*
 

Applen Tim Cook on valmis hautaamaan sotakirveen -- yhdellä ehdolla

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 25.4.2012 11:14 Kommentteja (33)
Applen Tim Cook on valmis hautaamaan sotakirveen -- yhdellä ehdolla Applen toimitusjohtaja Tim Cook kertoi osavuosikatsauksen yhteydessä järjestetyssä sijoittajapuhelussa, että yhtiö on valmis hautaamaan patenttisodassa käyttämänsä kirveen, kunhan muut lupaavat innoivoida jatkossa itse. Cookin mukaan muiden on keksittävä keksintönsä täysin itse -- he eivät voi olla kehittävä voima koko maailmalle.

Hyvästä tuloksesta juuri raportoinut Apple on ollut nokat vastatusten erityisesti Samsungin kanssa. Applen mielestä korealaisvalmistaja on kopioinut sen iPhonea ja iPadia omissa tuotteissaan. Riitaa on ruodittu oikeussaleissa ympäri maailmaa. Kaksikon tarkoituksena on kokoontua neuvottelupöydän ääreen lähiaikoina.

Cookin asenne poikkeaa varsin paljon Applen entisen toimitusjohtajan Steve Jobsin ajatusmaailmasta. Jobsin mukaan hän aloittaisi ennemmin "ydinsodan" Googlea vastaan kuin alkaisi lainaamaan teknologiaa Androidille.

Lisää uutisotsikoita

33 kommenttia »

  1. Juffeo @ 25.4.2012 11:41

    Timppa puhuu asiaa, toivottavasti saadaan flopiltakin kuulla jotain yhtä mässyä =)

  2. kysyjä (vahvistamaton) @ 25.4.2012 12:02

    "Cookin mukaan muiden on keksittävä keksintönsä täysin itse"
    "aloittaisi ennemmin "ydinsodan" Googlea vastaan kuin alkaisi lainaamaan teknologiaa Androidille"

    Eli siis mikä tässä tulee muuttumaan tähän "ydinsota"-patenttivarusteluun? Mielenkiinnolla kuitenkin odottelen tulevaisuuden tuotteita joissa mitään ei ole kopioitu.

  3. peltsip @ 25.4.2012 12:48

    Kiinnostaisi tietää että mitkä osat iPhonesta ei sisällä kopioita jo aikaisemmin toteutetuista sovelluksista...

  4. Bobakki (vahvistamaton) @ 25.4.2012 13:06

    Kyllä tässä nyt parodia horisontti ylittyy.

    He eivät voi olla kehittävävoima koko maailmalle. Jos se Applesta olisi vain kiinni niin tuskin meillä olisi iPhone puhelinta. Mp3 soitin löytyisi.

  5. ArttuH5N1 @ 25.4.2012 13:17

    Mahtaako Timppa edes ihan tosissaan uskoa tuohon, vai onko tämä osa sitä kulttimaista showta..?

  6. jartar @ 25.4.2012 14:38

    Ei hemmetti mitä ylimielisyyttä. Tosin mitä muuta voi odottaa yritykseltä, joka on omasta mielestään keksinyt suorakaiteen ja jonka mukaan jopa leikkuulaudat ovat kopioita heidän tuotteistaan...

  7. munkki666 @ 25.4.2012 21:18

    hohhoijaa....voiko tähän enään mitään sanoa.

  8. Ergopad @ 26.4.2012 09:53

    LOL. Ei ole kauaa ku kyseinen firma tuomittiin maksamaan joka luurista rojaltteja Nokialle...

  9. Jonahan @ 26.4.2012 16:00

    @8

    Eikä tuomittu. Apple ja Nokia ovat toki päässeet yhteisymmärrykseen *essentiaalipatenteista* maksettavan korvauksen suuruudesta. Sitä maksetaanko vaiko ei, ei varmaan kukaan prosessin aikana epäillyt.

    Applen kiista Samsungin kanssa ei ole essentiaalipatenteista, vaan ensisijaisesti käyttöliittymä- ja designpatenteista. Ne ovat aivan eri juttu kuin johonkin standardiin kuuluvat essentiaalipatentit.

    Ja kyllä osa Samsungin tuotteista on ollut osittain niin suoraa kopiointia, että ei Apple ihan turhaan ole liikkeellä. Moni muu valmistaja, esimerkiksi Nokia ja HTC, ovat onnistununeet tekemään paljon enemmän oman näköistä jälkeä, niin muotoilu- kuin käyttöliittymäpuolellakin.

  10. user_org (vahvistamaton) @ 26.4.2012 20:46

    9@
    >Eikä tuomittu. Apple ja Nokia ovat toki päässeet yhteisymmärrykseen
    >*essentiaalipatenteista* maksettavan korvauksen suuruudesta.

    Eli onko muuta patentti vielä sopimatta ja nyt vain välirauha ?

  11. Jonahan @ 26.4.2012 21:05

    @10

    Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen. Eli tulevina vuosina voi teoriassa tapahtua vaikka mitä.

    Mutta en pitäisi tilannetta välirauhana, yritykset sopivat samalla kaikki oikeusjuttunsa, essentiaalipatenttien lisenssimaksut ja tekivät muutamasta patentista ristiinlisensointisopimuksen. Oikeusjuttuja ei siis ole näköpiirissä. Nokian voisi tosin olettaa lähtevän Androidvalmistajien perään lisenssimaksujen toivossa, mutta taitaa olla kädet täynnä muutenkin.

  12. user_org (vahvistamaton) @ 26.4.2012 22:27

    11@

    Eli lisenssoivat muitakin kuin "essentiaalipatentteja.

    Ergopadin naurahdus taisi olla siinä että Apple on halukas käyttämään muiden patenntteja, mutta ei jakamaan omia. ja tuo "tuomitseminen" oli epäoleellista, yleensähän nämä sovitaan uhkan käydessä riittäväksi.

  13. Jonahan @ 27.4.2012 00:03

    @12
    Tulkintasi Ergopadin lausahduksesta on tietenkin mahdollinen, muttei vaikuta todennäköiseltä, sillä Nokian ja Applen kiista koski pääasiassa nimenomaan essentiaalipatenttien hinnoittelua. Tehdystä diilistä ei kerrottu kauheasti yksityiskohtia julkisuuteen, mutta ainakin Apple muutaman tavallisenkin Nokialle lisensoi.

    "Apple on halukas käyttämään muiden patentteja", tässä kontekstissa sillä ei ole vaihtoehtoa. Se joko käyttää niitä tai jättää mm. langattomia verkkoja käyttävät tuotteet tekemättä. Ja vastaavasti essentiaalipatenttien haltija on *velvoitettu* patentin lisensoimiseen. Applen omista patenteista suurin osa ei ole essentiaalipatentteja, joten on varsin luonnollista, että lisensointihalukkuudessa on suuri ero eri patenttityyppien välillä, kuten muillakin firmoilla.

    Kaikesta päätellen Apple lisensoi essentiaalipatenttinsa, esim. mpeg-standardeissa, täysin kuten on sovittu, eikä käytä niitä lyömäaseina patenttitaistoissa, eikä muunlaiseenkaan kiristykseen, toisin kuin eräät muut tuntuvat tekevän. EU antaa päätöksiä myöhemmin.

  14. user_org (vahvistamaton) @ 27.4.2012 09:39

    13@
    >Tulkintasi Ergopadin lausahduksesta on tietenkin mahdollinen,
    >muttei vaikuta todennäköiseltä, sillä Nokian ja Applen kiista koski
    >pääasiassa nimenomaan essentiaalipatenttien hinnoittelua.

    >muttei vaikuta todennäköiseltä

    Patentit jotka liittyvät vain standarteihin nyt olivat vain osa juttua.

    >mutta ainakin Apple muutaman tavallisenkin Nokialle lisensoi.

    Eli mielestäsi Apple ja Nokian välillä on vielä mahdollisesti kokonaan sopimatta ei essentiaalisista Nokian patenteista.

  15. Jonahan @ 27.4.2012 14:26

    > Eli mielestäsi Apple ja Nokian välillä on vielä mahdollisesti kokonaan sopimatta ei essentiaalisista Nokian patenteista.

    Ei, vaan patenttikiista on Applen Ja Nokian osalta täysin loppuunkäsitelty. Asiaan ei palata ellei tapahdu jotain uutta, on vaan vaikea keksiä mikä sellainen voisi realistisesti olla.

  16. user_org (vahvistamaton) @ 27.4.2012 15:17

    15@
    >Ei, vaan patenttikiista on Applen Ja Nokian osalta täysin
    >loppuunkäsitelty. Asiaan ei palata ellei tapahdu jotain uutta, on
    >vaan vaikea keksiä mikä sellainen voisi realistisesti olla.

    Eli Apple on myöskin lisenssoinut Nokia ei essenttiaalipatenttejakin.

  17. Jonahan @ 27.4.2012 15:30

    @16

    Niinhän olen kirjoittanut jo moneen kertaan, myös Google on ystäväsi.

  18. user_org (vahvistamaton) @ 27.4.2012 15:42

    17@
    >Niinhän olen kirjoittanut jo moneen kertaan, myös Google on ystäväsi


    Sori luulin että kokoajan väitit että vain noita essentiaalipatenteja oli lisensoinut ja niiden osalta sopinut riidan.

    9@
    >Apple ja Nokia ovat toki päässeet yhteisymmärrykseen
    > *essentiaalipatenteista*

    Jne.

    No, juju kuitenkin se että Apple tarvittaessa hanakasti käyttää surutta muiden innovointia hyväkseen, mutta on ehdonttomasti vastaa jos joku muu käyttää sen patentteja (ei siis puhuta noista standarteihin liittyvistä)

  19. Jonahan @ 27.4.2012 16:55

    @18

    Applen ja Nokian kiistan pääasia oli FRAND-korvausten määrittyminen, eli raha. Mutta kuten kerroin:

    "ja tekivät muutamasta patentista ristiinlisensointisopimuksen"
    "Apple muutaman tavallisenkin Nokialle lisensoi."

    Myös hieman muuta kuului lopulliseen diilin.


    > No, juju kuitenkin se että Apple tarvittaessa hanakasti käyttää surutta muiden innovointia hyväkseen, mutta on ehdonttomasti vastaa jos joku muu käyttää sen patentteja (ei siis puhuta noista standarteihin liittyvistä)

    Se juju on siinä, että on olemassa erilaisia patentteja, joita lisensoidaan eri tavoin. Radiotekniikkaan liittyvien essentiaalipatenttien ja vaikka käyttöliittymäpatenttien vertailu ja sotkeminen keskenään on aika turhaa.

    Ainakaan Nokia-casessa ei ole ollut kyse siitä, että Apple olisi käyttänyt Nokian innovointia jotenkin epäreilusti hyväkseen, Nokia on itse luovuttanut patentit standardiin ja julistanut ne välttämättömiksi ja FRAND ehtojen alaisiksi. Kuka tahansa saa siis niitä käyttää, se kun on koko standardin idea.

    Toisaalta taas Applella ei ole mitään velvoitetta, eikä oikeastaan edes voi, katsoa vierestä kun sen kosketusnäyttö- ja käyttöliittymäpatentteja loukataan. Ja ei sitä tee Nokiakaan, jos esimerkiksi Swipe-UI (olettaen että sen osia on patentotu) tai PureView-kameratekniikkaa kopioidaan kilpailijoiden toimesta.

    Jos mielessäsi on joku toinen tapaus, olisi toivottavaa että viittaisit siihen, ajatustenluku ei kuulu taitoihini.

  20. feafffff (vahvistamaton) @ 27.4.2012 17:39

    Sen enempää ottamatta kantaa tämä jatkuva toisten nokittaminen (patenttisota) ei hyödytä ketään. Jos ei kilpailua on vain yksi tekijä, jonka ei tarvitse kehittää oma tuotettaan lainkaan. Vrt. Windows; olisi aivan toista jos käyttöjärkestelmiä vakavasti olisi muita kuin yksi.

    Ja tuskin se Applekaan nyt ihan kaikkea on keksinyt. Kyllä siinä puhelimessa on paljon muitakin osia, jotka ovat taas niitä valmistavien yhtiöiden patentoimia.

  21. ArttuH5N1 @ 27.4.2012 17:45

    No mutta, jos Apple noita muiden keksintöjä hyödyntää, vaikka noiden "essentiaalipatenttien" suhteen, niin eikö ole vähän typerää kehottaa muita keksimään keksintönsä "täysin itse"? Vai onko tässä nyt joku hieno sanamuoto tai joku vastaava, jolla tämä hölmöys kierretään?

  22. Jonahan @ 27.4.2012 19:22

    @21
    Tarkalleen ottaen Applen toimitusjohtaja ei sanonut "täysin itse". Mitä on kysytty ja vastattu löytyy vaikkapa tuolta[1]. Ei se mielestäni ollut lainkaan typerää. Cook sanoo, että ei pidä oikeustaistoista, ja sopisi kiistat jos kopiointi lakkaisi ja jo tapahtuneesta saataisiin sopiva korvaus. Ja että

    Uhkakuvana on se, että päädyttäisiin siihen, että Apple luo uudet tuotteet ja markkinat jotka kilpailijat kopioivat lähtien laatikon ulkoasusta[2]. Se ei ole kenenkään etu pidemmällä tähtäimellä.

    Vaatii aikamoista akrobatiaa, tulkita tuo niin, että standardeja ei olisi tai niitä ei tuettaisi (essentiaalipatentit liittyvät vain ja ainoastaan standardeihin). Mutta sitä ei varmasti kukaan toivo, eikä sitä ole Applen toimitusjohtajakaan tarkoittanut.

    [1] http://seekingalpha.com/article/524451-...ript?part=qanda
    [2] http://www.reddit.com/tb/kr14a

  23. ArttuH5N1 @ 27.4.2012 19:39

    @22
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan: Tarkalleen ottaen Applen toimitusjohtaja ei sanonut "täysin itse". Eli vastaus on kyllä, kikkailemalla sanamuodoilla, tuota merkitystä ei saada. (Tai tarkemmin sanottuna, Applen "fanit" eivät löydä sitä merkitystä, minkä sen "vihaajat" löytävät). Voi olla toki suomennoksenkin vika.

    Heh, tokalle lähteelle naurahdin kyllä. Puoliksi sille, että ei se ole lähteenä kovin vakava ja puoliksi itse kuvalle.

    Ja kai sinunkin on myönnettävä, että tuo on hölmön ylimielinen kommentti? (Cookilta, siis). Vähän samalla tavalla, kuin uudestaan pinnalle nostettu Vanjoen (taivutetaanko se todella noin?) kommentti vuodelta 2009, koskien iPhonen ja Androidin tulevaisuutta.

  24. Jonahan @ 27.4.2012 20:53

    @23
    Kokonaisuudessa se kommentti vaikutti erittäin järkevältä ja pragmaattiselta. Kertoi helppotajuisesti miksi Apple on etenkin Samsungin kanssa oikeudessa ja mitä sillä haetaan.

    Hölmön ylimielinen, ei mielestäni, miksi sinusta? Kun katsoo mitä on tapahtunut viimeisen noin 10 vuoden aikana musiikki-, tablet- ja puhelinmarkkinalla, ja osin läppäreissäkin, pidän pelkoa lähes suoran kopioinnin yleistymisestä ihan perusteltuna, etenkin jos Apple ei siihen yrittäisi puuttua, kuten nyt tekee.

  25. Lumikki @ 27.4.2012 21:14

    Aika moinen kommentti että ylentää itsensä koko maailman kehittäväksi voimaksi. Aika ylimielistä.

    Hyvä asia kuitenkin että näkee patenttisodan typeryyden.

  26. ArttuH5N1 @ 28.4.2012 15:15

    @24 Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan: Hölmön ylimielinen, ei mielestäni, miksi sinusta? Taisin luulla liikoja, kun oletin sinun tuohon taipuvan. Höh.

    Mutta no jaa, tokihan sijoittajille ölistään tuollaiseen hölmön ylimieliseen sävyyn ja paukutetaan rintakehää/henkseleitä. Siinä yhteydessä tuo on lähes ymmärrettävää hölmöyttä.

    Ja hauska kun samassa puheessa hän myös ylimielisyyden lisäksi heittäytyy sovittelevaksi. Eipä ollenkaan pelota mm. tuo Motorola-taisto :D

  27. Jonahan @ 28.4.2012 15:54

    @26 "Eipä ollenkaan pelota mm. tuo Motorola-taisto :D"

    Mitä tarkoitat tällä? Pelota ketä, ja miksi pelottaisi?


    Noin yleisesti, vaikuttaa siltä, että minä tulkitsen sitä mitä on sanottu ja missä kontekstissa, jotkut toiset sanatarkasti sitä mitä on käännetty. Käännökseen kun on sattumalta tullut pari tehostavaa sanaa lisää ja se konteksti on hukkunut.

    Cook ei siis sanonut "täysin itse", eikä todellakaan tarkoita että jokaisen pitäisi keksiä kaikki ruuveista ja muttereista lähtien itse. Hän ei myöskään sanonut "koko maailmalle", vaan "maailmalle", eikä sitäkään tuossa kontekstissa kannata sananmukaisesti tulkita, koska puheenaihe on nimenomaan ne tuotteet ja kilpailijat joiden kanssa ollaan oikeudessa. Ei esimerkiksi sähköautot tai aurinkovoima.

  28. ArttuH5N1 @ 28.4.2012 21:03

    @27 No, linkitetystä uutisesta poimin nuo, mutta toki tulkitset asiaa omat lasit päässä ja minä omat.

    "Mitä tarkoitat tällä? Pelota ketä, ja miksi pelottaisi? "
    Tuon pitäisi tulla tuosta uutisesta melko selvästi ilmi? Mutta se nyt ei taida liittyä kauheasti aiheeseen ja on tietty avoin tulkinnoille, kuten tuo em. lausunto muutenkin.

  29. jartar @ 29.4.2012 09:42

    Ei nuo Timin puheet ole mitään muuta kuin suurta ylimielisyyttä. Apple ei ole kehittänyt puhelinta, musiikkisoitinta, tietokonetta, graafista käyttistä, kosketusnäytöllistä puhelinta muista asioista puhumattakaan. Heidän tuotokset ovat vain jatkokehittelyä , toisten keksinnöistä. On siis naurettavaa väittää, että he olisivat kehittävä voima koko maailmalle...

  30. ArttuH5N1 @ 29.4.2012 13:19

    E: Hups, vastasin aivan omiani.

  31. arivesa @ 29.4.2012 19:24

    @29 Kyllä on pakko olla samaa mieltä. Tuohan alkoi jo Logosta,jonka "ostivat" Beatles yhtiöltä (Apple corp.),vaikkeivat sittemmin kuulemma maksaneetkaan. Kaikki ei välttämättä vanhene, kuten ehkä toivotaan/luullaan. Mieleen tulee joku US-patenttikiista auton lasinpyyhkijöiden tihkutoiminnosta,josta isot valmistajat maksoi taannehtivia rojalteja kuolleen keksijän perikunnalle.Ja eikös Omppukin joutunut tilittämään rahaa jälkijättöisesti Nokialle?
    Apple on outo lintu,koreilee lainahöyhenissä.Ei itse valmista mitään,kuten kaiketi ei enää Nokiakaan,mutta luonut hypellä ja arki-toimivilla ratkaisuillaan rahaa "tyhjästä".Paljon.Hieno suoritus.

  32. Jonahan @ 2.5.2012 17:17

    @31

    Beatles tarinasi ei ole ihan totta. Kiista oli alunperin (70-80 luvulla) nimestä, pariin otteeseen myöhemmin siitä, että Apple tuli myös musiikkimarkkinalle, vaikka oli luvannut pysyä poissa ja viimeisimpänä siitä, että Apple käytti logoaan musiikkikaupassa. Tänä päivänä Beatlesin kanssa asiat on sovittu ja rahat maksettu, ja Beatlesin musiikkia saa ostaa Applen kaupasta.

    Kyllä, Apple maksoi "jälkijättöisesti" Nokialle, pitkälti samalla tavalla kuin moni Androidvalmistaja, viimeisimpänä Samsung, maksaa Microsoftille. Erona toki se, että Nokian kanssa kyse oli pääosin essentiaalipatenteista, Microsoft rahastaa "tavallisilla".

    > luonut hypellä ja arki-toimivilla ratkaisuillaan rahaa "tyhjästä"

    Markkinointi on tietenkin osa menestyvää yritystä, mutta tuotteiden pitää olla luotujen mielikuvien mukaisia, mielellään parempia, muuten mennään metsään ja lujaa.

    Ei toimivuus, käyttökokemus tai laitteen fyysinen designkaan mistään tyhjästä synny. Esimerkkinä iPad, ei se ole sattumalta, tai "hypen" vuoksi, ollut ensimmäinen menestynyt tablet (Microsoft, sen kumppanit, Nokia ja moni muu yritti niitä myydä kymmenen edellisen vuoden aikana). Se vaan oli suunniteltu erilaiseksi ja sille saatiin kasvatettua nopeasti applikaatioekosysteemi, joka ruokkii menestystä. Ja senkään kasvattaminen ei ollut sattuma, tai saatu aikaan tyhjästä, se on vaatinut paljon työtä.

    Myöskin digitaalisen musiikkikaupan ja älypuhelimien mullistaminen on vaatinut vähän muutakin kuin hypeä. Paljon työtä.

  33. arivesa @ 2.5.2012 18:14

    @32
    Faktisesti olet oikeassa noissa.Totuus kuitenkin se,että Apple halusi rikkoa sopimuksia omaksi edukseen,ja "joutui taipumaan",vain siihen mikä oli alunperinkin sovittu.
    Maksoivatko hyvikettä menneestä,edes myöntämistään virheistä?
    En tiedä.Olisiko esim.Nokian pitänyt saada aikanaan,yhteensä enemmän? Eli hyötyivätkö röyhkeydestään?
    Eli onko kyseessä "laiha sopu"?Paljonko muut ehti hävitä sitä ennen?

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Sony Xperia S Sony Xperia S
alkaen 378 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 236 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
alkaen 298 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 360 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 495 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Mini Samsung Galaxy S III Mini
alkaen 265 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 5 (16GB) Apple iPhone 5 (16GB)
alkaen 649 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia C3

Nokia C3

ohto96 "+ Hyvä qwerty, virhepainalluksia ei tule tavallista enempää + Wlan + Äänentoisto on parempaa kuin luulin nokian nappikuullokeilla + Selkeä, navigointi helppoa + Tekstiviestit näkyvät keskusteluina + Puhelut toimivat moitteetta + Valmiustilaan voi lisätä paljon shortcutteja + Tuntuu hyvältä kädessä ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Mistä on iOS 7 tehty? Mustasta, valkoisesta ja yksinkertaisista grafiikoista Mistä on iOS 7 tehty? Mustasta, valkoisesta ja yksinkertaisista grafiikoista (24.5.2013 19:05)
9to5macin saamien tietojen mukaan Jony Ive keskittyy iOS 7:n uudessa käyttöliittymässä paljon tekstuuria sisältävien grafiikoiden poistoon sekä mustiin ja valkoisiin pintoihin. Yksinkertaisuuden ....
Kommentteja (12)
Samsung Galaxy S4 sai maailman ensimmäisenä älypuhelimena TCO-sertifikaatin Samsung Galaxy S4 sai maailman ensimmäisenä älypuhelimena TCO-sertifikaatin (24.5.2013 16:03)
Ruotsalaisen TCO ammattiliiton riippumaton tutkimuskeskus TCO Developmentin myöntämä sertifikaatti kertoo tuotteen sosiaalisesta kestävyydestä, ympäristöystävällisyydestä ja taloudellisesta kestävyydestä. ....
Kommentteja (11)
Työpöydältä tuttu käännöstyökalu tulossa Andrdoidin selaimeen Työpöydältä tuttu käännöstyökalu tulossa Andrdoidin selaimeen (24.5.2013 10:59)
Androidin versio Chrome-selaimesta on pian taas askeleen lähempänä työpöytäversion toiminnallisuutta, kun Googlen käännöstyökalu saapuu myös mobiiliselaimeen. Google Translate on osa tuoretta ....
Kommentteja (1)
Geek: HTC One Google Edition julkistetaan muutaman viikon sisällä Geek: HTC One Google Edition julkistetaan muutaman viikon sisällä (24.5.2013 09:34)
Samsung Galaxy S4 -älypuhelimen lisäksi myös HTC:n One-puhelimesta on tulossa niin sanottu Google Edition -malli, kertoo Geek.comin Russell Holly. Sama mies ennusti oikein Galaxy S4:n Google-variantin ....
Kommentteja (3)
Kommentti: Jolla tarvitsee pikaisesti tuulta purjeisiin, jos mielii onnistua Kommentti: Jolla tarvitsee pikaisesti tuulta purjeisiin, jos mielii onnistua (23.5.2013 15:50)
Jolla esitteli yhtiön ensimmäisen puhelimen maanantaina ja julkaisutilaisuuden jälkeisessä juhlassa näkyi, miten yhtiön työntekijät olivat ylpeitä aikaansaannoksestaan. Ylpeyteen onkin aihetta. ....
Kommentteja (6)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Sony Xperia S Sony Xperia S
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
Samsung Galaxy S III Mini Samsung Galaxy S III Mini
Apple iPhone 5 (16GB) Apple iPhone 5 (16GB)

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.