan kuin Samsungin Galaxy-sarja tai Applen jatkuvasti hyvin myyvät iPhone-puhelimet. Tänä vuonna HTC on muuttamassa strategiaansa ja yhtiö aikoo keskittyä aiempaa enemmän muutamien high-end-puhelinten markkinointiin. Strategian ensimmäinen osa on yhtiön Barcelonassa MWC-messuilla julkaisema One-sarja, joka on ensimmäisissä arvioissa saanut pääosin erittäin positiivisia arvioita.
Tägit: liikevaihto HTC

Lisää uutisotsikoita

9 kommenttia »

  1. miksuh2 @ 6.4.2012 22:46

    Olen tätä jo pidemmän aikaa odottanutkin tapahtuvaksi Android-leirissä. Androidin nopea kasvu voidaan helposti nähdä nuoren alustan alkurynnistyksenä, joka perustuu uutuudenviehätykseen ja siihen, että suuri määrä yrityksiä ryntää yrittämään saada oman osansa kasvusta. Mutta sellainen kehitys ei voi jatkua loputtomiin, liian nopea kasvu johtaa helposti kuplan syntymiseen kun kuvitellaan, että markkinaa riittää kaikille. Kun kupla puhkeaa, niin sillon alkaa karsiminen ja lopulta jäljelle jää lähinnä vahvimmat. Luulen, että aletaan olla aika lähellä sitä kuinka paljon Android voi kasvaa suhteessa muihin älypuhelinalustoihin ja se alkaa aiheuttaa ongelmia muille kuin vahvimmille, eli Androidin tapauksessa Samsunfille. Android-valmistajat joutuvat kilpailemaan keskenään, ja se käy helposti veriseksi.

    Lisäksi kehittäjät ovat jo pitkään varotelleet Androidin repivän itsensä kappaleiksi pirstoutumisen takia. Se ei ainakaan auta asiaa.

    Eli monille valmistajista Androidista on tulossa palava porauslautta, jolta saatetaan hyvinkin alkaa nähdä joukkopakoa lähitulevaisuudessa.

  2. Aloc @ 7.4.2012 12:42

    Eikä ole. Jotkut valmistajat (HTC ja Sony) vaan eivät saa tuotteitaan myydyksi tarpeeksi koska halpojen valmistajien mukaan tulon myötä kilpailu on kovempaa. HTC: tapauksessa heillä on kehnommat näytöt ja kamerat kuin Samsungilla ja kymmenien likipitäen samannäköisten tuotteiden sinkoaminen markkinoille ei varmasti paranna asiaa. Lisäksi HTC:tä voi syyttää huonoista investoinneista.

    Ei tuo Android ole mihinkään kuolemassa vaikka tuo pirstaloituminen onkin ikävä asia. Se in jo ios:ää isompi asia jenkeissä mikä on hyvin iso markkina-alue, puhumattakaan Aasiasta.

  3. Bluejack @ 7.4.2012 16:39

    Lainaus:miksuh2
    Olen tätä jo pidemmän aikaa odottanutkin tapahtuvaksi Android-leirissä. Androidin nopea kasvu voidaan helposti nähdä nuoren alustan alkurynnistyksenä, joka perustuu uutuudenviehätykseen
    Kyllä, just näin.. joukkopakoa ei liene suuntaan kun samsungin leiriin korkeintaan jonka htc myönsi jo aikoja sitten galaxy mallistosta
    htc tekee huippuluureja.

    Vai symbian leiriinkö ne karkaa? xd

  4. miksuh2 @ 7.4.2012 18:20

    @4 Bluejack

    Mihin ihmeen Samsungin leiriin? Et nyt ilmeisesti tajunnut yhtään mit'ään siitä mitä sanoin, Minä puhuin laitevalmistajien joukkopaosta Androidilta,. Viitsisitkö kertoa mikä kumma on se Samsungin leiri, johon muut Android-laitevalmistajat muka liittyy? Badaako meinaat?

  5. Bluejack @ 7.4.2012 18:45

    Lainaus:miksuh2
    Mihin ihmeen Samsungin leiriin?
    да!!


    Lainaus:
    Minä puhuin laitevalmistajien joukkopaosta Androidilta
    Kerro tästä paosta lisää!

  6. miksuh2 @ 7.4.2012 18:53

    @6 Bluejack

    Sun omakuva vai?

    Sitäpaitsi, jospa nyt lukisit sen viestini kokonaan ja koettasit ymmärtää lukemasi.

  7. Bluejack @ 7.4.2012 19:12

    Lainaus:miksuh2
    htc lienee ja onkin ensimmäisiä oikeita android valmistajia ylipäänsä. Jos samsung vie mallistollaan ja volyymilla heiltä kilpailukykyä sinä puhut joukkopaosta?

  8. miksuh2 @ 7.4.2012 20:19

    @8 Bluejack

    No voi jumaliste, onko luetun ymmärtäminen todella sulle noin vaikeaa? Esim joltain huumeilla päänsä pilanneelta voisi odottaa moista, mutta normaalille ihmiselle ei pitäs olla noin vaikeaa.

    Minä sanoin mm.

    > Eli monille valmistajista Androidista on tulossa palava porauslautta, jolta saatetaan
    > hyvinkin alkaa nähdä joukkopakoa lähitulevaisuudessa.

    Missä kohtaa tossa muka sanotaan, että HTC:n tulos on sama kuin joukkopako? enhän minä niin sanonut millään kohtaa.

    HTC:n tulos on kuitenkin selvä oire siitä että jopa suuremmilla Android-valmistajilla on vaikeuksia selvitä Android-leirin sisäisessä kilpailussa. Kun HTC:lla on noin suuria ongelmia, niin mikä onkaan pienempien valmistajien tilanne.

    Siihen ei tarvita kuin hiukan päättelykykyä tajutakseen, että monilla Android-valmistajilla alkaa olla vaikeuksia erottua toisista valmistajista ja vaikeuksia kilpailla Samsungia sekä kaikkia muita Android-valmisajia vastaan. Yksi suurimmista syistä miksi Nokia ei lähtenyt mukaan Android-leiriin oli se, että erottautuminen muista Android-valmistajista on vaikeaa.

    Kuten ekassa viestissäni sanoin, niin Androidin nopea kasvu on houkutellut paljon valmistajia, jotka nyt joutuvat kilpailemaan keskenään verissä päin. Henkilökohtasesti uskon, että kupla puhkeaa joskus lähiaikoina ja sillon alkaa Android-valmistajia putoilla. Moni valmistaja alkanee katsella muualle.

    Vaikka WP7 ei älypuhelinalustana olekaan läheskään yhtä hyvä kuin esim Symbiani, niin silti uskon, että moni Android-valmistaja alkaa miettiä WP7-leiriin loikkaamista, koska sen sisällä ei ainakaan vielä käydä yhtä voimakasta kilpailua kuin Android-leirissä. Ja koska WP7 valmistajana on helpompaa erottua toisista, mikä on selvä kilpailuetu.

    Itseasiassa varovaista WP7 leiriin vilkuilua on jo nähty Android-leirissä, eli on vain ajan kysymys koska joukkopako alkaa.

  9. Bluejack @ 7.4.2012 20:39

    Lainaus:miksuh2
    Lainaus:Esim joltain huumeilla päänsä pilanneelta voisi odottaa moista
    Huimasaineita ,viinaa ja enemmän naisia voisi tehdä sullekkin joskus hyvää( edes (neitseellisesti?)


    ja,ja,ja....HYVÄ POIKA!!!!!! ei siihen menny kun tunti.



    Tsekkaas tämä kuitenkin. ;)

    paskat koodarit ei osaa tehdä muuta kuin valittaa.
    Se on jo nähty. Jos ei muute niin media voimalla.

    ITKETÄÄN YHDESSÄ!
    ja odotetaan joukkopakoa!!!

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 360 €
vertaa hintoja >>
Sony Xperia S Sony Xperia S
alkaen 403 €
vertaa hintoja >>
HTC One S HTC One S
alkaen 395 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 323 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 496 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 90 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 179 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia X3-02 Touch and Type

Nokia X3-02 Touch and Type

Bodomed "ominaisuudet ja hinta kyllä kohtaavat tässä puhelimessa! +kosketusnäyttö reagoi nopeasti +Wlan +5mpx kamera +Akun kesto viikon verran +kestävä puhelin -kaiutinrätisee jonkun verran kun puhuu kaiuttimeen -ei salamaa kamerassa -ei nopeaa muistikortin vaihtoa, joutuu aukaisemaan takakannen! ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (6)
Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä (16.5.2013 17:40)
Applen App Store on yhtiön mukaan saavuttanut 50 miljardin latauksen rajan. Google ennätti juuri eilen ilmoittaa Androidin Play-kaupan yltäneen 48 miljardiin sovelluslataukseen, joten Applen ....
Kommentteja (7)
Microsoft: Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan Microsoft: "Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan" (16.5.2013 15:18)
Microsoft on vastannut Googlen aiemmin esittämään vaatimukseen Windows Phonen tuoreen YouTube-sovelluksen poistamisesta jakelusta. Googlen mukaan sovellus rikkoo useita YouTuben rajapinnan ehtoja, ....
Kommentteja (24)
Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa (16.5.2013 10:02)
Google vaatii Microsoftia lopettamaan viime viikolla julkaistun YouTube-sovelluksen levittämisen. Lisäksi kaikki jo asennettujen sovellusten toiminta tulisi estää kuluvan kuun 22. päivään mennessä. ....
Kommentteja (11)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Sony Xperia S Sony Xperia S
HTC One S HTC One S
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.