TeliaSonera aikoo hinnoitella Espanjassa ja Ruotsissa käyttöön otettavan erillisen VoIP-palvelumaksun jopa kuuteen euroon kuukaudessa. Yhtiö aikoo ryhtyä myymään VoIP-tukea datapaketteihinsa Ruotsissa uusille asiakkailleen kesästä alkaen, vanhoilla asiakkailla palvelu toimii normaalisti ilman erillistä maksua.
Soneran viestintäjohtaja Timo Saxén kertoi aiemmin Puhelinvertailulle, että Suomessa ei olla tekemässä suurempia muutoksia nykyiseen hinnoittelumalliin, ainakaan vielä. "Suomessa ei ole hinnoittelumuutoksia pöydällä. Hinnoittelurakenteen muutoksia tullaan jollain aikavälillä näkemään, mutta emme vielä ennakoi millaisella hinnoittelumallilla jatkossa toimitaan.", Saxén kommentoi.
Jos Sonera aikanaan toisi Espanjan hinnoittelumallin sellaisenaan Suomeen, VoIP-palveluiden käyttö kasvattaisi datapaketin hintaa lähes kaksinkertaiseksi nykyisen Taskunetin tilaajille ja runsaalla puolella aktiivisille älypuhelinkäyttäjille suunnatun Netti-paketin tilaajille. Ruotsissa Skype-maksu tulee voimaan alemmissa hintaluokissa, kun taas kalliimpien datapakettien hintaan kuuluuu jo valmiiksi VoIP-tuki.
Telian suunnitelmat ovat herättäneet vastustusta Ruotsissa. Ruotsissa on keskusteltu muun muassa siitä, mistä nykyisestä palvelusta Telia tai muut operaattorit ryhtyvät seuraavaksi perimään erillistä maksua. Telian kanta asiaan on se, että itse asiassa hinnoittelumuutos on hyväksi niille asiakkaille, jotka eivät Skypeä käytä, sillä käyttäjät voivat jättää palvelun tilaamatta ja säästää puhelinlaskuissa.








Boss93 @ 27.4.2012 11:47
Maksat netistä ja sitten maksat vielä lisää netin tietynlaisesta käytöstä...
vese @ 27.4.2012 11:59
No mutta. Tuossahan suoraan tavallaan sanotaan, että mobiilinetin hinta halpenee. Koska miten muuten voi säästää laskussa jossei käytä skypeä.
Pihlis12 @ 27.4.2012 12:24
Ihan naurettava pulju. Skypellä ja muissa firmoissa varmaan taputetaan innoissaan tälle päätökselle kun käyttäjät alkavat käyttämään muita sovelluksia. Mielenkiinnolla odotan näiden yritysten vastareaktiota tähän. Yksi reaktio tietenkin voisi olla se että estetään liikenne soneran verkossa :)
Ranvier @ 27.4.2012 12:28
"Telian kanta asiaan on se, että itse asiassa hinnoittelumuutos on hyväksi niille asiakkaille, jotka eivät Skypeä käytä, sillä käyttäjät voivat jättää palvelun tilaamatta ja säästää puhelinlaskuissa."
Mitenkäs siinä säästää, kun Internetin käyttöä rajoitetaan, mutta hintaa ei kuitenkaan lasketa? Jotta voisi käyttää Internetin palveluita ilman rajoituksia, joutuisi tästä maksamaan lisämaksua. En nyt kyllä itse ollenkaan näe miten siinä voisi säästää. Hyvä, että TeliaSoneralla se kuitenkin nähdään.
muppis @ 27.4.2012 12:49
Ainahan myyjä näkee sen asiakkaan säästönä markkinoidessaan tuotteitaan, jos asiakas ei tarvitse sitä.
CodecDude @ 27.4.2012 13:36
Eipähän tarvitse jatkossakaan edes harkita Surinan palveluita.
Malboro @ 27.4.2012 14:18
Ei mikään yllätys jos TeliaSonerasta on kyse. Aina heillä on ollut muita kalliimmat hinnat, jos ei muuten niin hyvin piilotettuna :D
Noh ainakin yksi hyvä lisä syy olla hankkimatta mitään heiltä.
skypepe (vahvistamaton) @ 27.4.2012 14:18
SkypeIn on palvelu, jossa 50 euron vuosimaksulla (tai 15 ?/3 kk) saa käyttöönsä puhelinnumeron, johon soitettaessa puhelu yhdistyy omaan Skype-palveluun ts. käytännössä omalle tietokoneelle.
ep_ @ 27.4.2012 15:09
Jos nuo maksut leviävät myös Suomeen, niin Soneralle voi tulla pieni käyttäjäkato.
EU:ssahan tuolla mietitään jo sellaista lakia, että tuollainen nettiliikenteen eriarvoistaminen kiellettäisiin. Sillonhan tulee stoppi tuollekkin hommalle.
xxwavx112 @ 27.4.2012 15:31
Telian asiakkaat ottavat siis VPN:n käyttöön phelimillaankin.
jorgga @ 27.4.2012 16:44
@10 Tai vaihtavat liittymää. Vanhan numeronkin saa kätevästi siirrettyä. Ei ne VPN:nnät ilmasia ole.
Jos Sonera siirtyy tuollaiseen systeemiin niin skype saa siirtyä, on noita Voipeja muutama muukin. Esimerkiksi Mumble ja Google talk.
Eikä tuon kierto taas vaadi muuta kuin laiskan cryptauksen ja Sonera ei taaskaan näe minkälaisesta protokollasta on kyse. Vain sen, että yhteys on ja dataa liikkuu.
akse @ 27.4.2012 18:02
Jaa nii mitäs varten google talk ei sitten maksa extraa? Voi lol.
pentsu @ 27.4.2012 20:44
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti akse: Jaa nii mitäs varten google talk ei sitten maksa extraa? Voi lol. No voi lol. Hei, soita mulle sillä google talkillas, katotaan toimiiko! Saat numeron yv:nä.
Kato tyhjästä on tyhmää maksaa.
kerkko-esa ja wutang (vahvistamaton) @ 27.4.2012 23:03
"No voi lol. Hei, soita mulle sillä google talkillas, katotaan toimiiko! Saat numeron yv:nä.
Kato tyhjästä on tyhmää maksaa."
Kyllä,sonerasta on todella typerää maksaa mitään.
ep_ @ 19.5.2012 20:33
Kolmas tällainen kommentti viimeisen tunnin aikana. Mistä näitä oikein tulee?
Lauzi @ 19.5.2012 21:52
Botit riehuu... Rekisteröitymispakko, anyone?
ep_ @ 19.5.2012 23:43
@17
Jep. Tai ainakin paljon paremmat capatchasysteemit etc.
Kumma kyllä, että nyt on ihan rehellisesti englanniksi eikä tökeröitä Google translate -käännöksiä. :)