*
 

Kesä lähestyy, iPhone-huhut alkavat

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 10.4.2012 13:33 Kommentteja (10)
Kesä lähestyy, iPhone-huhut alkavat Muuttolintujen ja lämpimän sään lisäksi varma kevään merkki on iPhone-huhujen kiihtyminen. Edellinen iPad-julkaisu on saatu alta pois ja huhumyllyssä voidaan keskittyä arvailemaan koska seuraava iPhone julkaistaan, mitä sen sisuksista löytyy ja muuttuuko mallin nimi kokonaisella numerolla vai ilmestyykö perään kirjain.

Viimeisimmissä huhuissa otetaan kantaa nimenomaan julkaisuajankohtaan, komponentteihin ja ulkomuotoon. Vaikka suuri osa aiemmista iPhone-malleista on julkaistu kesäkuussa, viimeisin iPhone saapui vasta syksyllä. Cult of Macin mukaan puhelimet valmistavan Foxconn-yhtiön sisältä saatujen tietojen perusteella tuleva iPhone julkaistaisiin edeltäjänsä tapaan lokakuussa.

Toisessa äskettäisessä huhussa keskitytään sisuskaluihin. 9to5 Mac -sivuston mukaan uudessa iPhonessa olisi jo iPadissa nähty kaksiytiminen A5X-prosessori ja muistin määrää olisi kasvatettu nykyisestä 512 megatavusta kokonaiseen gigatavuun, joka löytyy myös iPadista.

Viimeisen huhun mukaan Apple olisi luopumassa iPhone 4:n yhteydessä esitellystä kulmikkaasta lasisesta ulkomuodosta. Laitteen näytön kerrotaan kasvavan neljään tuumaan ja uutta ulkomuotoa kuvaillaan niin virtaviivaiseksi, että sen toteuttamiseen vaaditaan todennäköisesti yhtenäinen niin sanottu unibody-kotelointi.

Mistään huhusta ei ole olemassa konkreettisia todisteita, mutta ainakin neljän tuuman ruutu sekä A5X-prosessori kuulostavat uskottavilta. Ruudun kasvaminen sen vuoksi, että puhelinten keskikoko on kasvanut huomattavasti viimeisen vuoden aikana ja A5X-prosessori siksi, että iPhone on aiemminkin perinyt iPadissa esiteltyjä prosessorimalleja.

Lisää uutisotsikoita

10 kommenttia »

  1. aaaarrgggg (vahvistamaton) @ 10.4.2012 16:11

    No en kyllä tuu ostamaan uutta iphonia jos siinä on 4tuuman näyttö. 3,5 on juuri täydellinen, sitä pystyy hyvin käyttämään yhdellä kädellä!!!

  2. akse @ 10.4.2012 17:17

    Hyvin onnistuu tää 3.9", semmoi 4" ainakin mun käteen sopii hyvin ja pystyy yhdellä kädellä. Sitä isompaa en kyllä kaipaa.

  3. Jonahan @ 10.4.2012 19:16

    Tällä hetkellä iPhonen käyttöliittymissä sekä alapalkki että yläpalkki sisältävät tärkeitä nappuloita. Ruudun kaikkiin kulmiin pitää siis yltää, mielellään myös yhdellä kädellä. Jo nyt kulmiin yltäminen puhelinta pitävän käden peukalolla on (omalla kädelläni) vähän epämiellyttävää.

    Näyttöä voisi suurentaa jonkun verran (ehkä 3.7"-3.8":aan, 6%-9%), ja käyttää nykyistä resoluutiota ja ohjelmia, etenkin jos samalla pienennettäisiin raameja ja ohennettaisiin puhelinta, mutta reilun 14% suurentaminen, joka neljään tuumaan vaadittaisiin säilyttämällä nykyinen kuvasuhde kuulostaa, ja näyttää kuvankäsittelyohjelmassani, vähän liian suurelta.

    Koska suurin ongelma tuntuisi olevan leveys, muuttamalla kuvasuhdetta pitkulaisemmaksi (esim 16:9) olisi enemmän varaa lävistäjän pidentämiselle, kuten siinäkin tapauksessa että käyttöliittymää muutettaisiin sellaiseksi, että jompi kumpi nykyisistä palkeista poistettaisiin. Nämä kuitenkin vaatisivat suurempaa remonttia, joten jos siihen ryhdytään lienee järkevämpäärpn tehdä samalla kunnollinen hyppäys, ehkä johonkin 5"-6" ja positioida laite selkeästi erilaiseksi tuotteeksi kuin "vanha iPhone". Olisiko sellaiselle sitten tarvetta ja kysyntää, onkin vaikeampi kysymys.

  4. satusirkka (vahvistamaton) @ 10.4.2012 21:29

    Applella paineet kasvaa. iPhone ei ole muuttunut miksikään käytännössä yli 5 vuoteen. Pientä faceliftiä ja ohjelmiston kehitystä mutta muuten paketti on pysynyt aika samana. iPhone5:sta odotettiin alun perin jo viime vuoden syksyllä, mutta ei näy eikä kuulu. Toivottavasti Applen taru oli tässä, niin pääsee Nokia taas loistamaan.

  5. delic @ 10.4.2012 22:11

    @4 Ei tavalliset ihmiset tästä maailmasta katoa joihin iPhone ensisijaisesti vetoaa.

    Uusia potentiaalisia ostajia tulee koko ajan vaikka osa Applekäyttäjistä kyllästyisikin ns samaan iPhoneen, vielä on kuitenkin miljoonia ja miljoonia ihmisiä joille se on uusi ja ensimmäinen iOS kokemus esim niille monille jotka tulee android maailmasta iOS käyttäjiksi :)

    Applen hommat taitaa vasta olla alussa. Applella on nyt niin hyvin langat kässissä, että ovat varmasti muut kilpailevat yritykset kateellisia.

    Mitä tulee iPhonen muutokseen niin kannattaako menestystuotetta paljoa muuttaa? eikö se ole aika riskipeliä, kannattaa mieluummin kehittää sitä pikkuhiljaa valmiimmaksi ja valmiimmaksi, näin Apple on tehnyt iPhonen kanssa ja laite on valmiimpi kuin koskaan ja tästä syystä se on nyt myös suositumpi kuin koskaan ennen.

    Mietitään hetki windowssia pöytäkoneessa, Windows XP tuli 2001. Miten merkittävästi windows on muuttunut viimeisen 10:n vuoden aikana. Eipä juurikaan, pientä faceliftiä ja ohjelmiston kehitystä juuri kuten sanoit. Eihän Microsoftikaan voi mielivaltaisesti muuttaa niiden käyttistä, pitää olla erittäin varovainen sen kanssa mitä tekee, että ei yhtäkkiä ole floppi käsissä mitä ihmiset ei haluakkaan. Nyt oikeastaan Win8:n kanssa microsoft ottaa ensimmäisen riskin samoin WP7:n kanssa ja kuten olet varmaan huomannut, toistaiseksi WP7 on epäonnistunut totaalisesti.

    En muutenkaan ymmärrä miksi toivot Applen tarun olevan loppu, Applehan pistää kilpailijoita kokoajan tekemään ja kehittämään uusia ja parempia laitteita joilla yrittävät kilpailla Applen tuotteita vastaan. Eikö se ole vaan hyvä kuluttajille, että saadaan parempia ja parempia laitteita? Kun isot firmat kilpaa kehittelee tuotteitaan, Minun mielestä ainakin on.

    Ehkä voimme tulevaisuudessa saada yhtä tarkkoja näyttöjäkin pöytäkoneisiin kuin mitä uudessa iPadissa ja kohtuu kuluttajaystävälliseen hintaan.

  6. Malboro @ 11.4.2012 02:04

    En ymmärrä miten jotku voiva olla niin "jumittunu" 3,5" kokoon. Mielestäni se on suhteellisen kivikaudelta ja ihan liian pieni. Itsellä tällä hetkellä 4,3" ja ehdottomasti halua sen ~4,7" ruudun.

    Onko tällä kukaan edes käyttänyt pidemmän aikaa puhelinta jossa olisi 4" tai isompi näyttö ja sen jälkeen siirtynyt iPhone ja oikeasti todennut sen 3,5" paremmaksi kooksi?

    Tosin ehkä suurin Applen ongelma on kuvasuhde. Yksi syy miksi en ikinä tule hankkimaan Applen tuotteita ennen kuin tuo kuvasuhde muuttuu, jos sittenkään...

  7. Jonahan @ 11.4.2012 03:31

    @6

    Yksi suuri syy on, että softat on tehty siihen kokoon, eivätkä ota huomioon että ruudun koko tai muoto voisi olla eri. Toinen on se yhden käden käyttö.

    Ihan mielenkiinnosta, yllätkö helposti puhelinta pitävän käden peukalolla koko ruudun alueelle, 4.3" tai 4.7" ruudulla? 4.3":ssa itseasiassa leveys ei kauheasti eroa iPhonesta, vain 8%, joten ehkä se menee, ellei korkeus jo nouse liiaksi, mutta 4.7"?

    Kuten aiemmin sanoin, vaikuttaisi että kovin paljon yli nykyiseen iPhonen ruudun en itse yltäisi helposti, otanta on toki liian rajallinen laajempiin johtopäätöksiin. Käytin jonkun aikaa Nokian N9:aa, jonka 3.9" näyttö oli itseasiassa kapeampi kuin iPhonen, toki myös selvästi korkeampi. Paluu takaisin ei tuottanut vaikeuksia, varsinkin kun näytön muutamat muut ominaisuudet olivat parempia.

  8. Malboro @ 11.4.2012 09:52

    @7

    Harvemmin siellä ruudun yläpuolellä mitään niin tärkeä on etteikö sinne satunnaisesti peukalokin osu. Itse en ainakaan ole kokemut 4,3" mitenkään ongelmalliseksi. Kirjoittaminen on siinä rajmailla peukalon kanssa, mutta onnistuu kyllä. Tosin niillä jotka on pienemmät sormet voi olla ongelmia.

    Tiedä sitten miten ~4,7" näyttö tulee muuttamaan tilannetta, mutta hyvin paljon puhelinta tulee käytettyä ihan vaakatasossa. Ihan jo nettiä selatessa. Joten en usko että isompi näyttö olisi suuri ongelma. Mutta eihän sitä ennen voi tietää kuin kokeilee.

    En ainakaan itse menisi tuomitsemaan isompaa ruutua ennen kuin sitä on oikeasti kokeillut pidemman aikaa. Ja pitää muistaa että iphone on leveämpi, joten siihen mahtuisi melkein tuo 4,3". Kuten sanoin niin harvemmin se korkeus on ongelma.

  9. user_org (vahvistamaton) @ 11.4.2012 10:01

    7@
    >Ihan mielenkiinnosta, yllätkö helposti puhelinta pitävän käden
    >peukalolla koko ruudun alueelle, 4.3" tai 4.7" ruudulla? 4.3":ssa
    >itseasiassa leveys ei kauheasti eroa iPhonesta, vain 8%, joten ehkä
    >se menee, ellei korkeus jo nouse liiaksi, mutta 4.7"?

    Aivan, iso näyttö vaatisi melkeimpä uudenkuvasuhteen ja jokatapauksessa kovasti uuden käyttöliittymän. On mahdollista tehdä yhdenkäden käyttöliittymä isollekkin näytölle, mutta pistäisi sovellusalustan aikalailla uusiksi, Jossain vaiheessa se pitää tehdä muutenkin, niin miksei nyt.

    Hyvä "purkkaviritys" on myös yksivaihtoehto, mutta se voiko sellaista tehdä niin että ei rikotaisia Applen yleistä ajatusmailmaa liikaa.

    Applellä on ennestäänkin markkinoilla kahdenkäden laitteita heille jotka haluavat isojanäyttöjä, iPhonen ja iPadin rajaa voisi myös hämärtää.

  10. Robustus @ 11.4.2012 11:49

    Jos Steve-setä olisi vielä täällä, niin puheet iPhonen koon kasvattamisesta loppuisivat tähän. Steven mielestä Apple ohjasi markkinoita eikä toisinpäin. Ja koska hänen mielestään 3,5 tuumaa oli riittävä, niin sen oli riitettävä. Ymmärrän kyllä, että epävarmoilla seuraajilla puntti tutisee ja paineet näytön koon kasvattamisesta kasvavat. Nykyisellä kuvasuhteella neljä tuumaa on kyllä maksimi, muutoin pitää pystysuunnassa kaventaa.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Asha 203 Nokia Asha 203
alkaen 49 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 360 €
vertaa hintoja >>
Sony Xperia S Sony Xperia S
alkaen 403 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 323 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia C2-01

Nokia C2-01

dRD "Pojalle hommasin ekaluokan aluksi pikkumiehen ensimmäiseksi puhelimeksi, joten kokemuspohja ei ole arkipäiväisessä käytössä omakohtaisesti, lähinnä kerran - pari viikossa näpelöineenä ja pojan palautteeseen pohjautuen. Eli alkuun summaryna, Series 40 -luuri kyseessä, halpa sellainen, mutta ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (9)
Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä (16.5.2013 17:40)
Applen App Store on yhtiön mukaan saavuttanut 50 miljardin latauksen rajan. Google ennätti juuri eilen ilmoittaa Androidin Play-kaupan yltäneen 48 miljardiin sovelluslataukseen, joten Applen ....
Kommentteja (7)
Microsoft: Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan Microsoft: "Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan" (16.5.2013 15:18)
Microsoft on vastannut Googlen aiemmin esittämään vaatimukseen Windows Phonen tuoreen YouTube-sovelluksen poistamisesta jakelusta. Googlen mukaan sovellus rikkoo useita YouTuben rajapinnan ehtoja, ....
Kommentteja (30)
Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa (16.5.2013 10:02)
Google vaatii Microsoftia lopettamaan viime viikolla julkaistun YouTube-sovelluksen levittämisen. Lisäksi kaikki jo asennettujen sovellusten toiminta tulisi estää kuluvan kuun 22. päivään mennessä. ....
Kommentteja (13)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.