*
 

Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä?

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 30.5.2012 10:55 Kommentteja (31)
Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä? 9to5mac.com-verkkosivusto on julkaissut kuvia puhelimen rungosta, joka kuuluu sen mukaan seuraavalle iPhonelle. Mikäli kuvat todella esittävät Applen seuraavan puhelimen designia, vahvistavat ne muutamat huhutut ominaisuudet todeksi.

Huhuttuihin ominaisuuksiin kuuluu esimerkiksi neljän tuuman näyttö. Kuvista näkyy selvästi, että näytön kokoa on kasvatettu pystysuunnassa, mutta sivuttaissuunnassa muutosta ei ole tapahtunut. Seuraavan iPhonen näytön resoluution arvellaan olevan 1136 x 640 pikseliä.

Kuvissa näkyy myös aiempaa kapeampi dock-liitäntä ja alareunaan siirretty 3,5 mm:n audioliitäntä. Audioliitännän paikan muuttamista ylhäältä alas on ihmetelty verkkokeskusteluista. Etupuolella olevan FaceTime-kameran paikkaa on myös muutettu.

Muotoilun tehty suurin muutos näyttäisi olevan lähes koko takapuolen kattava alumiininen pinta (ei Liquidmetalia).




Verkkoon on ilmestynyt myös kuvia Applen huhutuista kartoista. Yhtiö on ostellut muutaman karttafirman viime vuosina, joista tuoreimpana ruotsalainen fotorealistisiin karttoihin erikoistunut C3 Technologies. Verkkosivusto BGR:n mukaan sen luotettavilta lähteiltä saamat kuvat peräisin iOS 6:n kehitysversiosta, jolla karttasovelusta testataan. Kuvien perusteella Applella on vielä tekemistä karttojen laadun suhteen, varsin kaukana ollaan teknologiademovideoiden laadusta.

Lisää uutisotsikoita

31 kommenttia »

  1. Jarissimo @ 30.5.2012 11:06

    No tuohan rupeaisi jo tuntumaa kiinnostavalta. Resoluutio kuulostaa järkevältä, kuten myös koko ja näytön kuvasuhde. TAitaisi myös olla alumiinia luurissa, mikä olisi suuri plussa.

    Ainoa vakavasti iPhonen käytön estävä asia on sen rajoittuneisuus ja Alustan jäykkyys sekä keinotekoiset rajoitukset.

  2. Ibanez90 @ 30.5.2012 11:08

    Hyvältä näyttää. Itellä 3gs käytössä ja on jo pitkään 3.5" näyttö tuntunut liian pieneltä. 4.0" vaikuttaa aika täydelliseltä koolta näytölle.

    Harmi kun tuota iOS ei saa muihin laitteisiin kun se on se ainoa syy näitä Applen luureja ostella. Apple vain on niin ylivoimainen pelien toimivuudessa ym. ettei muita käyttöjärjestelmiä voi edes harkita. Androidia koitin hetken aikaa mutta peleissä oli kaikenlaisia grafiikka ja kaatumis ongelmia joita Applessa ei koskaan ole ollut.

  3. weissflog (vahvistamaton) @ 30.5.2012 11:14

    Muotoilu ei sitten muuttunutkaan. Vanhanaikainen.

  4. DeepUmbra (vahvistamaton) @ 30.5.2012 11:17

    "Kuvista näkyy selvästi, että näytön kokoa on kasvatettu pystysuunnassa"

    Tai reunuksia on kavennettu pystysuunnassa.

  5. leonardo92 (vahvistamaton) @ 30.5.2012 11:19

    Jos joku syyttää nokiaa N9 mallin kopioinnista Lumia 800 ja 900 malliin, nii tämäkö ei ole muka kopiointia Applella mallista toiseen? iPhone 4 --> 4s --> 5 aivan sama muotoilu :D

  6. Tedzer (vahvistamaton) @ 30.5.2012 11:23

    Todella ruma ja tylsä. Jopa Samsung Galaxy S3 näyttää hyvältä tuohon verrattuna.

  7. Sefriol @ 30.5.2012 11:56

    "Todella ruma ja tylsä. Jopa Samsung Galaxy S3 näyttää hyvältä tuohon verrattuna."

    Jos nyt Applea sen enempää puolustelematta sanoisin, että ainakin ovat onnistuneet materiaalivalinnoissa S3 paremmin. Alumiinista kiiltoa ja lasia. Puhelin näyttää kalliilta (jota se varmasti onkin) toisin kuin S3, joka on materiaaliensa puolesta muovisen näköinen.

    Käyttöjärjestelmällä ei ole suurimmalle osalle kuluttajista mitään väliä. Riittää, että puhelin toimii sulavasti ja näyttää hyvältä. Joillekin riittää, että se on Apple.

    Markkinaosuuksiin yksi puhelin tuskin vaikuttaa. Nokia pysyi matkapuhelinten ykkösenä viitisen vuotta tekemällä huonoja/keskivertoja puhelimia, joita ihmiset ostivat silti.

    Tosin yhden puhelimen firmana en usko, että Apple onnistuu mokaamaan puhelintaan niin pahasti, että vastaavaa tapahtuisi. Applen laadunvalvonta on omaa luokkaansa. Ainoa moka saattaa olla, ettei tehdä tarpeeksi pesäeroa 4S:ään, jolloin suurinosa ei näe syytä ostaa kalliimpaa mallia.

  8. Sillattiis (vahvistamaton) @ 30.5.2012 12:19

    @7
    "Markkinaosuuksiin yksi puhelin tuskin vaikuttaa. Nokia pysyi matkapuhelinten ykkösenä viitisen vuotta tekemällä huonoja/keskivertoja puhelimia, joita ihmiset ostivat silti."

    Asia johtui hyvin pitkälti siitä, että kaikki muutkin tekivät nykypuhelimiin verrattuna huonoja/keskinkertaisia puhelimia. Android on ollut parempi kuin esim Symbian vasta pari vuotta(HTC Hero oli aika tasoissa). iPhone oli varsinkin alkuun erittäin kallis ja vielä nykyistäkin rajoittuneempi.

  9. Jonahan @ 30.5.2012 13:03

    @5
    Tuskin kukaan täysjärkinen on siitä Nokiaa syyttänyt. Visuaalisen brandin rakentaminen on vain hyvä juttu. Tuossa tapauksessa montaa on harmittanut sekavuus mallien julkaisuaikatauluissa, markkina-alueissa ja suhteellisen pienissä speksieroissa.

    @7
    Nokiaan on aika turha verrata, kilpailutilanne oli aivan eri ja firmojen toimintamallit myös. Nokia nimenomaan pyrki myymään älypuhelinbulkkia, etenkin kun N95:n jälkeen ei kilpailukykyistä huippumallia saatu ulos neljään vuoteen. Samassa rytäkässä meni kannattavuus kuralle.

    Apple julkaisee yhden mallin vuodessa ja se on aina ns. huippumalli. Jos se menee kuralle näkyy se paljon nopeammin joko myynnissä, kannattavuudesta tai molemmissa. iOS ekosysteemi toki hieman auttaa, mutta mihinkään Nokian tapaiseen bulkkimyyntiin, jossa raha tehdään maksimoimalla volyymi, Applella ei ole rahkeita.

  10. Ibanez90 @ 30.5.2012 13:08

    Pakko kysyä miten tuo Applen rajoitteisuus näkyy käytännössä? Olen iPhonea käyttänyt 3.X firmwaresta lähtien. Ainoat huonot puolet ovat ehkä nuo teemojen puute ym. eli alkanut vuosien saatossa tuo ulkonäkö kyllästyttämään. Sain vihdoin päivitettyä oman luurin iOS 5.1.1 ja vihdoin uudet ominaisuudet näkyvät. Todella paljon asioita parannettu ja muutettu. iOS 4:ssa oli vielä paljon muutettavaa mutta tähän iOS 5 en enää paljoa parannettavaa keksi.

    Omat kokemukset Android vs iOS:

    Android = Joutuu säätämään todella paljon että saa edes käyttökelpoisen puhelimesta. Peleissä ja ohjelmissa todella paljon ongelmia ja puhelimen roottaus käytännössä pakollinen. Käyttöjärjestelmän sulavuus naurettavalla tasolla vieläkin. Viimeisin mitä olen testannut oli tabletilla 4.0.6

    iOS = Suoraan paketista käyttökelpoinen ja kuten kaikki muukin jailbreakkaaminen onnistuu parilla napin painalluksella ja sen jälkeen onkin lähes rajattomat mahdollisuudet mitä luurilla tehdä.

  11. Jonahan @ 30.5.2012 13:24

    @10

    Ainoa suurempi, mikä itseäni harmittaa on, että IRC ei pysy taustalla online kuin 10 minuuttia kerrallaan. Mutta senkin harmin voi minimoida käyttämällä bounceria.

    Jotkut varmaan harmittelevat myös Flash-saittien ja -videon puutetta. Se on niin pieni ja harvinainen ongelma omassa käytössäni, että saadut edut (turvallisuus, vakaus, selaimen nopeus, akkukesto) voittavat haitat.

    Open source ihmiset ja muut nörtit varmasti kokevat yhden kaupan politiikan rajoittaviksi, mutta heille Jailbreak ei liene ongelma, jos iPhone on jostain vahingossa tullut käyttöön. Ja heille suosittelen N9:aa, niin pitkään kun sitä saa, muut eivät ole tarpeeksi avoimia.

  12. keksi13 (vahvistamaton) @ 30.5.2012 13:41

    @10
    Applen rajoittuneisuus näkyy käytännössä miten tahansa haluat korvata vakisoftaa appstore tuotteilla, appstoren käyttöehdot muutenkin kieltävät erinäisiä tuotteita. Tokihan omena on tajunnu jotain koska alkuperäinen muokattavuus on täysin naurettavaa mitä nähtiin 1st gen laitteissa.

    Kerro mulle yksinkertaisesti mitä sä teet jailbreakkaamattomalla iphone 4S:llä mitä sä et voi tehdä roottaamattomalla sII:lla? Et tietääkseni oikein mitään, s2 riittää tehot parempaan suorittamiseen kuin iphonessa ja muutenkin rauta parempaa(vertaa ihan piruuttas näytön värimaailmoja toisiinsa), android on suunniteltu täyttämään jokaisen ihmistyypin tarpeet muokattavuudellaan. Kaikki ohjelmat on valittavissa launcherista puhelinluottelon kautta sääohjelmaan tilalle joku kolmannen osapuolen softa. Android ei oikeastaan pakota sinua käyttämään mitään ohjelmaa, kaiken voit tehdä laitteella = Ei iTunes pelleilyä tai muuta. Vaihdettava akku ja SD-korttikin ovat ihan mainitsemisen arvoisia ominaisuuksia.

    Sen voin myöntää että iphone 4s on komea laitos, tykkään lasista, metallista sun muusta vähän hienommasta mutta siinä on selkeät ongelmansa. En ole rikkonut omaa s2:sta vaikka tiputtanut yli metristäkin laattalattialle. Toisinkuin ipod touchit on hajoilleet lattioille sekä 4s on ystävällänikin hajonnu kerrasta laattalattialle. Ehkä näytön materiaali vaikuttaa ja myöskin se tosiasia että iphone 4s on törkeän painava.

  13. lollotio (vahvistamaton) @ 30.5.2012 14:39

    Ensimmäistä kertaa iphone kiinnostaa hiukan. Kunnon kokoinen näyttö eikä onneksi enää typerintä ideaa ikinä, nimittäin lasista takakuorta.

  14. -JHS- @ 30.5.2012 14:39

    @11

    Mikä on hyvä akunkesto? 3 päivää normaalilla käytöllä(web, sähköposti, musiikki/radio, gps)?

  15. epicfailed (vahvistamaton) @ 30.5.2012 14:44

    toi on kakka puhelin näytää siltä että iphone 4s olisi liiskattu vasaralla. sama desing wtf? miksi ei ota mallia samsungilta kuten sGS3 se on hieno pyöreä siisti. en ole ilahtunut. apple feilassi täydellisesti. varmaan kamerakin on paska. itse suosittelin samsung galaxy s3 se on "taivas ja helvetin" raja. ei vois toivoa enempää kuin sgs3 <3! mä haluan sen nytten sgs3 <3<3<3!

  16. Jarissimo @ 30.5.2012 15:12

    No kyllähän se rajoittaa..

    Suurinpina ongelmina ovat juuri muokattuvuuden puute, eli mitään et voi vaihtaa parempaan/haluamaasi (Esim viestisofta, puhelisofta, launcher yms..) Edes teemaa ei tosiaan voi vaihtaa, mikä nyt sinänsä on käytön kannalta pieni murhe.

    Toisena juuri tuo Flash tuen puute, mikä torpedoi nettikäytön monilta osin. En siis selvästikään puhu mainoksista vaan hyödyllisistä jutuista kuten videoista, lomakkeista (siis niistä flash lomakkeista), kuvagallerioista (siis taas niistä flash sellaisista), valikoista (Edelleen flash kamasta) yms yms..

    JA kolmanneksi juuri tuo Neuvostoliittolainen politiikka Applen taholta.

  17. ArttuH5N1 @ 30.5.2012 15:12

    Vähän on Applen design copy+paste-linjalla. Mikäs siinä, jos asiakkaat eivät kyllästy. Ja kuten täällä joku jo kommentoikin, Apple on onnistunut tekemään puhelimesta kalliin näköisen. (Mikä on luonnollisesti hyvä asia.)

  18. Sillattiis (vahvistamaton) @ 30.5.2012 15:13

    @13

    Takakuoren päädyt ovat luultavasti edelleen lasia. Ja tietysti näyttö on iPhonessa ollut aina herkästi hajoava.

  19. delic @ 30.5.2012 16:12

    @17 Olisin tosiaan odottanut suurempaa muutosta, tosin mikäänhän ei ole varmaa ennenkuin Apple sen esittelee :), tuo voi olla vaan joku protoluuri eikä välttämättä se lopullinen.

    @16 iOS laitteet ilman flashia ei siis ole samanlainen kokemus kuin tietokone josta on flash kytketty pois päältä. Ilmeisen moni tuntuu näin kuvittelevan.

    Flashia en ole juuri koskaan iPhonessa kaivannut. Iltalehden nettitv:ssä sitä kaipasi, no nyt on sekin korjattu sekin toimii ilman flashia nykyään myös.

    IPadin ostaessa ajattelin että nyt ainakin flashin puute näkyisi, mutta eipä se kyllä oikeen näy.

    Jos nyt ihan väkisin sitten haluaa flash materiaalia kattoa niin onhan appstoressa esim puffin selain. Se on juurikin hyvä noihin lomakkeisiin, nettiradioihin, sillä toimii esim myspacen musiikki jos joku siellä vielä pyörii jne. Se on siis ns full flash, näyttää bannerit ja kaikki.

    se muuten jos näet jonkun flash lomakkeen tms ei tarkoita välttämättä että se ei sitten olisi avattavissa myös toisella tavalla. Sama on noissa flash sivuissa.

    Tässä esim yksi esimerkki. www.adidas.com/running kytke flash pois selaimesta ja koita katsoa sivulla oleva video. Mustaa näkyy, iPadilla video pyörii komiasti.

    Tässä mielenkiintoista tilastoa: Vuonna 2010 tammikuussa vain 10% netin videoista toimi iPadilla. Nyt se luku on yli 80%.

    Siinä vähän sitä muutosta mitä iPad sai aikaan :)

    Ja kyllä sen näkee päivittäisessä käytössä koska ei juurikaan tule tilanteita missä flashia tarvisi. Yllätti kyllä itsenikin, että tämä raketti mikä muutama päivä sitten ammutttiin avaruuteen tms. niin sen livestreami toimi myös ilman flashia.

    Onko sulla muuten heittää jotain esimerkkiä mainitsemistasi flash kuvagallerioista. Ihan mielenkiinnosta voisin katsoa mitä iPad niistä sanoo, näyttääkö se ne kuvat kuitenkin ilman sitä flash efektiä.

  20. Jonahan @ 30.5.2012 17:09

    @19 "Tässä mielenkiintoista tilastoa: Vuonna 2010 tammikuussa vain 10% netin videoista toimi iPadilla. Nyt se luku on yli 80%. "

    Antaisitko viitteen tilastoon? Kuulostaa vähän epäuskottavalta, ottaen huomioon kuinka suuri tekijä Youtube on. Se kuitenkin on toiminut iOS:lla jo vuodesta 2007. Vimeo ja muutama muukin isommista saiteista myös pidempään kuin vasta vuodesta 2010.

  21. juki150 @ 30.5.2012 17:46

    Tämä rumempi kuin SGS 3? Saa olla silmissä pahasti vikaa.

  22. Jarissimo @ 30.5.2012 18:02

    Helvata.. Toi Puffin (http://itunes.apple.com/us/app/puffin-web-browser/id406239138?mt=8 )oli uus juttu minullekin ja kyllä oikeastaan ratkaisee Flash ongelman jos se toimii jokapaikassa? Eihän sille ole usein tarvetta, mutta tykkään, että myös Flash näkyy jos sille on tarvetta, ettei se jää minkään tyhmän rajoituksen takia näkymättä, juurikin noiden lomakkeiden vuoksi.

    Esimerkkejä kuvagallerioista, kerro kuinka käy? Nämä siis valmiita kuvagalleria lisäosia, joita käytetään usein pienillä sivustoilla, joissa ei ole mahdollista panostaa siihen, että myös html5 tai mobiiliratkaisut olisivat erikseen käytettävissä.
    http://oziogallery.joomla.it/
    http://joomlademo.techna2.com/
    http://www.joomlashine.com/joomla-exten...ow-details.html
    http://demo.pulseextensions.com/The-Project/Gallery-Dolby.html
    http://www.webpsilon.com/joomla-extensi...e&id=4&Itemid=3

  23. Bobakki (vahvistamaton) @ 30.5.2012 18:33

    @19

    Tässä mielenkiintoista tilastoa: Vuonna 2010 tammikuussa vain 10% netin videoista toimi iPadilla. Nyt se luku on yli 80%.

    Siinä vähän sitä muutosta mitä iPad sai aikaan :)

    Olisi hyvin ikävää, jos sisällön tuottajat eivät tukisi iTuotteiden käyttäjiä olenkaan eli sen muutoksen iPad sai aikaan, että täytyy huomioda flash ja ilman flash selailevat. Jossain päin tuota kutsutaan tupla työksi. Ja tilastoon olisi hyvä laittaa linkki.

  24. delic @ 30.5.2012 19:01

    @22 Kaikki linkit toimi puffinilla, tosin ruudunpäivityksessä olisi parannettavaa, mutta kuvat siis pystyy kyllä katsomaan.

    3 ja 4 toimi ihan safarillakin.

  25. Jonahan @ 30.5.2012 19:04

    @23

    Kyllä Flashin puuttuminen piti ottaa huomioon myös ennen iPadia ja iPhonea, jos mobiilikäyttäjiä halusi mitenkään palvella. Flash Lite ei ole oikea Flash, myös hiiren ja täyden näppäimistön puuttuminen vaikuttaa monen asiaan toimivuuteen.

    Edes kohtuullisesti toimiva mobiili Flash (ei Lite) julkaistiin 2011, toimi kourallisessa laitteita ja senkin kehitys on jo lopussa. HTML:lla toteutetut sivut toimivat paljon laajemmalla laitekirjolla, vaikka Applen laitteita ei edes otettaisi huomioon. Myös Adobe on tämän ymmärtänyt.

  26. delic @ 30.5.2012 19:54

    @20

    http://a2mac.org/2012/01/80-of-internet-video-encoded-in-h-264/ tossa on siitä uutisesta.

  27. Malboro @ 31.5.2012 00:40

    Mielestäni paino ja kestävyys on paljon tärkeämpi asia, mitä ulkomuoto. Vaikka onhan ulkomuodollakin merkitystä. iPhone 4 kestävyydestä ei ole mitään kovin hääviä sanottavaa. Ja paino - voin vaan kuvitella, mitä tämä tulee painamaan. Kun 4 jo painaa kokoonsa nähden ihan liikaa.

  28. cevec @ 31.5.2012 21:19

    Hienoa kuunnella kitinää rajoittuneisuudesta ja muokattavuuden puutteesta :D
    Iskekää iPhoneenne jailbreak nii löytyy ominaisuuksia!

  29. aj84 @ 1.6.2012 21:16

    Joo ehdottomasti samaa mieltä jailbreakin tuomista mahdollisuuksista :) Itse ihan kokeeksi ajoin omaan 4S jb:n sisään ja eipä ole kaduttanut. Toki kaiken maailman android näppäinlukot ja lukitusruudut lähtivät kävelemään välittömästi koska niille ei edelleenkään ole käyttöä itsellä.

    Tweakit ovat asia erikseen, niitä on useita tarkkaan ja ajan kanssa valikoituja asennettuna ja iOS on nyt sitä mitä minä itse haluan. Tästä on vaikeaa parantaa.

    Vielä kun iP5 tuo meille sen gigan muistia niin asia kunnossa :)

  30. Zimzin @ 2.6.2012 00:09

    Onpas kivan ja näpsäkän näköinen :) Lumia on silti designiltaan paljon enemmän mun makuun. Samsungit ovat aina olleet esteettisesti varsin kamalia :/

  31. delic @ 6.6.2012 16:17

    Jos huhut pitää paikkaansa niin on tulossa ainakin ohut luuri "As for the profile, Kuo claims that the next iPhone will measure the impressively thin 7.9 mm, which is a huge improvement over the iPhone 4S's 9.3 mm"

    Tuossa muuta uutista: http://www.gsmarena.com/iphone_5_to_com...n-news-4346.php

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 319 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 496 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia C6-01

Nokia C6-01

3rd_party "Työnantaja lykkäsi tällaisen puhelimen kouraan, joten kerrotaan siitä nyt sitten jotain mietteitä. Fyysiset ominaisuudet ja näyttö Puhelin on yllättävän painava kokoonsa nähden (131g vs esim N8:n 135g). Toisaalta puhelin on myös erittäin tukeva ja takakannen saa irti ilman työkaluja, mitä ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa (22.5.2013 16:37)
Ilmoituskeskuksen puuttumista on pidetty yhtenä Windows Phonen pahoista puutteista. Sellaisen on kuitenkin huhuttu tulevan Windows Phone 8:aan päivityksen myötä, sillä Microsoft on vihjaillut ....
Kommentteja (5)
DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään (22.5.2013 12:38)
DNA järjestää tänään 22. toukokuuta kello 18.00 Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun, jota voi seurata ja kommentoida kuka tahansa DNA:n Google+-sivun kautta. DNA Jaakko Roppola ja Chief Engineer ....
 
Qualcomm on esitellyt seuraavan sukupolven 576 PPI näyttöjä Qualcomm on esitellyt "seuraavan sukupolven" 576 PPI näyttöjä (22.5.2013 11:42)
Qualcomm on esitellyt vaikuttavaan tarkkuuteen kykenevää Mirasol-näyttöä, joka voisi yhtiön mukaan teoriassa toimia esimerkiksi älypuhelimessa. PPI arvoksi kerrotaan 576, mikä on melkoisesti ....
 
Samsung ostaa osan korelaiskilpailijasta Samsung ostaa osan korelaiskilpailijasta (22.5.2013 10:55)
Samsung on ostamassa vähemmistöosuutta kilpailevasta puhelinvalmistajasta Pantechistä, kertoo Yonhap News. Niin ikään korealainen Pantech on maan kolmanneksi suurin matkapuhelinvalmistaja heti ....
Kommentteja (1)
Jolla videohaastattelussa: tuomme innovaation takaisin käyttäjäkokemukseen Jolla videohaastattelussa: tuomme innovaation takaisin käyttäjäkokemukseen (22.5.2013 10:52)
Jolla esitteli omaa puhelintaan ensimmäistä kertaa maanantaina ja Puhelinvertailu kävi paikan päällä haastattelemassa yhtiön myyntijohtaja Mikko Pyykköä, joka vastaili kysymyksiin yhtiön suunnitelmista ....
Kommentteja (2)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.