*
 

Android dominoi Kiinassa älypuhelinkilpaa

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 20.6.2012 14:07 Kommentteja (4)
Android dominoi Kiinassa älypuhelinkilpaa Kiina on Android-valmistajien luvattu maa. Tämä tulee selväksi kun seuraa ZTE:n ja Huawein kaltaisten yritysten kovia panostuksia Android-puhelimiin. Onkin luonnollista, että maan asukkaat ovat hyvin perillä Googlen alustan tarjoamista mahdollisuuksista. Itseasiassa niin hyvin, että yli puolet kiinalaisista älypuhelimista on varustettu Androidilla, kertoo The Next Web.

Kiinalaisen tutkimusyhtiö iiMedian uusimman raportin mukaan maan älypuhelinmarkkinoilla suositaan yhä enemmän Androidia. 55,4 prosentilla Android johtaa kilpaa selvästi ennen syöksykierteessä olevaa Symbiania (25,6%) ja pienessä nousussa olevaa iOS:ää (12,4%). Hiljattain Kiinassa julkistettu Windows Phone ei pääse listalle, mutta sen edeltäjillä on parin prosentin osuus.

Markkinoilla on tutkimuksen mukaan yli 2000 erilaista Android-laitetta, joista suurimmat ulkoimaiset (Samsung, HTC ja Motorola) sekä kiinalaiset (ZTE, Huawei, Meizu, Lenovo) valmistajat vievät ison siivun, mutta pienempien valmistajien määrä on huikaiseva.

Älypuhelinkäyttäjiä Kiinassa on tutkimuksen mukaan 252 miljoonaa ja kasvua edellisestä neljänneksestä peräti 13 prosenttia. Kiinan tärkeydestä matkapuhelinmarkkinoilla kertoo se, että vuoden takaiseen kasvua on tapahtunut lähes 100 miljoonalla ihmisellä. Yhdysvalloissa, jolta Kiina on ottanut älypuhelinmarkkinoiden ykköspaikan, oli käytössä vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana noin 100 miljoonaa älypuhelinta.

Lisää uutisotsikoita

4 kommenttia »

  1. syrtek66 @ 20.6.2012 14:30

    "Hiljattain Kiinassa julkistettu Windows Phone ei pääse listalle, mutta sen edeltäjillä on parin prosentin osuus. "

    LOL. Ja mikä Nokian osuus sen jälkeen kun symbian puhelimia ei ole? Zippo. Android 90 prossaa ja loput mitä lie sekalaista.

  2. AkZuh @ 20.6.2012 14:33

    Kiinassa tarkemmin shanghaissa asuessani, kiinnitin huomiota että ios laitteita oli enemmän ihmisillä käsissä kuin android.. En sitten tiedä..

  3. miksuh2- (vahvistamaton) @ 20.6.2012 15:09

    > Androidia. 55,4 prosentilla Android johtaa kilpaa selvästi
    > ennen syöksykierteessä olevaa Symbiania (25,6%) ja pienessä
    > nousussa olevaa iOS:ää (12,4%).

    En nyt kyllä puhuisi syöksykierteestä, laskua Kiinassa (josta uutisessa on kyse) on vain noin 6% ja Symbian on edelleen toiseksi suurin Kiinassa yli 25% matkkinaosuudella, joka on yli kaksinkertainen iPhoneen verrattuna. Laskua toki, mutta ei mitään dramaattisen suurta.

  4. delic @ 20.6.2012 23:07

    Statcounterin mukaan symbianin osuus tänävuonna Kiinassa on ainakin täysin romahtanut.

    http://gs.statcounter.com/#mobile_os-CN-monthly-201104-201206 39%:stä prosentista 14%:iin. Enää noin kolmasosa jäljellä siitä mitä oli vuoden alussa.

    Sama trendi tosin näyttää näkyvän vähän jokapuolella kun katselee eri maiden käyriä.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Asha 203 Nokia Asha 203
alkaen 49 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 360 €
vertaa hintoja >>
HTC One S HTC One S
alkaen 395 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia C3

Nokia C3

ohto96 "+ Hyvä qwerty, virhepainalluksia ei tule tavallista enempää + Wlan + Äänentoisto on parempaa kuin luulin nokian nappikuullokeilla + Selkeä, navigointi helppoa + Tekstiviestit näkyvät keskusteluina + Puhelut toimivat moitteetta + Valmiustilaan voi lisätä paljon shortcutteja + Tuntuu hyvältä kädessä ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Galaxy S4 Google Editionia ei nähdä Euroopassa? Galaxy S4 Google Editionia ei nähdä Euroopassa? (20.5.2013 19:00)
Google on varmistanut, että paljon ihastusta herättänyt Samsung Galaxy S4 -versio Vanilla Androidilla tulee jäämään Yhdysvaltain markkinoille - ainakin toistaiseksi. Toistaiseksi ilman sen ....
 
Jolla esitteli puhelimensa, tältä se näyttää Jolla esitteli puhelimensa, tältä se näyttää (20.5.2013 12:39)
Suomalainen Jolla on esitellyt juuri ensimmäisen puhelimensa. Sailfish-käyttöjärjestelmällä toimiva puhelin on perinteinen kosketusnäyttöpuhelin, jonka näyttöpinta-ala on 4,5 tuumaa. Yhtiön ....
Kommentteja (12)
Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi (19.5.2013 20:51)
AfterDawn etsii yhteistyössä Samsungin kanssa jäseniä AfterDawnin testiryhmään, jonka ideana on saada oikeita käyttäjäarvioita Samsung Galaxy S 4:sta suoraan AfterDawnin käyttäjiltä. Valitsemme ....
Kommentteja (17)
Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (10)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Sony Xperia S Sony Xperia S
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.