Samalla kun länsimaissa taistellaan Internetin vapaudesta, sensuurista ja IP-puhelujen maksullisuudesta, Etiopiassa ollaan jo nämä pikkuongelmat ratkaistu valtion toimesta. Viimeisimmän lakimuutoksen perusteella VoIP-puhelut kuten Skypen käyttäminen on kriminalisoitu, kertoo the Africa Review.
Etiopian hallitus päätti viime kuussa kieltää kaikki VoIP-palvelut, joiden avulla pystyttiin teoriassa kiertämään valtion harjoittama kansalaisten "seuranta". Etiopian kommunikaatioinfrastruktuurista vastaa valtion hallitsema operaattori Ethio Teleco. Uuden lain myötä operaattori voi estää kaikkien VoIP-palveluiden lisäksi videochatit, sosiaalisen median, sähköpostin, ja minkä tahansa muun datansiirtoon perustuvan kommunikaatiokanavan, eli jäljelle jää lähinnä ääneen puhuminen.
Laki antaa valtiolle myös täydet oikeudet tarkastaa kaikki maahan tuodut kommunikaatiolaitteet, ja kieltää maahantuonti laitteilta joita valtio ei ole hyväksynyt. Laitonta puhelinpalvelua käyttävät saavat kovien sakkojen lisäksi parhaimmillaan 15 vuoden vankeustuomion. Pelkästä VoIP-puhelusta saa 3-8 vuotta kakkua ja sakot kaupan päälle.
Etiopian viranomaisten mukaan uusi laki on välttämätön turvallisuusuhkien takia. The Africa Reviewn mukaan tarkoituksena on ehkä sittenkin noin 85 miljoonan kansalaisen sananvapauden riisto ja informaation jakelun kontrollointi.








Kuveerty @ 16.6.2012 12:54
Toisaalla tapahtuu tällaista.
Täällä itketään kilpaa kun (ei-oman-fanittaman-yrityksen) puhelimissa on liian vähän suorittimia, huonoja näyttöjä, huonoja kameroita, vähän softia, huonoja päivitysmahdollisuuksia, tiukkoja säädöksiä sun muuta.
Ensimmäisen maailman ongelmia. Kyllä pistää taas miettimään miten paljon huonommin asiat voisivat olla täälläkin.
Lumikki @ 16.6.2012 12:56
Mikähän ihme näitä vallassa olevia ihmisiä oikein vaivaa?
Terve järki on täysin hukassa ja tilalla puhdas ahneus valtaan ja rahaan. Kaikilla teoilla on aina seurauksensa eli vastavoimansa.
Tavallaan se kuvastaa myös kuinka alistuvia jotkut ihmiset ovat. Niille saa tehdä mitä hyvänsä ja ne vain vikisee. Selkäranka puuttuu täysin.
JesseKristian (vahvistamaton) @ 16.6.2012 13:15
@2
"Niille saa tehdä mitä hyvänsä ja ne vain vikisee"
Aika pöyristyttävä kommentti kun ottaa huomioon kyseisen maan historian. Lähtisitkö itse yhden miehen sotaan sotilasjunttaa vastaan? Muiden osallistumisesta kun ei ole takeita koska pelotteet ja lahjukset pitävät valtaosan väestöstä kurissa.
Lumikki @ 16.6.2012 13:56
Riippuu kuinka paljon alistetaan, mutta kyllä lähtisin sotaan joka johtaisi varmasti omaan kuolemaan, ennemmin kuin alistuisin sorrolle. Ei elämässä ole mitään pointtia jos se pitää elää jatkuvassa pelossa ja alistuen sorrolle.
jartar @ 16.6.2012 14:16
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki: Riippuu kuinka paljon alistetaan, mutta kyllä lähtisin sotaan joka johtaisi varmasti omaan kuolemaan, ennemmin kuin alistuisin sorrolle. Ei elämässä ole mitään pointtia jos se pitää elää jatkuvassa pelossa ja alistuen sorrolle.
Vapauden puolesta olisit valmis kuolemaan, mutta täällä et uskalla kirjoittaa edes omalla nimellä.
Amilo Pa 3515 "tuunattu" Akasa 455, alivoltitus, Windows 7, OCZ Agility 3.
Euphemos @ 16.6.2012 14:32
Saattaa toki johtua siitä, että ensimmäisessä maailmassa nimenomaan anonyymiys on tehokkain puolustusase...
-Frank Zappa
Boss93 @ 16.6.2012 17:12
Skypen verkkoliikenne proxyn kautta ja ei muuta kun puhumaan! Problems Ethio Teleco?
Zeitsei @ 16.6.2012 18:50
USA, UK ja Suomi seuraavat perässä 10 vuoden päästä. Ensin sensuroidaan, sitten kielletään sensuurinkierto-ohjelmat ja lopulta käyttöjärjestelmä ja netti toimivat vain täysin kontrolloidussa pilvessä. :P
mcmopo @ 16.6.2012 20:38
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeitsei: USA, UK ja Suomi seuraavat perässä 10 vuoden päästä. Ensin sensuroidaan, sitten kielletään sensuurinkierto-ohjelmat ja lopulta käyttöjärjestelmä ja netti toimivat vain täysin kontrolloidussa pilvessä. :P Niin huvittavalta kuin tuo kuulostaakin niin se saattaa olla lähellä todellisuutta. Kokoajan rajoitetaan lisää ja lisää. Viis mistään sananvapaudesta kun kaikki voi olla kontrolloidussa ihanne yhteiskunnassa onnellisia.
Läppäri; Emachines (Acer) E732ZG.
Konsolit; PS2 Matrix infinity 1,93. Xbox (modattu en muista millä). Xbox 360 Slim dual nand Matrix Glitcher 500GB HDD.
peex @ 16.6.2012 20:44
No eipä niissä savimajoissa tuollaisista jutuista paljoo tarvi huolehtia..
horgh @ 16.6.2012 22:49
Samaan suuntaanhan sitä täälläkin mennään. Johan Skype puheluita estetään verkoissa Euroopassakin. Ja sensuuria riittää täälläkin kotosuomessamme. Etiopia on valitettavasti vain edelläkäviä. Tuollainen on tulevaisuus, jota maahamme koko ajan vähitellen ajetaan. Milloin lapsipornon estämiseksi, milloin tekijänoikeuksien suojelemiseksi, milloin miksikin, mutta tavoite aina sama, kontrollointi ja valvonta. Vapauttamme viedään vähä vähältä, melkein huomaamatta.
Ilborg @ 16.6.2012 23:49
Sonerahan taisi jo kieltää skypen käytön mobiililiittymistä ilman erillistä maksua. No samaan suuntaan täälläkin kovasti yritetään, ja perusteluita riittää (lapo, tekijänoikeudet, turvallisuus jne).
Ranvier @ 17.6.2012 08:21
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jo
kainen valitsee...: Rikollinen toiminta (ei piitata lainsäädännöstä ja viedään rahantulo toiselta josta saa itse hyödyn!!) ajaa tähän kontrollointi ja sensurointitilaan!!. Eli sinun mielestäsi tällainen toiminta on sallittua ja jopa suotavaa? Eli jos murto-osa kansalaisista tekee rikoksia, niin koko kansakuntaa pitää rangaista? Jep jep... Nyt niitä valoja tauluun oikeesti.
coocie98 @ 17.6.2012 09:34
En tajunnutkaan miten tärkeä yleinen nettineutraaliuden laki on ennen tätä. Pitäisi ajaa globaalisti läpi - ja muistuttaa, että sensuuri on sensuuria nettimaailmassakin.
Henrix98 (vahvistamaton) @ 17.6.2012 13:17
kohta täälläkin sensuroidaan kaikki valtion vastaiset kommentitmathfaker @ 17.6.2012 15:33
NWO eli new world order ei toimisikaan ilman sensuuria ja tarkkaa kontrollia.
Sokar80 @ 20.6.2012 20:11
Lainaus:No eipä niissä savimajoissa tuollaisista jutuista paljoo tarvi huolehtia.. Eipä koko Afrikka ole savi majo täynnä' esim norsun luurannikko on isompi betoni\asfaltti viidakko kuin Helsinki
Eli heidän näkökulmasta Suomen pääkaupunki Helsinki on pieni kylä pahanen
Mut joo totaali sensuuri kaataisi netin mut elinhän mun mummo ilman TV ja netti nuorena
Miss Hot Rod 2012 ¤ American car show girls ¤ Le Arti per Via ¤ Samba carneval 2012