*
 

Nokia uskoo peruspuhelinten kannattavan vielä tulevaisuudessakin

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 9.6.2012 14:43 Kommentteja (24)
Nokia uskoo peruspuhelinten kannattavan vielä tulevaisuudessakin Nokia uskoo, että älypuhelinten hintojen laskusta huolimatta myös niin kutsuttujen peruspuhelinten myynti on kannattavaa vielä tulevaisuudessakin, kertoo Nokian peruspuhelinten myynnistä vastaava johtaja Mary McDowell All Things Digital -sivustolle. Peruspuhelinten menekin salaisuutena Nokia pitää entistä parempia ominaisuuksia vieläkin halvemmalla.

Peruspuhelimet ja niin kutsuttu "the next billion" eli seuraava miljardi uutta puhelinkäyttäjää ovat yksi Nokian viime vuonna käyttöön ottaman strategian kulmakiviä. Silti yhä halvempiin hintaluokkiin ilmestyvät Android-puhelimet syövät Nokian peruspuhelinten markkinaosuutta yhtiön perinteisillä vahvoilla markkinoilla kuten Kiinassa. All Things Digitalin mukaan Nokian peruspuhelinten tuottama liikevaihto tipahti edellisellä neljänneksellä kolmasosan verrattuna vuodentakaiseen ja myös toimitettujen puhelinten määrä tipahti lähes neljänneksen.

Nokia kuitenkin uskoo, että halvempien älypuhelinten alle jää edelleen markkinarako hyvillä ominaisuuksilla varustetuille peruspuhelimille, vaikka hintaskaala kapenee jatkuvasti ylhäältä päin. Peruspuhelimiin tulee yhä enemmän älypuhelinten ominaisuuksia, kuten kosketusohjaus perinteisten fyysisten näppäinten sijaan. Nokia julkaisi tällä viikolla ensimmäiset Asha-malliston puhelimet, jotka perustuvat kokonaan kosketusnäyttöön. Tulevaisuudessa näppäimet löytyvät yhä harvemmista malleista ja Nokian Mary McDowell ennustaa All Things D:lle, että vuoteen 2015 mennessä 40 prosenttia peruspuhelimista perustuu pelkkään kosketusnäyttöön.

Halvimpien älypuhelinten alle sijoittuvien mallien lisäksi Nokia tarvitsee jotain kilpaillakseen myös halpojen älypuhelinten luokassa. Siihen tarkoitukseen on veikkailtu uutta Meltemi-alustaa, jonka julkaisun pitäisi tapahtua jo tämän kuluvan kvartaalin aikana eli ennen kesäkuun loppua. Meltemiin odotettuihin ominaisuuksiin voi tutustua Puhelinvertailun aiemmassa artikkelissa.
Tägit: Nokia Nokia Asha

Lisää uutisotsikoita

24 kommenttia »

  1. pähkinä @ 9.6.2012 15:49

    Mikä nyt sitten on älypuhelin ja mikä peruspuhelin? Kosketusnäytöllinen Asha ei ilmeisesti ole älypuhelin, mutta halvin kosketusnäytöllinen android-luuri on. Mikä siis tekee älypuhelimesta älypuhelimen?

  2. henryhyva @ 9.6.2012 16:49

    Nokian tarinat ei ole muuttuneet....!

    Seuraavaksi Nokialta, ei viittitty tehdä hyviä puhelimia....me tykätään mielummin tehdä renkaita!

    Good Luck Nokia, itse asiassa seuraavaksi tulee lappu luukulle; OUT BUSINESS!

  3. henryhyva @ 9.6.2012 18:33

    Nokian tarinat ei ole muuttuneet....!

    Seuraavaksi Nokialta, ei viittitty tehdä hyviä puhelimia....me tykätään mielummin tehdä renkaita!

    Good Luck Nokia, itse asiassa seuraavaksi tulee lappu luukulle; OUT BUSINESS!

  4. Sefriol @ 9.6.2012 19:49

    Kyllähän se on niin, että tulevaisuudessa älypuhelimet ovat enemmän tietokoneita, joilla voi soittaa.
    Ns. "peruspuhelimen" erottaa älypuhelimesta ainoastaan hinta eli halvemmat osat. Näihin sovitetaan sopiva käyttöjärjestelmä ja paketti on valmis. Lopulta peruspuhelimet ovat ns. älypuhelimia.
    Tosin kumpi sitten on järkevämpi tapa? Sovittaa älypuhelin alustaa peruspuhelimille (Android) vai suunnitella alusta, jonka voi helposti muuttaa älypuhelimille sopivaksi (Meltemi ---> Harmattan). Itse olen jälkimmäisen kannalla, koska kaikki halvat Androidit ovat olleet täyttä kuraa.

  5. jukilus (vahvistamaton) @ 9.6.2012 20:20

    Kannattaa käydä kattomassa tää: http://www.youtube.com/watch?feature=pl...d&v=hyWhEvXrkNQ , meinaan on aika sulava käyttis saatu S40:stä. Parempi kuin Symbian :) en tiiä kuinka hyvin toimii sitten Asha 305(6):ssa kun tässä 311 on 128mb Ramia ja kapasitiivinen kosketusnäyttö.
    @ 2 Älypuhelin määritellään sellaisena että se voi suorittaa multitaskingia tai Ameriikoissa määriteltiin sellainenkin puhelin älykkääksi jos siinä on qwerty-näppis. Eli iPhone ei alunalkujaan ollut älypuhelin joidenkin mielestä esimerkkinä mainittakoon.

  6. henryhyva @ 9.6.2012 20:22

    Nokian tarinat ei ole muuttuneet....!

    Seuraavaksi Nokialta, ei viittitty tehdä hyviä puhelimia....me tykätään mielummin tehdä renkaita!

    Good Luck Nokia, itse asiassa seuraavaksi tulee lappu luukulle; OUT BUSINESS!

  7. jukilus (vahvistamaton) @ 9.6.2012 20:23

    uhupsis väärän linkinlaitoin, no mutta tässä on käyttiksestä paremmin: http://www.youtube.com/watch?feature=pl...d&v=ig4wGQ_dIlw

  8. jukilus (vahvistamaton) @ 9.6.2012 20:24

    @ henryhyvä eikös se ole "out of* business!"

  9. pallopaa10 @ 9.6.2012 20:43

    Ei nokialla ole mahdollisuuksia.android memestyy halpapuhelimissa.

  10. arivesa @ 9.6.2012 21:25

    Halvoissa? Kalliissa? Myynti ei ole sama,kuin tuotto.
    Loppupelissä rulaa valmistaja.
    Joka Nokia ei ole.Valmistaja saa tuotot koko paketista.

    Valmistuttaja(valmistajalle tuottava sekin),saa tuotot vain "lisäarvostaan".Jota Applella vielä on,Nokialla ei enää.

    Kun on koko pakka hallussa,piistä tiskille,on tulos selvä.

  11. henryhyva @ 9.6.2012 22:04

    Nokian tarinat ei ole muuttuneet....!

    Seuraavaksi Nokialta, ei viittitty tehdä hyviä puhelimia....me tykätään mielummin tehdä renkaita!

    Good Luck Nokia, itse asiassa seuraavaksi tulee lappu luukulle; OUT BUSINESS!

  12. tonkie @ 10.6.2012 00:21

    Olen samaa mieltä Nokian kanssa. Ei kaikki halua "älypuhelimia" vaikka kuinka tämänkin sivuston lukijat niin saatavat ajatella. Normaalit ihmiset, eli ne joita on todella suurin osa ihmisistä ei kiinnosta appsit ja käyttöjärjestelmien paremmuus. Siinä vaiheessa kun he edes kuulevat tälläisten olemasta olosta he toki kokeilevat ensin olemassa olevalla puhelimella miten tämä toimii. Tällainen ensimmäinen kosketus saattaa hyvin usein olla esimerkiksi nettiselaimen avaaminen. Harva nykyihminen, poislukien kehitysmaat, eivät tiedä mikä internet on edes jollain tasolla. On hienoa, että jokin yritys tarjoaa aidosti uusille mobiilipalvelujen käyttäjille helppoa, edullista sekä käyttäjä ystävällistä mahdollisuutta perus puhelintoimintojen lisäksi. Tämä taitaa olla "the next billion" hankkeen kantava ajatus. Mikäli muut valmistajat omine käyttöjärjestelmineen hyötyy tästä Nokian tuomasta asiakaskunnasta, niin sitten on niin. Mutta, uskon kumminkin ensivaikutuksen voimaan ja brändin vaikutusmahdollisuuteen. Ehkäpä heidän seuraava älypuhelin onkin juuri Nokian valmistama?

    PS: C'mon sama jannu spämmää 4 viestiä? Onko modet viihteellä vai mikä on homman nimi? Tsiisus!

  13. JuhaW @ 10.6.2012 00:39

    Nokia uskokoon mitä uskoo, mutta sen jälkeen kun äitini (kohta 67v.) mainitsi haluavansa Sampan isonäyttöisen kosketuspuhelimen ( jota en oikeesti uskonut koskaan tapahtuvan) niin en usko Nokian luuloihin enää. Nokia on aina jäljessä.

  14. jartar @ 10.6.2012 07:44

    @14
    Pelkän yhden äidin perusteella on tosi hyvä tehdä johtopäätöksiä. Kait se nyt samalla otti siihen samalla netin mukaan, sillä ilman sitä kännyn ominaisuuksista korkeintaan 10% käytössä.

    Nokian visioon on muuten helppo uskoa. Peruskännyn kestävyys, fyyisten näppäinten helppous, nopeus, vakaus ja loistava akunkesto ovat sellaisia ominaisuuksia mitä monet arvostavat yli kaiken. Kosketusnäytöllisten hienoudet kiinnostavat monia alkuinnostuksen jälkeen yhtä paljon, kuin kilo sitä itseään...

  15. henryhyva @ 10.6.2012 10:58

    Nokian tarinat ei ole muuttuneet....!

    Seuraavaksi Nokialta, ei viittitty tehdä hyviä puhelimia....me tykätään mielummin tehdä renkaita!

    Good Luck Nokia, itse asiassa seuraavaksi tulee lappu luukulle; OUT BUSINESS!

  16. _kooma_ @ 10.6.2012 14:10

    Perusluuereille olisi taatusti kysyntää jatkossakin. Esimerkiksi oma äiteeni haluaisi ostaa seuraavaksikin puhelimeksi simpukkamallin luurin. Eihän siihen mitään nettejä tai muita ihmeellisyyksiä kaipaa. Vasta jokin aika sitten hän "hoksasi" että puhelimessa on jopa kamera, tosin laatu kuulemma on sieltä jostain (Noksun luuri, hinta uutenaan 2-3 vuotta sitten 50€)..
    Eipä ole ollut kameralle pahemmin käyttöä, mutta pitää puhelimessa siitä että se on yksinkertainen käyttää (tarkoittaa siis Helppoa), edullinen, kestävä (ei ole tarvinnut viedä päivitettäväksi tai mitään muutakaan), reilu akunkesto, ja tietty se että puhelimella pystyy soittamaan ja lähettämään viestejä. Eli peruspuhelin.

    Äiteeni kokeiltua minun Samsung Galaxy Miniä, kysyi hän minulta 15 minuutin säätämisen jälkeen että miten tällä vekottimella oikein soitetaan!? Nettiin hän sillä oli päässyt (oli tunnistanut Operan logon näytöltä kaiketi). Eniten päänvaivaa kuulemma tuotti kosketusnäyttö.
    Eli oma mielipiteeni uutiseen on se että onko niitä kosketusnäyttöjä oikeasti pakko tunkea jokaiseen luuriin? Panostaisivat akkujen kehitykseen, helppokäyttöisyyteen sekä puhelinten että ohjelmistojen vakauteen.
    Niistä pitävät vanhemman ikäpolven käyttäjien lisäksi myös he jotka esim fyysistä duunia tekevät. Tuolla tarkoitan sitä että vanhat perusluurit pitävät pintansa esim raksoilla, maanrakennuksilla jne työpaikoilla joissa fyysinen kestävyys ja yleinen luotettavuus menevät helposti kaikenlaisen kikkailun edelle.

  17. henryhyva @ 10.6.2012 19:47

    Nokian tarinat ei ole muuttuneet....!

    Seuraavaksi Nokialta, ei viittitty tehdä hyviä puhelimia....me tykätään mielummin tehdä renkaita!

    Good Luck Nokia, itse asiassa seuraavaksi tulee lappu luukulle; OUT BUSINESS!

  18. ep_ @ 10.6.2012 20:02

    Kyllä peruspuhelimille löytyy kysyntää tulevaisuudessakin. Itse kokeilin käyttää pari kuukautta sitten vanhaa kunnon 3510i:tä viikon ajan. Suosittelen muitakin älypuhelimien käyttäjiä kokeilemaan vaihtoa peruspuhelimeen vähäksi aikaa.

    Siinä huomaa, miten loistavasti sellainen peruspuhelin toimii. Toki välillä tuli ikävä musiikkia (vanha 3510i:n kaveri Creative ZEN -MP3-soitin ei toiminut enää) ja nettiyhteyttä puhelimessa (huomasi, miten kätevä se onkaan pikkuasioiden hoitamiseen), joten vähän alle viikkoa pidemmäksi kokeilu ei venynyt.

    Eli kyllä peruspuhelin on aivan ylivoimainen jos tarvitsee vain soittaa ja laittaa tekstiviestejä. Toimii kuin junanvessa ja akku kestää monta päivää ilman mitään ongelmaa (loistojuttu, kun vertaa siihen, että moni älypuhelin tuskin jaksaa edes päivän ajan).

    Ja kuten aiemmin mainittiin, on tuollainen peruspuhelin tosiaan aivan ylivoimainen vaikkapa raksoilla. Raksalla puhelinta pitää pystyä käyttämään säällä kuin säällä, pakkasella ja helteellä, hanskat kädessä ja ilman, likaisin sormin. Lisäksi sen pitää kestää vähän kolhuja eikä se saa syödä akkua tyhjäksi liian nopeaan (alle päivässä). Keksiikö kukaan yhtään halpaa älypuhelinta joka täyttäisi nuo vaatimukset? Varmaankaan kukaan ei keksi sellaista vaihtoehtoa joka olisi parempi kuin jokin Nokian parin kympin peruspuhelin.

    Kyllä on myös niitä, joille tavallinen peruspuhelin riittää aivan loistavasti.

    --------------

    @henryhyva
    Sinulta puuttuu se "OF". Ennen kuin kirjoitat seuraavan viestin (=trollin/spämmin), opettele vähän englantia.


    @Puhelinvertailun:n moderaattorit
    Tuolla olisi 4 poistettavaa viestiä vieraalta "henryhyva" ennen tätä viestiä ja kohta varmaan tämänkin jälkeen.

    -------------

    @AD:n yläpito
    Monesti täällä ollaan ehdotettu pakollista rekisteröitymistä trollailun estämiseksi, mutta jos se ei käy, niin miltä kuulostaa seuraava ehdotus?

    Lisätkää näihin uutiskommentteihin sellainen ominaisuus, että kun tarpeeksi moni rekisteröitynyt käyttäjä ilmoittaa ei-rekisteröityneen käyttäjän viestin olevan roskapostia (tai trolli), poistetaan se automaattisesti näkyvistä. (Ilmoittamisella tarkoitan sitä, että painetaan jotain "ilmoita"-nappia, mutta siitä ei tehdä mitään ilmoitusta modeille. Ja kun sitä nappia on tarpeeksi moni rekisteröitynyt käyttäjä painanut, katoaa viesti. Toki sellainen kunnollinen ilmoitusnappi on hyvä säilyttää törkeiden tapausten vuoksi.)

    Vain rekisteröityneet voisivat tehdä sen ilmoituksen ei-rekisteröityneiden kommenteille. Sopivaa ilmoitusten määrää en tiedä, mutta sehän selviäisi kun vain kokeilisitte sopivan ilmoitusten määrän. Sopiva määrä olisi luonnollisesti sellainen, jolloin konnollisia kommentteja ei voi joku yksin kadottaa tahallaan, mutta trollit katoaisivat. Lisäksi ominaisuuteen voitaisiin vaatia tarpeeksi korkea käyttäjätaso väärinkäytösten estämiseksi (ja joku musta lista väärinkäyttäjille).

    Voi näyttää monimutkaiselle, mutta siis lyhyesti sanottuna rekisteröityneet käyttäjät "moderoisivat" ei-rekisteröityneiden käyttäjien kommentteja yhdessä. Helpottaisi varmaan moderaattoreiden työtaakkaa näiden "vähäpätöisten" juttujen kohdalla.

    Kannatusta muilta? Saisi nuo trollit kuriin.

  19. Kuveerty @ 10.6.2012 21:26

    Tuo kommentointijuttu olisi hyvä lisä jos se toimisi kunnolla. Youtubessahan on kommenttien piilotus jos niille on tullut tarpeeksi negatiivisia merkintöjä. Vaikeita nämä hommat.. Olisi helpointa jos trollit kasvaisivat aikuisiksi mutta eipä ole tapahtumassa niin kauan kuin netissä on anonymiteetin suoja.

  20. Anestic @ 11.6.2012 09:59

    Miten voi haukkua jotain, mitä kukaan ei ole vielä kokeillut? Tiedä vaikka pesisi antukalla/iossilla lattiaa.

  21. Bobakki (vahvistamaton) @ 11.6.2012 10:35

    Tuo ilmoita viesti roskapostiksi olisi hyvä ottaa käyttöön, rekisteröintipakko poistaa osan keskustelijoista niin näin saadaan ketjut siistiksi ja siivottua niistä nämä trollailut.

    Itse aiheeseen, peruspuhelimille on edelleen tarvetta. Itsellä on pakko olla kaksi puhelinta, SGS2 käytössä, kun sähkövirtaa on saatavilla finngridin verkosta ja nokia 1100 viikonloppuisin, kun lähden luontoon liikkumaan. Älypuhelin on jo turvallisuus riski näillä reissuilla, olen aika tärkeää, että puhelimessa ei akku lopu kesken, jos menee esim jalka poikki tms.

    Halvemman hintaluokan peruspuhelimille on kyllä tulevaisuudessakin käyttöä, onhan 5,3" Galaxy Notelle tilausta myös.

  22. cpenter83 @ 11.6.2012 10:37

    Kyllähän noille peruspuhelimelle vielä kysyntää on paljon. Se fakta mitä monet eivät tule ajatelleeksi etteivät nämä peruspuhelimien käyttäjät seuraa välttämättä teknologiauutisia ja vielä harvempi on aktiivinen nettikeskusteluihin osallistuja. Tämä valitettavasti luo näitä sivustoja lukeville ajoittain sen harhan että "kaikilla" on älypuhelin.

    http://retropelaaja.nettisivu.org/

  23. Lumikki @ 11.6.2012 11:02

    Itse käytän peruspuhelinta, eikä ole mitään tarvetta älykännykälle. Minulla vähän niin kuin tietokone ja kännykkä on kaksi eri asiaa. Kännykkä on minusta parhaimillaan silloin kun sitä käytetään sihen mihin kuuluu. Tietokone asiat hoidetaan eri laitteilla.

    @21 on eri asia olla sanavapaus jolla ilmaiseen mielipiteensä, kuin laittaa sama viesti 5-kertaan samaan viestiketjuun. Eikä kyseessä ole mikään vahingossa useampi viesti, vaan tarkoituksella laittettu. Tuo on selvä trollaus/spämmäys.

  24. arivesa @ 11.6.2012 22:29

    Mikä mättää?
    Jokainen voinee ostaa haluamansa,ellei ole kysynnän takia loppu.
    Ei pitäisi olla kenenkään muun asia,mihin olet mieltynyt.
    Kehnot on juuri "sitä itteensä",hyvät kelpaa vielä pari vuotta.
    Ostakoon kukin minkä oikeaksi luulee.
    Hölmöä syyllistää ketään,vaikka miinaan astuisikin.Halusta.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Sony Xperia S Sony Xperia S
alkaen 403 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Apple iPhone (8GB)

Apple iPhone (8GB)

Amstrad "Plussat: +iPod Miinukset: -ei ole moniajoa -ei voi lähettää MMS-viestejä -tekstiviestejä ei voi poistaa yksitellen -tekstiviestitilassa ei näy montako merkkiä olet kirjoittanut -ei voi kuvata videota -vain 2mpix kamera ilman MITÄÄN valaistusta -ei voi käyttää modeemina -bluetooth ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Jolla esitteli puhelimensa, tältä se näyttää Jolla esitteli puhelimensa, tältä se näyttää (20.5.2013 12:39)
Suomalainen Jolla on esitellyt juuri ensimmäisen puhelimensa. Sailfish-käyttöjärjestelmällä toimiva puhelin on perinteinen kosketusnäyttöpuhelin, jonka näyttöpinta-ala on 4,5 tuumaa. Yhtiön ....
Kommentteja (8)
Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi (19.5.2013 20:51)
AfterDawn etsii yhteistyössä Samsungin kanssa jäseniä AfterDawnin testiryhmään, jonka ideana on saada oikeita käyttäjäarvioita Samsung Galaxy S 4:sta suoraan AfterDawnin käyttäjiltä. Valitsemme ....
Kommentteja (13)
Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (10)
Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä (16.5.2013 17:40)
Applen App Store on yhtiön mukaan saavuttanut 50 miljardin latauksen rajan. Google ennätti juuri eilen ilmoittaa Androidin Play-kaupan yltäneen 48 miljardiin sovelluslataukseen, joten Applen ....
Kommentteja (7)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Sony Xperia S Sony Xperia S
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.